Ruoka

Voikukka ei ole pelkkä parjattu rikkaruoho – kerää ravintorikas rohdoskasvi talteen ja hyödynnä se juuresta kukintoon

Voikukka tunnetaan erityisesti puutarhojen sitkeänä ja kiusallisena rikkaruohona, mutta auringon väreissä hehkuva kasvi on myös mainiota syötävää juuresta keltaiseen kukkaan asti.

Voikukka pilkistää kevään ensimmäisten kukkien joukossa tienpientareilla ja kasvimaan perukoilla. Suomessa esiintyvät voikukkalajit jakaantuvat kuuteen ryhmään, joista suurin on rikkavoikukat, joihin lukeutuu noin 400 eri lajia.                   

Voikukan juuri ja lehdet: terveysvaikutukset ja ravintoarvot 

Voikukka sisältää moniin perinteisiin salaatteihin verrattuna moninkertaisesti enemmän ravintoaineita. Voikukan lehdissä on muun muassa A-, B- ja C- ja E-vitamiineja, kalsiumia, rautaa sekä muita kivennäisaineita ja flavonoideja. Nitraatteja voikukka sisältää vähemmän kuin viljellyt salaatit, sillä se ei ole nitraattien kerääjä. Erityisesti juuri on todellinen ravintoainepommi, sillä keväällä ja syksyllä kasvi varastoi juuriinsa runsaasti mineraaleja ja ravinteita.

Rohdoskasvina voikukkaa on käytetty huomattavasti kauemmin kuin villivihanneksena. Voikukka tunnetaan erityisesti sappirohtona ja nestettä poistavana rohtona. Voikukan rohdoskäytön aloittivat arabit 1000-luvulla jKr, ja 1500-luvulla sitä käyttivät apteekkarit virallisesti hyväksyttynä rohtona.

Alhainen verenpaine voi olla este voikukan syömiselle, muutoin voikukan syöminen on turvallista. Kukissa tosin on paljon siitepölyä, mikä allergisten on hyvä ottaa huomioon.

Voikukka: kasvupaikka 

Voikukan kasvupaikat voivat vaihdella suuresti, sillä eri pikkulajit ovat sopeutuneet hyvin erilaisiin oloihin. Voikukkaa voi tavata vuorten korkeilta rinteiltä aina suola-aavikoille ja soille asti. Aurinkoa voikukka kuitenkin aina kaipaa.

Voikukka kasvaa monissa paikoissa rikkakasvina, ja sitä tavataankin ihmisen muokkaamissa ympäristöissä, kuten nurmikoilla, polkujen varsilla, joutomailla, niityillä ja teiden varsilla. Voikukkia kasvaa kuitenkin myös luonnollisissa tai puoliluonnollisissa elinympäristöissä, kuten soilla, hiekkadyyneillä ja kalkkipitoisilla ruohomailla.

Voikukka on kevään ensimmäisiä kasveja ja sen kukinta-aika alkaa varhain keväällä auringon lämmittäessä maata. Yleisin kukinta-aika on touko-heinäkuussa. Erityisesti alkukesästä voi nähdä keltaisena hohkaavia kauniita voikukkaniittyjä.

Voikukka: käyttö

Voikukka on mahdollista hyödyntää juuresta kukintoon asti ja siitä valmistuu niin maukas salaatti, siirappi kuin suloinen voikukkatee.

Voikukan lehtiä voi lisätä salaatteihin, keittoihin ja muhennoksiin. Halutessaan lehdistä voi poistaa lehden keskellä kulkevan lehtiruodin ennen sen lisäämistä ruokaan. 

Kukannuppuja kannattaa kokeilla etikkaliemeen säilöttynä ja käyttää niitä kapristen tapaan. Nupuista saa myös hauskan ja vähän erilaisen lisukkeen lämpimälle ruoalle. Nuppuja voi keittää kevyesti suolavedessä tai pyöräyttää nopeasti pannulla öljyssä ja lisätä mausteeksi esimerkiksi ripauksen suolaa, mustapippuria ja vaikkapa valkosipulia. Nuoret voikukannuput sopivat myös ihan sellaisenaan salaattiin. 

