
Viherkasvit amppeleihin
Amppelit tuovat sisustajalle uusia mahdollisuuksia viherkasvien sijoitteluun.
Amppelissa viihtyvien viherkasvien suosio on kasvanut samaa tahtia mummolanaikaisiin vanhoihin kasveihin virinneen kiinnostuksen kanssa. Korkealle katonrajaan tai ikkunan eteen sijoitettava amppeli voi toimia kodissa näyttävänä ratkaisuna. Näillä vinkeillä pääset alkuun.
Tutustu kasveihin
Amppeleissa viihtyvät hyvin monenlaiset kasvit. Erityisen hyvin niihin soveltuvat alaspäin kasvavat sekä auringonvalosta pitävät viherkasvit.
Tärkeintä amppeliin sijoitettavan kasvin valinnassa on tietää kasvin kasvuolosuhdevaatimukset. Jos kasvi tarvitsee varjoisan kasvupaikan, sijoita se muualle kuin ikkunan eteen.
Leiki korkeuseroilla
Porrasmaisesti asetellut viherkasvit tuovat huoneeseen mielenkiintoa ja näyttävyyttä. Amppeleihin, kukkapylväisiin tai kirjahyllyjen reunoille sijoitellut kasvit voi yhdistää lattialle tai matalille tasoille aseteltujen korkeakasvuisten kasvien pariksi. Kokonaisuuden täydentävät pöydille asetellut pienemmän kasvit.
Palkitsevaa vehreyttä
Kaikki viherkasvit puhdistavat ilmaa, lisäävät happipitoisuutta ja parantavat näin kodin sisäilman laatua.
Sijoita viherkasveja erityisesti makuuhuoneeseen, keittiöön ja olohuoneeseen. Eikä työpöydän yläpuolelle sijoitettu amppelikasvikaan ole huono ajatus.
Kasvata pistokkaista
Monet viherkasvit juurtuvat pistokkaista, niin myös pyöreälehtinen kynttiläliisukka. Se viihtyy hyvin länsi- tai itäikkunalla ja on helppo hoidettava. Kasvi pärjää säännöllisen kastelun ja hyvän valon turvin.
Kynttiläliisukka aloittaa kukintansa marraskuussa ja kukkii pitkään valkoisin tai vaaleanvioletein kukin. Kasvi pitää jakamisesta, joten anna huoletta siitä pistokkaita myös ystävillesi.
Susannan vinkit
Stailisti ja Varpunen-blogista tuttu Susanna Vento kertoo parhaat vinkit amppeleihin ihastuneelle:
Kipparilöydöt: Kuumimmat amppelit ovat perinteisiä itse tehtyjä macrame-amppeleita. Etsi niitä kirppareilta tai etnisistä kaupoista.
Trendikasvi: Trendikkäin amppelikasvi on nyt lehtikaktuksiin (Epiphyllym) kuuluva kalanruotokaktus.
Punasaviruukut: Tyylikkäimpiä ovat punasaviset ruukut, kuten Udumabran Samujille valmistama Red Clay Planter, 30 e.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Viherkasvit amppeleihin