Suklaapossu

Eton Mess, helppo ja nopea jälkiruoka

Paras jälkiruoka mökillä syntyy mansikoita, marengista ja vatkattavasta vaniljakastikkeesta

Meidän Juhannusmökkiherkkuna oli tänä vuonna aivan ihana, Eton mess-tyyppinen, älyttömän helppo ja herkullinen jälkiruoka. Yksinkertaisimmillaan Eton mess syntyy vain muutamasta aineesta; mansikoista, marengista ja kermavaahdosta. Tapani mukaan muokkasin tuota kuuluisaa ohjetta jo muutama vuosi sitten, kun tein sitä ensimmäistä kertaa. Mökillä silloinkin. Silloin en kirjoittanut tarkkaa ohjetta, vaikka herkku teki kauppansa ja sai paljon kehuja. Tänä vuonna vihdoinkin päätin ottaa uusinnan ja tehdä sitä uudestaan niin hyvin kuin muistin. Tämä oli ihanan helppo ja nopea tehdä, ja myös syödä.

Maailman helpoin jälkiruoka tehdään kulhoon

Edellinen reseptini oli mielestäni aivan huippu! Tuon reseptiversion muistaminen kuitenkin tuotti hankaluuksia, enkä kovasta yrityksestä huolimatta muistanut aivan kaikkia aineita tarkalleen. Mökillä sain yhdeltä syöjältä muistutuksen, että viimekertaisen yksi salaisuus oli mascarpone. No tietenkin, niinhän se olikin! Itse olin varannut mukaan mansikoiden, vaniljakastikkeen, marenkien ja sitruunan lisäksi tavallista tuorejuustoa. Jälkiruoasta tuli kuitenkin näinkin erittäin herkullinen, mutta se mascarpone-versio oli, ainakin muistikuvieni mukaan, vielä 0.5 pistettä herkullisempaa. Tämäkin siis oli ihanaa, sillä luulin annoksen olevan liian iso meidän 6 aikuisen ja 6 lapsen porukalle, mutta hupsis, iso kulhollinen katosikin ääntä nopeampaa, vaikka pöydässä oli tarjolla kaikkea muutakin herkkua mokka-suklaafudgesta kekseihin ja karkkeihin.

Vaniljainen mansikka-sitruuna eton mess

Koristelin Eton mess-jälkiruoan hetken mielijohteesta mökin pihalta löytyneillä piparmintun lehdillä. Ne toivat yllättävän paljon makua jo pelkkinä koristeina, mutta sopivat aika kivasti makeanhappamaan makumaailmaan. Lisäsin sen myös ainesosaluetteloon, sillä mielestäni se on kokeilemisen arvoinen lisä tähän. Tässä tulee täydellisen mökkijälkiruoan ohje.

Vaniljainen Eton Mess

n. 8-10 hengelle

Aineet:

2 prk (yht. 5 dl) vatkattavaa vaniljakastiketta

200 g maustamatonta tuorejuustoa (tai mascarponea)

1 sitruunan mehu

2 litraa mansikoita

n. 200 g marenkeja

piparmintun lehtiä päälle koristeeksi ja makua tuomaan

Ohje:

Vatkaa vaniljakastike paksuksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon notkistettu tuorejuusto sekä sitruunasta puristettua mehua. Laita isoon kulhoon vuorotellen marenkeja, vaniljavaahtoa sekä puolitettuja mansikoita, joista vihreät kannat poistettu. Ripottele päälle halutessasi vielä piparmintun lehtiä. Jälkiruoka kannattaa nauttia samantein.

Vinkit:

* Kun raastat vaniljakastikkeen joukkoon hieman sitruunan kuorta, saat sitruunaisemman jälkiruoan.

* Korvaa tavallinen tuorejuusto mascarponella, niin herkusta tulee täyteläisempi.

 

Ps. Pahoittelen kuvien laatua. Ehdin räpsäisemään vain nämä kuvat ennen kuin istuimme pöytään herkkujen ääreen. Toivottavasti niistä välittyy kuitenkin tämän herkullisuus 🙂


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Eton Mess, helppo ja nopea jälkiruoka

ippe

Hyvännäköinen ja taatusti hyvänmakuinen

Suklaapossu

Kiitos ippe 🙂 Oli kyllä hyvää ja helppoa herkkua 🙂

Ulla

Herkulliselta näyttää, varmaan myös hyvältä maistuu.

Suklaapossu

Hyvää oli. Suosittele ehdottomasti kokeilemaan tätä Ulla! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *