Helpot ruisleivät ilman juurta

Ruisleivät itse tehdyt

”Äiti, tämä ruisleipä on paljon parempaa kuin kaupan!” kehuivat lapseni vuorotellen vanhimman tytön kaverin kanssa, kun maistoivat näitä testaamiani helppoja ruisleipiä. Ja kyllähän nämä ilman juurta valmistuvat helpot ruisleivät itsellekin maistuivat oikein hyvin.

Ruisleivät valmistuivat näppärästi ilman vaivaamista vain sekoittamalla aineet yhteen. Taikinaan tarvittiin vain viisi ainesta, eikä yksikään noista ole taikinajuuri. Pikaisen sekoituksen ja parin kohotuksen jälkeen leivät olivatkin valmiina uuniin ja pian päästiinkin jo herkuttelemaan näillä 100% ruisjauhoja sisältävillä leivillä. Helppoa, eikö? Ja jos meidän lapsilta kysytään, niin nämä ovat oikein herkkuleipiä.

Helppo ruisleipä ilman vaivaamista

Siitä on jo muutama vuosi aikaa, kun viimeksi leivoin tämän tyylisiä ruisleipiä. Silloin leipien maku jäi todella valjuksi, joten päätin kokeilla ohjetta vielä kerran. Heti, kun vain keksin, mikä noissa ensimmäiseksi leivotuissa leivissä mätti. Kuten postauksen aiheesta saattaa arvata, nyt se hetki koitti, kun mulla kerrankin välähti. Aiemmista leivistä puuttui selvästi sekä juuren avulla saatava happamuus että myös pieni suolalisä. Eipä auttanut muu kuin lisätä makua taikinaan, mutta miten sitä saisikaan ilman juurta? Vastaus on: samalla aineella, kuin esimerkiksi piimähyydykekakkuunkin eli piimästä.

Ruisleivät ilman juurta

Toki piimän antama maku lainkaan sama asia saatikaan yhtä voimakas kuin esimerkiksi hapatuksella aikaan saatu. Piimä tuo kuitenkin näihin ruisleipiin huomattavasti paljon enemmän makua, kuin vaikkapa pelkkään vesi, johon monet ohjeet näyttävät pohjautuvan.

Ensimmäisellä leipomiskerralla humpsautin vahingossa joukkoon siirappia vähän liikaa. Uunilämpiminä nuo leivät maistuivat hieman makeilta, mutta hyviltä. Testailin ohjetta uudestaan vähemmällä siirapilla ja totesimme yhdessä lasten kanssa, että nuo leivät olivat aivan yhtä hyviä kuin kunnon siirappitaikinasta tehdytkin. Ohjeessa on nyt tuon jälkimmäisen, vähemmän makean leivät määrät.

 

Ruisleivät ilman juurta

Noin 8 leipää

Aineet:

5 dl piimää

1 pss (á 11 g) kuivahiivaa

1 rkl tummaa siirappia

noin 6.5 dl (= noin 400 g) ruisjauhoja

2 tl hienoa merisuolaa

Ohje:

Lämmitä piimä hieman kättä lämpimämäksi (noin 40 asteiseksi). Vispaa piimän joukkoon kuivahiiva ja siirappi. Anna piimäseoksen seistä pöydällä rauhassa 5-10 minuuttia. Sekoita loput aineet piimän joukkoon. Taikinaa ei tarvitse vaivata sen enempää, vaan sekoitus riittää.

Peitä kulho liinalla ja anna taikinan seistä noin 15 minuuttia.

Ripottele pöydälle reilusti(!) ruisjauhoja, sillä taikina on tahmeaa. Nosta taikinasta 8 suunnilleen samankokoista nokaretta jauhojen päälle.

ja ripottele pinnalle lisää jauhoja. Muotoile palat kevyesti reilu 1 sentin paksuisiksi pyöreiksi kiekoiksi.

Nosta kiekot uunipellille leivinpaperin päälle. Kohota vielä noin tunti lämpimässä paikassa leivinliinan alla.

