Ruoka

Luumujen pakastaminen – säilö luumut lohkoina sokeriliemessä

Luumujen pakastaminen säilöö syksyn makoisan sadon talven varalle. Pakastaminen on loistava säilöntätapa, sillä pakastaessa hedelmien ravintoarvo, maku sekä aromit säilyvät hyvin.

Luumujen pakastaminen on ajankohtaista syksyisin, kun puut puskevat hedelmää enemmän kuin niitä ennättää popsia tai piirakkaa paistaa. Näillä vinkeillä kotimaisten aarteiden maun saa parhaalla mahdollisella tavalla talteen.

Voiko luumuja pakastaa? Kyllä, luumut voi pakastaa kevyesti sokeroituna soseena, mutta luumujen pakastaminen lohkoina tai puolikkaina on ehkä kätevin tapa säilöä muhkea luumusato. Lohkot pakastetaan raakoina jäähtyneessä sokeriliemessä.

Luumujen pakastaminen sokeriliemessä

Aloita luumujen pakastaminen valmistamalla sokeriliemi. Yhtä luumukiloa kohden tarvitset litran sokerilientä. Sekoita litraan vettä kahdesta kuuteen desilitraa sokeria riippuen siitä, kuinka makean lopputuloksen haluat. Kiehauta seos niin, että sokeri liukenee veteen.

Halutessasi voit maustaa liemen esimerkiksi parilla kanelitangolla tai muutamalla tähtianiksella. Mukaan voi ripauttaa myös apteekissa myytävää askorbiinihappoa, joka pitää luumut kauniin värisinä. Litraan sokerilientä askorbiinihappoa tarvitaan puoli grammaa. Siirrä sokeriliemi syrjään jäähtymään ja viipaloi sillä välin luumut.

Huuhtaise luumut tarvittaessa, leikkaa ne halki terävällä veitsellä, poista kivi ja viipaloi hedelmät sitten haluamasi kokoisiksi viipaleiksi. Säilö vain laadukkaita ja hyväkuntoisia luumuja. Muista poistaa myös kaikki kolhut ja mahdolliset muut viat tai epäpuhtaudet.

Lado luumuviipaleet pakastusta kestäviin kannellisiin rasioihin. Kertakäyttöannokset ovat näppäriä käyttää. Siten koko rasian voi nostaa sulamaan, eikä hävikkiä synny.

Jos lisäsit liemeen kanelintankoja tai tähtianiksia, siivilöi liemi tai nouki mausteet talteen. Kaada jäähtynyt sokeriliemi luumujen päälle niin, että se peittää hedelmät kokonaan.

Älä täytä rasioita aivan piripintaan, vaan jätä niihin hieman laajenemisvaraa. Nestepitoiset tuotteet laajenevat jäätyessään noin 10%.

Sulje pakkaukset huolellisesti ja pitävästi. Kirjoita pakkauksen päälle pakastuspäivämäärä ja sisältö, jotta rasiat eivät huku pakastimesi uumeniin.

Lue myös Anna.fi: Hilloa helposti

luumujen pakastaminen
Pakasta vain hyväkuntoisia luumuja. Halkaise luumut, poista kivet sekä mahdolliset viat ja kolhut. Kuva: Jorma Marstio

Pakasta nopeasti

Luumujen pakastus on syytä tehdä nopeasti, sillä niiden laatu säilyy sitä paremmin mitä nopeammin ne jäädytetään. Ennen pakastusta sokeriliemeen säilötyt luumut on hyvä jäähdyttää kylmiksi jääkaapissa.

Jotta jäätyminen olisi nopeaa, eikä pakastimen lämpötila nousisi liiaksi, pakastimen lämpötilan pitäisi olla jäätymisen aikana vähintään -23 ºC. Muista siis säätää pakastimesi pakastuskytkin päälle vuorokautta ennen pakastamista. Varastoinnin ajaksi pakastimen lämpötilan voi nostaa takaisin -18 ºC:een.

Sokeriliemessä pakastetut luumut säilyvät hyvänä kuukausia. Ne sopivat vaikkapa hedelmäsalaattien raaka-aineeksi, herkuksi sellaisenaan tai jäätelön kera tarjottavaksi.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Luumujen pakastaminen – säilö luumut lohkoina sokeriliemessä

Sinun täytyy kommentoidaksesi.