Viherkasvit heräävät kevääseen
Kevät on hyvä aika hankkia uusia viherkasveja kotiin. Kasvukauden kynnyksellä tehdään myös kotikukkien keväthuolto.
Viime viikolla kävin puutarhamyymälöissä ja miten virkistävää se olikaan! Tarjolla oli paljon juuri myymälään tulleita viherkasveja, jotka olisin voinut ottaa mukaani vaikka kaikki. Ostin kuitenkin vain viirivehkan, vaikka meillä on niitä jo ennestäänkin.
Kyllä sopu sijaa antaa!
Kevätaurinko on pilkahdellut tällä viikolla jo kahtena päivänä. Vaikka siitä on paljon iloa, koti näyttää sen valossa kamalalta. Ikkunat ovat täynnä kissojen kirsunjälkiä ja paikat ovat nuhjuiset.
Nyt toimeksi, aloitetaan viherviidakon kevätsiivouksesta!
Kentiapalmumme ovat aika vanhoja, vaikka eivät olekaan kovin reheviä. Pari vuotta sitten niitä kohtasi onnettomuus, josta hidaskasvuiset kasvit ovat vieläkin vasta toipumassa.
Tehohoito auttaisi, mutta kastelu on taas tainnut olla epätasaista, kun ruskeita lehdenreunoja saa saksia pois. Toki kuiva huoneilmakin lehdistön ruskettumista aiheuttaa, mutta on vikaa meissä hoitajissakin.
Pelargonit talvehtivat meillä huoneenlämmössä, joten ne pudottelevat lämpimässä paikassa ja vähässä valossa lehtiään. Uutta kasvua kuitenkin jo odotellaan, joten kasteluveden syövyttämät onkalot juuristossa on hyvä täyttää ravinteikkaalla mullalla.
Oliko järkeä ostaa kentiapalmu jouluna? Niin tuli tehtyä, ja vuoden pimeimpään aikaan istuttamista odotellessaan taimi taisi kuivahtaa. Ruskettuneet viherkasvin versot eivät enää eloon herää, joten ne täytyy leikata pois.
Viirivehkat viihtyvät hämärässäkin paikassa – ainakin selviävät siellä hengissä. Hyllyn päälle pölyttymään päässyt jakotaimi puhdistuu parhaiten haaleassa suihkussa. Isot kasvit pyyhitään pölyttömiksi kostealla luutulla.
Kasteluveden tarve on lisääntymään päin, joten kaunis kirpparihankinta saa jatkossa jäädä päivystämään vedellä täytettynä kasvien viereen. Talossamme on lattialämmitys, joten kasvit ovat aina lämpimällä alustalla.
Lattialämmityksen kuumimmat kohdat löytyvät vakoilemalla, missä kissat mieluiten makoilevat. Sinne voi laittaa kylvökset itämään!
Jaahas! Hienohelma on jäänyt joulutähtien taakse ja kuivahtanut. Kyllä tästä kelpo taimi tulee, kun ravistelen kuivat lehdet roskikseen ja istutan taimen isompaan ruukkuun. Uudelleen istuttamisen voi tehdä milloin vain, jos juurakkoa ei jaa.
Iltahämärä tulee talvisena päivänä kuitenkin varhain. Onneksi meillä on kasvilamput, jotka antavat lisävaloa palmuille. Ne toimivat ajastimella siten, että öisin on pimeää ja päivisin valoisaa.
Siivouspäivän kunniaksi otin tänään päivätorkut kentiapalmun lehvien alla. Suosittelen.
Vehreää keväänodotusta, terveisin puutarhatoimittaja Paula
Kirjoitin aiemmin blogissani huonekasveista:
Olen Paula Ritanen-Närhi, intohimoinen puutarhatoimittaja, huoleton hortonomi ja kokeileva kotipuutarhuri. Kesät kiertelen kotipuutarhoissa ympäri maata ja talveksi vetäydyn kotilaaksooni kirjoittelemaan retkistäni. Puutarha on minulle ammatti, harrastus ja elämäntapa. Tervetuloa kurkkimaan kotipuutarhaani!
Kommentoi
Kommentoi juttua: Viherkasvit heräävät kevääseen