Helenan ja Teuvon projekti – kylän vanhimmasta talosta tuli eläkekoti

Suunnitelma kesämökin hankkimisesta vaihtui aivan toiseksi, kun Helenan ja Teuvon tielle osui yksi Ahlaisten vanhimmista rakennuksista. Pian he tajusivat, että haluavat asua Uotilan tilalla vakituisesti.

Kaikki alkoi siitä, kun lastenhoitaja Helena Mäkinen-Mäntylä ja poliisi­konstaapeli Teuvo Mäntylä päättivät hankkia pesueelleen kesäkodin. Internetin myyntisivustoista tuli iltalukemista, ja katsomassa käytiin kohteita vanhoista kouluista maalaistaloihin.

Isolle perheelle sopivaa ei vain tahtonut millään löytyä kohtuullisen etäisyyden ­päästä Porin-kodista. Sitten tuttu soitti ja kertoi, että Uotilan tila Ahlaisissa olisi tulossa myyntiin.

Lue myös: Ted ja Mia pyörittävät Tieraksen 300 vuotta vanhaa maatilaa – työtä riittää, mutta motto on silti, että hitaasti paremmin

Helena ja Teuvo mahtuvat ruokaperäsille tuvan kahdelle puusohvalle vaikka yhtäaikaa. Ikean keittiökaapistot sopivat hyvin talon tyyliin. Leipävartaat löytyivät vilja-aitasta. Niihin yhdistetyistä tukipuista poistettiin sininen maalikerros ennen paikalleen laittamista.

Ahlaisten ­kirkonkylässä sijaitsevassa talossa neliöitä oli noin 200, tontti oli kooltaan 0,3 ha. ­Pihapiirissä olisi myös navetta, talli, kaksi suulia ja kolme muuta rakennusta.

Missähän semmoinen on, Helena ja Teuvo miettivät. Kävi ilmi, että talon ohi oli ­huristeltu useastikin viidentoista vuoden aikana.

Korkea pensasaita oli piilottanut aivan kylänraitin varrella sijaitsevan pytingin ulkorakennuksineen ohikulkijoitten silmiltä.

Olimme heti myytyjä

Pari suunnisti kyselemään talosta ­kesäkuussa 2009, mutta vasta marraskuussa samana ­vuonna he pääsivät ensimmäistä kertaa sisälle.

”Oli kylmää ja pimeää, niin kuin vaan marraskuussa voi olla, mutta olimme heti aivan myytyjä. Talo oli saanut olla alku­peräisessä asussaan ja tuossa vaiheessa tyhjilläänkin muutaman vuoden.”

Ihan huono juttu keräilijälle eivät tietenkään myöskään olleet Uotilan lukuisat piharakennukset.

Uotila on Ahlaisten kylän vanhimpia ­taloja, museoviraston mukaan vanhimmat osat on ­rakennettu jo 1700-luvulla.

Kirjan Vittisbofjärds svenska ortnamn och bebyggelsehistoria (Stellan Waldenström) mukaan Uotila mainitaan ­ensimmäisen kerran vuonna 1696, tuolloin ruotsinkielisellä nimellään Ollas.

Uotilan talo on jälleen museo­viraston suojeleman kylänraitin komistus. Päädyssä näkyy uusi lisäosa, jossa on wc ja pesutilat.

Harva on päässyt sisälle

Erikoista talossa on ollut se, että hyvin ­harva on koskaan päässyt ulko-ovea pidemmälle, ­joten talon sisäpuolisesta elämästä ei ­tiedetä juuri mitään.

Navetta sen sijaan on vuosien saatossa tullut hyvinkin tutuksi kyläläisille. Uotilassa nimittäin oli arvokas astutussonni, jonka luona käytiin lehmien kanssa visiitillä.

Talon viimeinen asukas Martti oli sangen mielenkiintoinen persoona. Poikamiehenä hän oli asunut vain ­keittiössä, mitä turhaan koko taloa sotkemaan.

Tarina kertoo, että hän laittoi tuvan leivinuuniin jättikokoisen pölkyn, jota sitten sohvan­kannella maaten työnsi jalalla vähitellen uunin­luukusta ­sisään.

