
Kukkaruukkutarhurin ruokakaappi sijaitsee pihamaalla
Kesäpöydän kasvikset voi viljellä pienelläkin pihalla. Laatikko- ja ruukkuviljely kannattaa taloyhtiöpihoillakin.
Välillä unohdan, että asumme paritalossa. Etupihamme täyttyy viljelylaatikoista, -kasseista ja -ruukuista. Ne hivuttautuvat pikkuhiljaa naapurinkin oveneteen. Koetamme palkita naapuriperheen kärsivällisyyden ja joustavuuden kasvattamalla satoa heillekin.
Kiersin illalla tilukset, jotka ovat oikeasti vain muutaman neliämetrin suuruiset. Sokeri- ja taittoydinherneet tuottavat jo kovasti satoa. Sitä enemmän, mitä ahkerammin sitä korjaamme. Mies napsi nämä nopeasti suuhunsa.
No, jaa. Pensaspavut kylvettiin myöhään ja istutettiin taimina ruukkuun lähinnä koristeeksi. Kyllä muutama pavunpalkokin on silti tulossa. Palkokasvit ovat erinomaisia köynnöksiä ruukkuihin, vaikkapa parvekkeelle.
Lehtikaali-innostus oli toukotöiden aikaa vielä voimissaan, mutta nyt lehtiä syntyy enemmän kuin syödään. Ensi vuonna taitaa riittää 1-2 tainta, niin kovia kasvamaan nämä ovat.
Lehtisalaatti kamppailee pihatähtimön eli vesiheinän kourissa. Parin viikon lomamatkamme aikana salaattirivi oli hukkua rikkaruohoihin, mutta jotain jäi sentään jäljelle, kun palattuani kotiin kourin rikat pois kaksin käsin.
Ihanaa! Herkullisinta satoa ikinä ovat Siikli-perunat, jotka korjaamme välillä aika pieninäkin. Kun tarpeeksi istuttaa, kesällä voi nappailla penkeistä pikkuperunoita erä kerrallaan. Tässä menossa graavilohen kaveriksi.
Jostain syystä tilli on nykyisin monella murheengryyni, niin meilläkin. Keväällä nöyrryin ja ostin taimia, vaikka se tuntui hassulta. Ihme kumma, mutta uudessa viljelylaatikossa versovat tuuheasti myös kylvötillit.
Kokeilen tänä kesänä syötäviä kukkia – ainakin orvokkeja ja kääpiösamettikukkaa. Vesiheinän joukkoon katosivat lomalla kehäkukan taimet. Harmi, mutta onneksi samettikukatkin kukkivatkin nätisti.
Sadonkorjuuretken (otettuani muutaman askelen) jälkeen kierrän pihatiellä keräämässä rikkaruohoja ja perennankukkia maljakkoon. Pieni 200-300 neliömetrin pihamme tuottaa monipuolisen sadon.
12 parasta laatikkoviljelykasvia
Vihanneksia voi kasvattaa parvekelaatikossakin tai kestokassissa. Kokeile jo ensi kesänä, jos et ole vielä aloittanut!
Satoisin terveisin puutarhatoimittaja Paula
Olen Paula Ritanen-Närhi, intohimoinen puutarhatoimittaja, huoleton hortonomi ja kokeileva kotipuutarhuri. Kesät kiertelen kotipuutarhoissa ympäri maata ja talveksi vetäydyn kotilaaksooni kirjoittelemaan retkistäni. Puutarha on minulle ammatti, harrastus ja elämäntapa. Tervetuloa kurkkimaan kotipuutarhaani!
Kommentoi
Kommentoi juttua: Kukkaruukkutarhurin ruokakaappi sijaitsee pihamaalla