Voikukka ja erityisesti sen keltaiset terälehdet sopivat kauniin keltaisen marmeladin raaka-aineeksi, mutta terälehtiä voi käyttää myös sellaisenaan kakkujen sekä salaattien koristeluun. 

Pääset mahdollisista ötököistä parhaiten eroon, kun huuhtelet kukat vedellä tai levität ne ulos vitivalkoisen pyyhkeen tai paperin päälle muutamaksi tunniksi. Voit myös laittaa kukat hetkeksi tiiviiseen rasiaan ja kannen kiinni, niin ötökät kiipeävät kukista ennen pitkää pois.

Juuria voi käyttää keitettynä eri ruokien lisukkeena. Juuret sopivat mausteeksi keittoihin ja kaljaan, ja paahdettuina juuria on käytetty myös kahvin korvikkeena sekä yrttijuomana. Juuria voi myös kuivata, jauhaa ja käyttää jauhojen jatkeena leivontaan ja puuroihin.

Voikukka: resepti moneen makuun

Voikukka sopii vaikka mihin. Tee esimerkiksi voikukkasiirappia. Sitä varten tarvitset voikukan kukintoja, vettä, hillosokeria ja sitruunan. Mittaa kattilaan kolme litraa vettä, kilo sokeria ja purista sitruunasta mehu. Kiehauta niin että sokeri sulaa, lisää kolme litraa huolella huuhdeltuna voikukan kukintoja ja keitä noin 15 minuuttia. Anna kukkaliemen jäähtyä puolisen tuntia ja siivilöi kukkaliemi sitten tiheän kankaan tai siivilän läpi ja purista kukista kaikki neste mukaan. Keitä liemi lopuksi siirapiksi noin tunnin ajan, purkita puhtaisiin purkkeihin ja säilytä jääkapissa.

Valmis siirappi maistuu taivaalliselta esimerkiksi maustamattoman jogurtin, jäätelön tai lettujen kanssa.

Voikukkatee puolestaan valmistetaan kuivatuista lehdistä. Sen voi tehdä itse tai ostaa kaupasta valmiina haudukkeena. 

Jos kaipaat jotain astetta ruokaisampaa, tee voikukasta salaatti tai lisää lehtiä vaikka kesäkeiton joukkoon tai suolaisiin piirakoihin.

Lue myös Anna.fi: Kerää salaattiainekset ja villiyrtit luonnosta – 10 ilmaista herkkua

Voikukan kerääminen 

Voikukkaa pidetään pääsääntöisesti rikkakasvina, mutta sitä käytetään sekä ruokana että lääkkeenä. Voikukasta voi hyödyntää kaikki osat juuresta kukintoon. Keräämisjärjestyksellä sekä paikalla on kuitenkin väliä. Hyvä muistisääntö voikukkien, kuten muidenkin villiyrttien keräämisessä on, että lehdet kerätään aina ennen kukkaa. Loppukesän voikukat eivät sovellu salaattikäyttöön. 

Voikukka, kuten muutkin villiyrtit on luvallista kerätä jokamiehenoikeuksien turvin, mutta ei kuitenkaan esimerkiksi luonnonsuojelualueilta tai toisten pihoilta. Muista käyttää vain käsittelemättömiä, puhtaalla paikalla luonnossa tai puutarhassa ilman myrkkyjä kasvaneita kukkia.

Voikukan lehdet ovat parhaimmillaan alkukesästä ennen kukintaa. Parhaimmat lehdet keräät varjopaikoilta, sillä siellä lehdet ovat sileäreunaisia ja niihin syntyy vähemmän karvaita makuaineita kuin auringossa kasvaneisiin sahalaitaisiin, kalanruotoa muistuttaviin lehtiin. Mahdollisimman ehytlaitaisissa lehdissä väkevän lehtiruodin osuus on pieni. Lehtiä kannattaa kerätä joko käsin tai saksilla katkaisemalla 2/3 latvaosasta.

Kukkanuput kerätään, kun ne ovat lehtiruusukkeen keskellä maanrajassa, eivätkä keltaiset terälehdet vielä näy. Kukat puolestaan ovat parhaimmillaan juuri puhjenneina. Voikukan juuret puolestaan kaivetaan maasta joko keväällä tai vasta myöhään syksyllä lehtien lakastuessa, jolloin vararavinnon määrä on suurimmillaan.