Martilla oli myös kylän ensimmäisen televisio. Lapset kävivät sitä ensin salaa katselemassa ikkunan takaa, kunnes Martti ­pyysi heidät sisälle tupaan.

Edellinen isäntä Martti vuonna 1972.

Talo kaipasi mittavaa remonttia

Martin jälkeen tilan ohjaksiin tarttuivat siis ­Helena ja Teuvo. Kauppakirja allekirjoitettiin tammi­kuussa vuonna 2010. Juhlan kunniaksi tarjottiin suku­laisille kahvit talossa, jossa oli sisällä enemmän pakkasta kuin ulkona.

Talo kaipasi mittavaa remonttia. ­Kiireellä ei hommaa kuitenkaan lähdetty tekemään.

”Kesäkotiahan me olimme alun perin etsimässä, mutta aika pian tajusimme, että ­täällä haluaisimme asua ihan vakituisesti. Emme kuitenkaan halunneet hopparoida, ­hosuessa kun tekee helposti virheitä ja huonoja valintoja.”

Remontti eteni enemmän harrastusmie­lessä, maltillisesti. Ensimmäiseksi uusittiin ­talon vuotava katto, joka nyt on kuulemma koko kylän komein. Sitten purettiin lahonnut kuisti ja tehtiin uusi, vähän isompi.

Talon vanha lahonnut kuisti purettiin ja tilalle tehtiin uusi, isompi. Kuistin värimaailma on pastellinen. Piirongin on Helenan isä pelastanut kaatopaikalta, pikkukaapit ovat Tori.fi-löytöjä.

Leivinuuni on alkuperäinen. Sen pinta uusittiin ja sisäpuoli tarkastettiin. Liesi muurattiin kokonaan uudelleen, koska vanha oli käyttökelvoton. Uunia käytetään lähinnä lämmittämiseen, ­leivinuunin käyttöä ruoanlaitossa täytyy vielä opetella.

”Koska olin ilmoittanut, että muuttamaan en suostu ennen kuin talossa on juokseva ­vesi, suihku ja vessa, talon päätyyn tehtiin uusi talous­osa pesutiloineen”, Helena kertoo.

Seuraavaksi vuorossa olivat tuvan ja makuuhuoneen huonokuntoiset lattiat.

”Lankkujen alta lapioimme ikkunasta traktorin kyytiin yhdeksäntoista kuutiota tukkeja, maata, erinäisiä eläinten luita ja muuta rojua. Pölyä oli ilmassa niin paljon, että ei kunnolla eteensä nähnyt.”

Uusi lattia tehtiin Loimaalta haetuista lankuista, nekin olivat vanhasta talosta mutta ­hyvässä kunnossa.

Vanhat lankut uusiokäytettiin kuistin seiniin ja lattiaan. Myös eteisen pehmenneet lankut vaihdettiin.

Pikkukamarissa saavat jykevät hirret näkyä. Matkalaukuissa säilytetään vanhoja käsitöitä, liinoja, lakanoita ja pitsejä. Nyt jo 70-vuotias nukke on talon edellisiltä omistajilta. Sängyn Helena pelasti mummulasta jo ensimmäiseen omaan kotiinsa, se on kulkenut mukana tähän asti.

Rippijuhlat vietettiin keittiössä

Kesällä 2010 päätettiin pitää rippijuhlat Uoti­lassa. Helena keksi, että sitä ennen ­pitäisi keittiön pinkopahviseinät saada siistittyä. Tuumasta toimeen, pahveja puhdistamaan.

”Ei siitä tullut mitään, lika vain lillui ­pahvien pinnassa. Ei siinä muu auttanut kuin repiä ne kokonaan pois. Rippijuhlat vietettiin sitten keittiössä, jossa oli vain huokolevyt seinillä. Hauskaa oli silti”, Helena muistelee.

Sali on alkuperäisessä asussaan. Pitkän pöydän ääreen mahtuu hyvin iso perhe aterioimaan yhdessä. Pöytä koristellaan aina juhlan ja vuodenajan mukaan. Seitsemän metriä pitkät räsymatot tulivat talon mukana.

