Paratiisi takapihalla

Wanhassa wara parempi - muistathan vielä nämä huonekasvit?

Puutarhakirjojen kiinnostavimpiin teoksiin kuuluu 1950-luvun lopulla  julkaistu Kodin ruukkukasvit. Sen tekijälle tuttuja huonekasvilajeja löytää vielä tänäänkin puutarhamyymälöistä.

Helpoimmat, ilmaa parantavimmat, allergisoivimmat ja suosituimmat huonekasvit ovat näin varhaiskeväällä mediassa kovasti esillä. Kuten niin monena keväänä aiemminkin.

Kun A. -M. Idman-Tigerstedt julkaisi kirjansa 9. painoksen, hän viittasi jo huonekasvien muoti-ilmiöihin ja innostaa hankkimaan lisää kasveja. Tähän voin yhtyä: ”Jokainen, jolla on kodissa ollut muutamiakin lehtikasveja tai värikkäitä kukkia, tietää kuinka hauskaa on, kun kevättalven aurinko, luonnon ulkona vielä levätessä lumivaippansa alla, herättää kasvit ikkunallamme eloon.”

Alle kokosin vanhoja suosikkeja, jotka olen tavannut myynnissä tänä keväänäkin.

huonekuusi

Huonekuuseksi tai norfolkinaraukariaksi nykyisin kutsuttua ”lehtimäntyä” kannustettiin ennen vanhaan hankkimaan etenkin talon pohjoisikkunoille, sillä laji pitää hajavalosta ja kosteutta pidättävästä kasvualustasta.

Talveksi sille sopisi parhaiten viileä ja valoisa sali, jota lattialämmitteisessä paritalossamme ei taida kyllä olla. Ostin taimen kuitenkin itselleni kokeeksi – kuulemma joulun hittituote!

sitrus

Vuodenvaihteen jälkeen törmäsin hienoihin sitruksiin puutarhamyymälässä. Olen nähnyt vanhoja yksilöitä myös huonekasviharrastajien kotona. Kaikilla ei ole edes ollut talvella viileää viherhuonetta – vau!

Kyllä teki mieli kokeilla itsekin, kun myytävissä taimissa oli satokin valmiina. Mutta myös tämä kasvi kaipailee talveksi mieluiten viileää orangeria, jossa on valoisaa muttei liian lämpöistä.

gloksinia huonekasvi

Gloksinia eli suppilokukka on tuttu nuoruudestani saakka. Mukulat istutettiin kevättalvella puoliksi mullan sisään ja pidettiin lämpimässä. Talvet mukulat lepäsivät, ja kevääksi ne istutettiin uuteen multaan.

Nykyisin gloksinian mukuloita ostetaan enää varsin vähän. Useimmat taimet hankitaan valmiiksi kukkivina kevättalvella.

hellepuu

Huonesaarni eli hellepuu viihtyy valoisassa paikassa normaalissa huoneenlämmössä.  Alkuperäisillä kasvupaikoilla siitä tulee pikkupuu, jota voi huonekasvinakin huoletta leikata. Kauneusarvo on kiiltävissä lehdissä.

Jostain syystä tämä kasvi on minulle tuttu puutarhaopintojeni ajoilta 1980-luvulta. Oliko kasvi tuolloin muotia?

huone-esikko

Huone-esikkoja on kasvatettu meillä jo pitkään. Ihania värejä ja kukkien muotoja on tarjolla yhä. Näitä pidän itse sesonkikukkina, joita kastelen säntillisesti, mutta kukkien kuihduttua kompostoin.

Huone-esikoilla oli nuoruudessani maine allergisoivina kasveina. Nykyisin on kehitelty koskettelua kestäviä lajikkeita, joista saa tietoa kukkien myyjältä.

 

soilikki

Kellosoilikit  säilyvät puutarhurin mielessä lajina, jota voi lisätä lehtipistokkaistakin. Lehti leikataan läheltä tyveä tai partakoneella pitkittäin kahtia keskisuonen kohdata. Lehtipistokkaat pistetään mullan pintaan juurtumaan.

Kyllä soilikit ovat kauniita myös sesonkikasveina! Nykyisin tarjolla olevia taimia voi kasvattaa läpi vuoden huoneenlämmössä – viileys talvella on yhä kuitenkin eduksi.

 

kiinanruusu

Kiinanruusu on vanha, suosittu huonekasvi, josta tulee pitkän päälle hieno pikkupuu, joka kukkiikin! Laji menestyy normaalissa huoneenlämmössä läpi vuoden.

Hyvin viihtyessään rotevasti kasvavaa yksilöä voi keväällä reilusti leikata, jolloin se kukkii jopa paremmin kuin vapaasti kasvaessaan. Uusia taimia saa juurrutettua latvapistokkaista.

aasinkorva huonekasvi

Aasinkorvia minulla on ollut monesti, mutta missä kasvattamani taimet tai niiden jälkeläiset lienevät nyt?

Normaalissa huoneenlämmössä läpi vuoden viihtyvää aasinkorvaa lisätään etenkin latvapistokkaista. Ihana lehtevä laji viihtyy valossa ja pitää säännöllisestä kastelusta.

Muista myös nämä!

  1. Hortensia on vanha huonekasvi, joka talvetetaan viileässä. Nykyisin on tarjolla jopa puutarhassa talvehtivia lajikkeita.
  2. Morsiusmyrtti kuuluu mieluiten viileässä talvetettaviin lajeihin. Huoneenlämmössä lehdet putoavat, mutta se saattaa silti selvitä!
  3. Oleanteri viihtyy kasvukaudella hyvässä hoidossa, mutta talvella on sen on syytä viettää lepokausi viileässä. Oletko nänyt näitä etelänmatkoilla?
  4. Punasarja eli kliivia tarvitsee elokuulta lokakuulle kylmäkäsittelyn noin 10 asteen lämpötilassa kukkiakseen. Juuri nyt kasvia myydään kukkivana.
  5. Ihmepensas eli krootoni teki tuloaan wanhan kasvikirjan ilmestyessä. Värikäs kasvi on ollut muodissa myöhempinä vuosikymmeninäkin.

Iloa huonekasvien kasvatukseen, terveisin puutarhatoimittaja Paula

 

Lue lisää huonekasveista:

Viherkasvit heräävät kevääseen

Vanhat rakkaat huonekasvit


    Olen Paula Ritanen-Närhi, intohimoinen puutarhatoimittaja, huoleton hortonomi ja kokeileva kotipuutarhuri. Kesät kiertelen kotipuutarhoissa ympäri maata ja talveksi vetäydyn kotilaaksooni  kirjoittelemaan retkistäni. Puutarha on minulle ammatti, harrastus ja elämäntapa. Tervetuloa kurkkimaan kotipuutarhaani!  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Wanhassa wara parempi - muistathan vielä nämä huonekasvit?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *