
Lapsiperheen kirppislöydöillä sisustettu koti on upea näyttö kierrätyksestä – katso kuvat ja nappaa Susannan vinkit!
Kun on taitoa ja kärsivällisyyttä, kodin voi sisustaa lähes yksinomaan kirpputorilöydöillä. Vuosien saatossa taitavaksi kirppishaukaksi kehittyneellä Susanna Heposalmella on uskomaton kyky erottaa roskat aarteista.
Asukkaat: Tekstiili- ja vaatetustekniikan insinööri, Isku Interiorin tuotteistusassistentti, Susanna Heposalmi, puoliso sekä 7- ja 10-vuotiaat tyttäret.
Koti: 80 neliön vuokra-asunto viiden perheen kesken jaetussa puutalossa Lahdessa. Talo on rakennettu vuonna 1928.
Miten päädyitte asumaan vanhaan puutaloon?
Susanna: Aloimme etsiä isompaa ja pohjaratkaisultaan käytännöllisempää kotia noin kaksi vuotta sitten. Ehdimme käydä katsomassa yhtä asuntoa, kun mieheni ystävä vinkkasi meille Tori.fin vuokrailmoituksesta.
Kun näin ensimmäistä kertaa eteisestä avautuvan näkymän, kauniin kakluunin ja vanhan puulattian, olin myyty. Koti vanhassa talossa oli enemmän kuin olin uskaltanut toivoa.
Elin elämäni pisimmät hetket odottaessani päätöstä asunnosta. Sen jälkeen kaikki tapahtui todella nopeasti. Jo kahden viikon kuluttua näytöstä kannoimme tavarat ovesta sisään.
Lue myös: Nuorenparin tunnelmallinen kaksio Kaivopuistossa: ”Kotimme pääsi oikeuksiinsa tummasävyisenä”
Mitä olette remontoineet?
Käsittämätöntä, mutta täällä ei ole ollut tarvetta tehdä mitään. Asunto oli hyvässä kunnossa ja edellisen asukkaan tekemät ratkaisut aina tapettivalintoja myöten eivät voisi olla enempää näköisiämme. Ainoastaan keittiökaappien vetimet on vaihdettu.
Miten sisustat kotianne?
Fiilispohjalta. En noudata mitään tiettyä sisustustyyliä orjallisesti. Mielestäni epätäydellisyys ja kerroksellisuus on kiehtovaa.
Uutta ostan todella harvoin. Löydän omantyylisiä ja kotiimme sopivia asioita käytettynä ja kirpputoreilta paremmin kuin kaupoista.
Vaikka olen kirppishaukka, en ole keräilijäluonne. Inhoan turhaa tavaraa. Määrän sijaan koetan panostaa laatuun.
Visuaalisuus on minulle äärimmäisen tärkeää. Esineiden pitää olla kauniita, mutta olen tarkka myös toiminnallisuudesta. Jos hankin leipälautasen, ei riitä, että se miellyttää vain silmää. Lautaselle pitää myös mahtua kaksi voileipää.
Miksi sisustat kotiasi second hand -tavaroilla?
Mikään ei voita löytämisen iloa. Kirpputoreilta voi saada laatua, designia ja uniikkeja käsitöitä suorastaan naurettavan edullisesti. Kirpputorit ovat olleet harrastukseni ja elämäntapa jo 15-vuotiaasta saakka.
Teen huomattavasti helpommin hutiostoksia kaupoista, ja varsinkaan nettikaupat eivät ole minua varten. Second hand -sisustaminen on hidasta ja vaatii kärsivällisyyttä, mutta pidän siitä, miten se jättää tilaa mielikuvitukselle ja ruokkii luovuutta.
Kerro parhaasta kirpputorilöydöstäsi!
Löysin kotimme aarteen kirpputorin lahjoitusrullakosta. Käsintehty matto oli likainen ja huonossa kunnossa. Kun pesin maton ja solmin purkautuneet loimilangat, sain siitä täydellisen maton makuuhuoneeseen.

Miten sisustusmakusi on muuttunut?
Kaikkea on tullut kokeiltua, paitsi pitsiä, röyhelöitä ja glitteriä. Oma tyyli on löytynyt hiljalleen.
Aiemmat kotimme ovat olleet värikkäämpiä. Nykyään kaipaan kiireisen ja virikkeellisen arjen vastapainoksi kotiin seesteisyyttä.
Vanha talo on osaltaan muokannut sisustustyyliäni. Edellinen kotimme oli kalustettu pitkälti 50–60-lukujen vintagekalusteilla. Tänne ne olisivat tuoneet liikaa mummolatunnelmaa, joten luovuin niistä. Vielä kahden vuoden asumisen jälkeenkin huomaan hakevani tasapainoa uuden ja vanhan välillä.
Mitä teet vapaapäivänä?
Suuntaan heti aamusta kirpputoreille. Onneksi ei tarvitse lähteä pitkälle, sillä Lahti on mitä loistavin kirpputorikaupunki. Aika hullua, mutta saatan viettää vapaapäivää myös siivoten. Rentoudun siivoamalla ja järjestelemällä tavaroita.
Mitä hankinnasta haaveilet?
Olen tyytyväinen siihen, mitä meillä on. Jos jotain pitää keksiä, niin Artekin ajaton kolmijalkainen sohvapöytä olisi toiveiden täyttymys. Voisin hyvin ostaa pöydän uutena, koska rahaa jää kirpputorilöytöjen ansiosta säästöön. Toisaalta maltan kyllä odottaa, että se tulee jostain käytettynä vastaan.

Millaista on asua vanhassa talossa?
Sisustin entistä kotiamme jatkuvasti ja silti tuntui, että koti oli aina kesken. Se oli uuvuttavaa. Täällä olen löytänyt rauhan.
Nautin siitä, että vanhassa talossa on tunnelmaa jo itsessään, eikä kodikkuutta tarvitse väkisin yrittää luoda esineillä. En osaa edes ajatella, että asuisimme jossain muualla. Kotimme on kuin pieni pala taivasta.
Juttu on ilmestynyt Dekossa 1/2019.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Lapsiperheen kirppislöydöillä sisustettu koti on upea näyttö kierrätyksestä – katso kuvat ja nappaa Susannan vinkit!