Perunasatoa jo kestokassista – ja kausi on vasta alussa

Korjaa sato kotipuutarhasta vaikka kestokassissa viljeltynä. Perunoiden satokausi on alkanut.

Istutin ’Siikli’ -lajikkeen perunat melko pienillä iduilla muumikassiin huhtikuun lopussa. Jo nyt  rohkenin  aloittaa perunannoston, ja keikautin kassin sisällön vatiin. Kuinka sitten kävikään?

Prologi: Aloita lukemalla kassiperunan kasvattamisesta blogi Helppoa puutarhanhoitoa – kassiperunat DIY-ohjeet, jossa kerron homman taustoista vajaat 10 viikkoa sitten.

Lämmin alkukesä sai perunat versomaan runsaasti. Ongelmana ei tänä vuonna ollut se, etteivätkö kassien pohjareiät riittäisi rankkasateen sattuessa, vaan armoton kuivuus. En ehkä kastellut tarpeeksi, sillä kasvusammal oli aivan rutikuivaa.

Juuria oli aivan älyttömästi, mutta sadon määrä ja koko oli ehkä vähän kärsinyt kuivuudesta – tosin  kovin varhain ryhdyin sadonkorjuuseenkin. ”Viikko tai kaksi lisää, olisi tullut isompi sato”, tuumasi valokuvat ottanut Valtteri-poikani. Maku on vielä testaamatta, mutta siitä ei ole epäilystäkään!

Siivilään kerätyt perunat pesuun ja kattilaan. Itse asiassa olen jo ”varastanut” koesatoa taimina viljelylaatikkoon istutetuista Siikleistä. Kyllä taimikasvatus jouduttaa satoa kovastikin. Viimeisimmissä juhannuksena istuttamissani  perunantaimissa oli pikkumukulat valmiina.

Jos vain itäneitä perunoita jollain vielä on, ne kannattaa yhä laittaa kokeeksi kasvamaan. Riippuu tietysti kesän säistä, kuinka satoa ehtii vielä valmistua. Kasvukausi jatkuu kuitenkin vielä pitkään.

Varhaista satoa kassiperunoista

  1. Aloita perunoiden idättäminen huhtikuussa, ja jatka sitä erä kerrallaan touko-kesäkuullakin.
  2. Kasvata perunoista taimet vaikkapa paperipusseissa tai laakeassa mullalla täytetyssä astiassa.
  3. Viileänä kesänä juurruta perunaistutus alkuun parvekkeella, terassilla tai kasvihuoneessa.
  4. Peittele varhaiset istutukset ulkona kasvuharsolla, joka jouduttaa kasvua ja satoa.
  5. Käytä varhaislajikkeita, kuten ’Annabelle’. Vielä varhaisempia ovat ’Timo’ ja ’Juhannus’.

Viimeiset siemenperunat on Paratiisi takapihalla -puutarhassa pantu nyt taimikasvatukseen.  Jos kesän säät ovat suotuisat, nekin ehtivät tuottaa vielä ainakin pikkuperunoita – niitä maukkaimpia!

Jos et tänä vuonna vielä viljele, kokeile ensi kesänä!

terveisin puutarhatoimittaja Paula

Keskustelu

Omat potut ovat super maukkaita ❤ Kivaa uutta viikkoa Sinulle!

Kiitos, samoin! Peruna on kauniskukkainen terve kasvi, josta saa satoakin!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.