Talossa on kaikkiaan neljä erilaista kakluunia, kaikki kauniita kuin korut – ja toimivia. Kalevala-aiheisessa ryijyssä näkyvät Väinämöinen ja Aino. Kattovalaisin on kolmen euron kirppislöytö. Tuolit ostettiin huutokaupasta neljän euron kappalehintaan heti kun talokauppa vahvistui, niitä on kaikkiaan neljätoista.

Vielä poistettiin tuvasta laskettu katto ja otettiin esiin alkuperäinen, joka oli 25 senttiä ylempänä. Talo myös maalattiin ulkopuolelta ja ikkunoiden puitteet uusittiin museovirastosta saadun mallin mukaan.

Pihapiirissä oli vanha pakari eli leivintupa, joka oli kuitenkin jossain vaiheessa palanut ja osittain romahtanut. Tilalle kunnostettiin pihasauna ja työhuone.

”Sisäremontissa olemme edenneet huone kerrallaan, vähitellen. Mustuneet ja rikkinäiset pinkopahvit olemme poistaneet. Nyt kun hirsipinnat on saatu näkyviin, mietimme rauhassa seuraavaa siirtoa.”

”Emme halua tehdä turhaa, emmekä vanhaa taloa pilaavia muutoksia. ­Tämä pätee kaikkiin jäljellä oleviin ­remontteihin. Salin alkuperäinen ­tapetti sai jäädä, vaikka on paikoitellen vähän rikki. Kaikkea vanhaa ei tarvitse poistaa.”

Salin punainen sohva löytyi ilmoituksen perusteella, jossa myyjä lupasi antaa kahvipaketin sille, joka hakee sohvan pois! Tyyliin sopiva pöytä on saatu ilmaiseksi, tuolit ja kah-denistuttava keinu­tuoli ovat parin kympin löytöjä, kaikki fb-kirppikseltä. Risukranssin Helena teki ensimmäisiin Uotilassa vietettyihin rippijuhliin. Vasemmalla häämöttää pyörärahoilla ostettu piironki.

Kaunis piironki ostettiin paikalliselta fb-kirppikseltä muutamalla kympillä. Rasiat ja muut aarteet ovat löytyneet edullisesti tai ilmaiseksi kirpputoreilta tai tuttavilta.

Materiaalit omasta takaa

Merkittävä edistysaskel remontissa otettiin vuonna 2016, kun sähkölämmitys vaihtui vesikiertoiseen hakelämmitykseen.

Materiaalia on löytynyt omasta takaa, kun Teuvo on karsinut metsänreunoja ja ajanut puut traktorikäyttöisellä hakettimella hienoksi.

”Olihan se vähän hintavampi investointi, koska koko taloon piti asentaa putket ja patterit. Nyt meillä on kuitenkin aivan ihana ja vaivaton lämmitys. Parin viikon välein säi­liöön ajetaan traktorikärryllinen haketta ja sillä selvä.”

”Tarvittaessa voimme käyttää talon kakluuneja ja keittiön leivinuunia lisänä, mutta enemmän niitä lämmitetään vain tunnelman vuoksi.”

Lue myös: Valtavan urakan upea lopputulos! Helinä ja Pauli remontoivat sukutilan huone kerrallaan perinteisin menetelmin

Iloisen keltainen vaaka löydettiin fb-kirpputorilta ja haettiin Kankaanpäästä.

Vanhat käsityöt, ryijyt ja kirjotut liinat kiinnostavat

Sisustuksessa Helena sanoo olevansa vanhan pelastaja. Hänelle on tärkeää, että huonekalut ja esineet sopivat vanhan ­talon henkeen.

”Mottoni voisi olla vanha tuttu ”mitä enemmän, sitä parempi”. Lapset välillä yrittävät jarrutella, että ei mahdu enempää, mutta tulevat silti mielellään mukaan huutokauppoihin.”

Rahaa sisustamiseen on laitettu minimaalisen vähän. Monia kalusteita perhe on saanut tutuilta ja ystäviltä, tai löytänyt pikkurahalla nettikirppiksiltä.

