Pelargonit talvisäilöön – kokeile tätä kotona!

Jihaa – kotona ollaan keittiössä, olohuoneessa ja vähän kaikkialla!

Kesällä pelargonit valloittavat puutarhatoimittajan kasvihuoneen – talvella koti täyttyy niistä.

Vaikka pelargoneja meillä on kesällä yli sata, eiköhän talvi taas korjaa ne, jotka eivät ehtineet voimistua pistokkaista kunnon taimiksi. Ilo pelargoneista on suuri, vaikka puuhaa ympärivuotisessa kasvattamisessa onkin.

Kuvasin yllä olevat kuvat pelargoneistamme kasvihuoneessa perjantaina 12. lokakuuta. Ajatuksena oli näyttää, miten hyvinvoivilta pelargonit näyttävät talvisäilytykseen vietäessä. Aika hyvissä voimissa ne ovat – kiitos aurinkoisen kesän ja syksyn yöpakkasilta suojaavan kasvihuoneen.

Koska viikonlopuksi luvattiin lämmintä, päätimme ryhtyä pelargonien siirtoon kasvihuoneesta kotiin. Hyvän sään aikana pelargoneista poistettiin keltaiset lehdet ja vanhat kukat. Osasta leikattiin myös liian pitkiksi venähtäneitä versoja.

”Puolet pois ja loput roskikseen”, sanoi entinen toimitussihteeri, kun juttua editoi :). Sama fiilis tuli tästä tuoksupelargonista. Jätimme kasviin vain pystykasvuisen osuuden, ja lopusta juurrutamme pistokkaita, sillä ei kotiimme talvisäilytykseen mahdu näin isoja.

Kaksi tuntia pelargonien siivousta, aluslautasten pesua ja sopivan paikan hakua – 50 pelargonia on löytänyt sopivan talvehtimispaikan. No, ulkona odottaa vielä reilut sama määrä. Pelargonihuone pestään nyt kevääksi. Onneksi loput sisään tuotavat pelargonit odottava ilmavassa tilassa lasiterassilla.

 

Vaikka kotiin tuotaessa pelargoneista poistettiin keltaiset lehdet ja kaikki avoimet kukat, nuput säästettiin. Kohta kodin lämmössä luvassa on upeaa kukintaa!

Lue lisää kasvilampuista: Kasvilamput auttavat huonekasvit selvitymään talven yli

Pelargonien ympärivuotinen kasvattaminen, osa 1 (jatkoa seuraa !)

  1. Kasvatamme pelargonejamme kesän ajan lämpimässä, valoisassa paikassa – osalle taimista on oma kasvihuoneensa, osa kukkii terassin ikkunalla ja osalle on paikat puutarhassa. Lannoita ja kastele säntillisesti – silloin taimista tulee upeita ja kukkia riittää!
  2. Ainoa mahdollinen talvehtimispaikkamme on kotona huoneenlämmössä. Lisävaloa pelakuut saavat kasvilampuista ja loisteputkista. On tehtävä kompromisseja, jos kodista ei haluta kasvihuonetta – mutta halutaan pelargonien talvehtivan.
  3. Syksyn ja talven aikana osa taimista kuolee. Kasvit eivät pidä liikakastelusta eivätkä kuivumisesta. Lannoittaminen lopetetaan talveksi, mutta keväällä kasvit saavat ravinteikasta lisämultaa. Lannoitus jatkuu maaliskuussa.
  4. Ruukumme ovat 99 % punasaviruukkuja. Jotkut ovat perintökalleuksia ja toiset matkamuistoja. Keräilykohteemme ovat vanhat suomalaiset (Tyrvään savi) saviruukut.
  5. Pistokkaita juurrutamme kevättalvelta alkaen. Parhaaksi on todettu vesilasissa juurruttaminen. Kun taimessa on valmiina juuret, se melko varmasti selviytyy jatkossakin.
  6. Kasvivalot! Puutarhatoimittajan kodin kasvilamput ovat 5 kpl ovat päivänvalo- tai kasvivaloputkia. 5 kpl LED-Philips GreenPower 2.0 5 kpl on ostettu Kodin Kukat- verkkokaupasta. LED-Airam Kasvilamppu 6,5 W 1 kpl ostettiin Bauhausista. Osramin Flora-set-kasvivalaisimet elohopealamppuineen olohuoneen seinällä ovat ikivanhat. Vanhat Zen Grow-vesiviljelyn lamput ja Kekkilän Vihervalot toimivat myös hyvin pistokkaiden juurrutuksessa.
  7. Kevään edistymisen mukaan pelargonit siirretään kesäksi kasvihuoneeseen huhtikuussa. Jos tulee  hallaöitä, taimet peitellään harsolla. Sisällä kasvaneet lehdet saattavat kuihtua, mutta uusia puhkeaa tilalle.

Jos olet kiinnostunut pelargoneista, tarjolla on yhdistys

Suomen Pelargoniyhdistys ry.

Tsemppiä syksyn puutarhatöihin, terveisin puutarhatoimittaja Paula

 

Kommentit (2)

Wautsi, upea määrä pelargoneja. Ovat ne kyllä niin kauniita, oih <3

Kiitos, Hillevi!

Kommentoi juttua: Pelargonit talvisäilöön – kokeile tätä kotona!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Kissit #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #kissat #venäjänsininen #russianblue #ragdoll #kissanpäivät #cats #katter #trädgårdskatt #gardencat #puutarhakissa
  • Kesäkuvia #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #pihalla #kesälläkerran #ikäväkesää #missmygarden #längtareftersommaren
  • Kentiapalmu palasi jouluksi kotiin www.kotiliesi.fi paratiisitakapihalla -blogissa #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #kentiapalmu #howeia #viherkasvit #kesäloma #jouluksikotiin #palms #palmer #kotona #terassilla #kotiliesi #kotiliesiblogit #uusiblogipostaus
  • Oma huone puutarhassa #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #pelargonit #omahuone #pelargon #mittrum #iträdgården #pelargoniums #sommaren #ikäväkesää
  • Juhannusperunoita viime kesänä. Tule kesä pian takas! #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #hyötytarha #perunamaa #kesänkaipuu #ikäväkesää #potatis #nypotatis #sommarenärkort #köksträdgården
  • Olisipa elokuu 💕 #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #elokuu #marraskuu #puutarharakkaus #kotikullankallis #ihanasyksy #kaipaankesää #yhyy #minträdgård #mygarden #meingarten #monjardin #kaamos
  • Kukkia kotiin. Kokoa helppo kimppu. WWW.kotiliesi.fi paratiisitakapihalla -blogi #puutarhatoimittaja #paratiisitakapihalla #leikkokukat #kotona #viikonloppu #kotikukka #kotiliesi #kotiliesiblogit #uusiblogipostaus #hemmabäst #homesweethome #zuhause #flowerlove #flowelover #💕

puutarhatoimittaja

X