 Pistele leivät haarukalla ennen paistamista.

Paista 225 asteessa noin 30-35 minuuttia, kunnes leivät ovat saaneet väriä sekä päälipuolelle että pohjaan ja leipien pinta tuntuu suht kovalta.

Anna leipien jäähtyä ilman leivinliinaa. Halkaise leivät terävällä veitsellä jäähtymisen jälkeen ja paina puolikkaat takaisin yhteen niiden syömiseen asti, jotta sisusta pysyy pehmeänä.

Vinkit:

* Olen saanut muutamalta lukijalta viestin taikinaisesta sisällöstä. Tähän saattaa olla syynä liian vähäinen jauhomäärä, liian paksuksi muotoillut taikinanpalat, pari minuuttia liian lyhyt paistoaika tai se, että haarukalla tökittyjä reikiä on liian vähän, jolloin lämpö ei pääse sisälle kunnolla. Erään lukijan kommentista voisin myös päätellä, että jos huomaa ensimmäisen leivän leikkaamisen yhteydessä leivän sisältä taikinaiseksi, kannattaa loppujen leipien antaa jäähtyä kunnolla ja leikata ne vasta sitten.

* Ohjetta muokattu 18.2.2022 leipien halkaisemisen ajankohtaan liittyen. Alkuperäisessä ohjeessa neuvoin halkaisemaan leivät kuumina, mutta monien lukijoiden (ja myös omien uusintaleipomisten) jälkeen huomasin paremman ajankohdan olevan vasta jäähtymisen jälkeen. Tämä estää sen, ettei leivän sisältö jää niin helposti taikinaiseksi.

* Useimmiten miltei kaikki leivät ovat parhaimmillaan tuoreena, mutta nämä maistuvat parhaimmalle vasta jäähdyttyään. Ainakin miedän mielestämme.

Itsetehdyt helpot ruisleivät

Avainsanat

Kommentit (34)

Hei! Montako leipää annoksesta suurin piirtein tulee?

Hei Kaisa! Hyvä kun kysyit. Määrä luki vain ohjeessa, mutta lisäsin sen myös otsikon alle, suoraan ainesosien yläpuolelle. Eli annoksesta tulee noin 8 leipää 🙂

Hei,
Onnistuukohan tehdä maitoon tai veteen? Vai onko piimä just se juttu? 😊 Muut aineet löytyy, mutta piimää tässä talossa on aniharvoin.

Hei Anaska! Pahoittelen, että ehdin vastaamaan vasta nyt. Nämä voi toki tehdä myös maitoon tai veteen, mutta tällöin maku ei ole samanlainen ja koostumuskin on hieman eri.

Maitoa/vettä käytettäessä jauhojen määrää kannattaa lisätä 1.5-2dl tai kunnes taikina on kuin todella paksua puuroa. Useimmissa (=varmaan kaikissa) näkemissäni veteen tehdyissä ruisleipäohjeissa on käytetty osaksi vehnäjauhoja. En kokeilematta osaa tarkalleen sanoa, ovatko vehnäjauhot ”pakollisia” tuollaisessa veden kaltaiseen nesteeseen tehdyssä taikinassa vai onnistuisiko nekin pelkillä ruisjauhoilla menemättä näkkäriksi 🙂 Se selviää vain kokeilemalla 🙂

Millä uunin tasolla paistaminen? Ja kun kestää valmistus aika kauan, oletko kokeillut kiertoilmaa, niin saisi tuplasatsin kerralla?

Hei Pola53! Paistoin näitä keskitasolla. En ole (vielä) kokeillut kiertoilmaa, mutta uskoisin, että voisi onnistua, kunhan laskee lämpötilaa noin 25 asteella. Jos testaat, kuulisit mieluusti miten toimi 🙂

Paistoin tuplasatsin kiertoilmalla 200 astetta tasoilla 2 ja 5. Lisäsin noin 3 minuuttia paistoaikaan.
Lähetin maistiaiset tyttären perheelle ja heille on nyt jatkuva tilaus näistä.
Käytin kertakäyttöhanskoja, joita hieman kastelin kylmällä vedellä samalla kun muotoilin. Ei tarttunut taikina kiinni.