Upeita ryijyjä on siunaantunut Helenalle jo toistakymmentä. Salin ruusuryijy on kahdenkymmenen euron löytö huutokaupasta.

Tarmo toivottaa vieraat tervetulleeksi. Ruusutyynyt ovat löytöjä kirppareilta, puhelin pelastettiin Teuvon työkaverilta. Ryijy on nimeltään Porin tienoot ja se löytyi tori.fin kautta.

”Tein minä yhden vähän isomman huonekaluostoksen saliin. Sain nimittäin 50-vuotislahjaksi rahaa uuden polkupyörän ostoon, mutta laitoinkin rahat salin isoon piironkiin.”

”Ajelen edelleen vanhalla pyörällä, mutta nyt meillä on hieno huonekalu, jossa säilytän sadan hengen ruoka-astiastoa”, Helena sanoo.

Erityisen lähellä Helenan sydäntä ovat vanhat käsityöt, ryijyt ja kirjotut liinat. Tekee pahaa, kun tuntikausien uurastus myydään kirpputorilla parillakymmenellä sentillä.

Toisaalta Helena tuumaa, että hänen luonaan ne pääsevät kotiin, jossa niitä arvostetaan.

Kesäkahvila on harrastus

Myös pihaa on muokattu pikkuhiljaa. Martti-­isäntä ei ollut nurmikosta perustanut, vaan ruohon kasvaessa liiaksi hän käänsi koko ­pihan lapiolla. Helenaa ja Teuvoa vastassa olikin varsin möyhkyräinen pihapiiri.

”Pihaa on tasoitettu, mutta istutukset ­pidän edelleen mieluiten lavoissa ja ruukuissa. Ruukkukukat ovat helppoja, niillä saa nopeasti näyttävää ja niitä voi siirrellä paikasta toiseen.”

”Kesäkukkia ja vanhan pihan perennoita kuten malvaa, akileijaa ja pioneja kasvatan kukkapenkeissä”, Helena sanoo.

Ikkunasta näkyvä navetta herätti Helenassa idean kesäkahvilasta.

Kahvilavieraat voivat istahtaa entisiin possujen ja lampaiden karsinoihin nauttimaan Helenan leipomia herkkuja.

”Olen aina tykännyt leipomisesta ja isojen juhlien järjestämisestä. Navetta parsineen ja vanhoine karsinoineen tuntui tarkoitukseen ­sopivalta, joten kesällä 2017 päätin kokeilla kahvilanpitoa.”

”Tämä on enemmän tämmöinen harrastus vain, kahvila on auki kolme tuntia kerrallaan. Hauskinta hommassa on seurustella ihmisten kanssa”, Helena kertoo.

Piharakennukset tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia

Projekteja on mielessä vielä paljon

”Luhtiaittaan tehdään kesähuoneet lap­sille, talliin Teuvolle verstas. Tilan lukuisille vanhoille kärryille ajattelimme tehdä katoksen, johon ne voisi laittaa näytille.”

Helena ja Teuvo ovat yhtä mieltä siitä, että Uotila on paikka, missä he ovat saaneet toteuttaa haaveitaan. Helena yleensä keksii kaikenlaista ja kiltti ja taitava Teuvo toteuttaa.

”Kyllä onnistuu, on hänen vakio­vastauksensa, kun pyydän jotain. Arvostan tätä kovasti. Myös lapset ansaitsevat kiitoksen reippaasta osallistumisesta remonttiin”, Helena kiittelee.

Kesäkotia Helena ja Teuvo eivät koskaan löytäneet. Sen sijaan he löysivät talon ja tilan, ­josta tuli heille loppuelämän koti ja jonne myös lapset mielellään tulevat.

”Täällä on kaikilla hyvä olla.”

Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 2/2020. Haluatko lukea lisää ihania tarinoita maalaiselämästä ja inspiroitua kauniista maalaiskodeista? Tilaa lehti nyt tarjoushinnalla!

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Helenan ja Teuvon projekti – kylän vanhimmasta talosta tuli eläkekoti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X