Istuta kotipihallesi kukoistava narsissiniitty

Perusta pihallesi keväinen kukkaniitty, joka kukkii vuodesta toiseen. Keväällä kukkivien sipulikukkien istutusaika on syksyllä.

Vuosia sitten vierailin keväällä keskieurooppalaisessa puistossa, jossa nurmikon viheriöinnin sijaan puiden alustoja peittivät kukkivat narsissit. Kotimaassa vastaava paikka löytyy tammisaarelaisesta Gullön kartanon Kukkalaaksosta, josta otin nämä kuvat.

 

Kartanon maille on yli 10 vuoden ajan istutettu yhä uusia sipulikukkia, mutta etenkin narsissit ovat viihtyneet erinomaisesti. Kumpuilevassa metsämaastossa, Kukkalaaksossa, kukkivat keväällä kymmenet tuhannet narsissit. Kukinta-aika vaihtelee lajikkeen, kasvupaikan ja vuoden mukaan, mutta  kerrannaiskukkaiset ovat monesti myöhäisimpiä.

Kukkalaakson esikuvana oli aikoinaan hollantilainen Keukenhofin sipulikukkapuisto, jonka näkymät sovitettiin Tammisaaren metsäiseen luontoon. Narsissit ovat metsään hyvä valinta, sillä ne kukkivat vuodesta toiseen ilman erityistä vaivaa. Vasta kun kukinta alkaa taantua, sipulit harvennetaan.

Kukkaniitty narsisseista?

  1. Narsissit (Narcissus) ovat kauniskukkaisia monivuotisia sipulikasveja, jotka leviävät kasvupaikalla viihtyessään suuriksi mättäiksi.
  2. Narsissit pitävät läpäisevästä maasta, mutta keväällä maa saa olla kosteaa. Talvimärkyyttä sipulikukat eivät siedä.
  3. Puolivarjoisassa paikassa narsissien kukinta kestää pisimpään. Paahteessa puolestaan kukinta on nopeasti ohi.
  4. Sipulit istutetaan syksyllä noin kolme kertaa oman kokonsa syvyyteen. Jos maa on hyvin kuivaa, istutukset kannattaa kastella.
  5. Narsissit kukkivat lajista, lajikkeesta ja kasvupaikasta riippuen touko-kesäkuussa. Kun kukat ovat kuihtuneet, ne kannattaa leikata pois.
  6. Lehdistö jätetään keräämään voimia seuraavan vuoden kukintaa varten, kunnes se vihdoin kellastuu itsestään.
  7. Kun kukinta alkaa vuosien kuluttua taantua, sipulit nostetaan kesällä ylös, jaetaan ja istutetaan uudelleen.
  8. Istuta narsisseja etenkin puutarhan luonnontilaisiin osiin, jossa lehtien kuihtumisen odotus ei häiritse. Myös puiden ja pensaiden alustat sopivat narsissiniityksi.
  9. Kuinka saan kaivettua sipulit metsämaahan? Sipuleita voi istuttaa yksitellen tai kaivaa sinne tänne lämpäreitä maata pois, laittaa tilalle vähän multaa ja istuttaa siihen.
  10. Älä täytä puiden alustaa kuitenkaan laajalti kuin muutaman sentin kerroksella, sillä puut eivät kestä alustan kohotusta.

 

Vieraile Kukkalaaksossa

Kukkalaaksossa voi vierailla keväisin osoitteessa Gullön kartano, Gullöntie 300, 10600 Tammisaari. info@gullo.fi +358 (0)40 766 5340. Seuraa nettisivuilla tietoja kukinnan edistymisestä.

 

puutarhatoimittaja, Paula Ritanen-Närhi

Rakastan narsisseja – pieni on kaunista!

Vaikka kuinka päätin tänä vuonna, etten ala kaivaa muhkeita narsissien sipuleita muutenkin sipuleiden täyttämään maahan, niin vain sipuleita tuli hankittua.

Narsissien sipuleita voit ostaa nyt netistä, puutarhoilta ja marketeista. Jos et voi istuttaa ostoksiasi heti, säilytä ne kuivassa, viileässä paikassa.

Viehättäviä narsississilajikkeita on tosi paljon, kuten tämä pienikukkainen narsissi ystäväni pihalla.

Huom! Lue myös vinkit kukkasipuleiden ostajalle!

Kuulaita syyspäiviä toivoen,

puutarhatoimittaja Paula

Keskustelu

Kommentoi juttua: Istuta kotipihallesi kukoistava narsissiniitty

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X