Kiitos Pola 53 tiedosta, että onnistuu hyvin myös kiertoilmalla! 🙂 Ja ihana kuulla, että leivät maistuivat noin hyvin, että saivat jopa jatkuvan tilauksen 😀

Mikä tarkoitus on leipien kuumina leikkaaminen? Tein ohjeen mukaan ja leivät jäivät sisältä osittain mössöksi, lukuunottamatta paria lepää, joita en halkaissut.

Hei Laitsu! Neuvoni liittyy siihen, että itse halkaisin leivät kuumina ja lopputulos oli näin tehden hyvä. Jos kuitenkin leivät onnistuvat paremmin, kun ne halkaisee vasta jäähtyneenä, niin silloin se kannattaa tehdä niin 🙂

Meilläkin jäi sisältä mössöksi 🙁

Hei Iida! Harmi, että leivät jäivät sisältä mössöksi. Tuossa jo Päivin vastauksessa mietin, että tuohon saattaa olla syynä liian vähäinen jauhomäärä, liian paksuksi muotoillut taikinanpalat, pari minuuttia liian lyhyt paistoaika tai se, että haarukalla tökittyjä reikiä on liian vähän, jolloin lämpö ei pääse sisälle kunnolla.
Laitsun kommentista voisi myös päätellä, että leivät onnistuvat varmemmin, jos leikkaa ne vasta jäähdyttyään.

Tämän ohjeen kohdalla olen taas kerran huomannut, kuinka sama ohje toimii eri leipojilla eri tavalla. Jotkut onnistuvat kerrasta ja toisilla leivät jäivät sisältä taikinaiseksi. Vaikka itse kehittelin tämän ohjeen, olen itsekin samalla ohjeella päätynyt molempiin lopputuloksiin. Joten ehkä näillä pienillä lisävinkeillä saa vieläkin enemmän onnistuneita leipiä aikaan. Laitankin nämä suoraan vinkkiosioon 🙂

Heo! Millä siirapin voisi korvata? Meillä ei tule sitä muuten käytettyä, niin turha ostaa 1 kg purkkia kun reseptissä tarvitaan vain 1 rkl.

Hei Sämpylä! Siirapin voi korvata vaikka samalla määrällä fariinisokeria tai ihan vain sokerilla. Sokerituotteen tehtävä on pääosin toimia hiivan ravintona.

Kysyisin näin tavallista hiivaa suosivana, paljonko sitä olisi hyvä käyttää tuohon määrään?

Hei Jauhopeukalo! Yksi pussi kuivahiivaa vastaa noin puolta pakettia tuorehiivaa.

En ymmärrä,mitä teen väärin..taikinaksi jäi sisältä. Ja sitten kun pidin pidempää uunissa,niin tuli näkkäriä😄

Hei Päivi! Oho! Meillä jäi myös yhdellä leipomiskerralla tämä hieman taikinaisen oloiseksi sisältä, mutta jäähdyttyään taikinaisuus muuttui pehmeäksi leiväksi. Taikinaisuuteen voi olla syynä myös liian vähäinen jauhomäärä, liian paksuksi muotoillut taikinanpalat, pari minuuttia liian lyhyt paistoaika tai se, että haarukalla tökittyjä reikiä on liian vähän, jolloin lämpö ei pääse sisälle kunnolla.

Toisaalta ei näkkärikään yhtään hassumpi vaihtoehto ole 😉

Kiitos maukkaasta ohjeesta! Ensimmäinen satsi jäi sisältä taikinaiseksi, mutta toinen onnistui hyvin. Kypsensin muutaman minuutin kauemmin ja halkaisin jäähtyneenä. Leivät eivät kuivu niin helposti kuin useimmat, liekö piimästä johtuvaa. Ohje jää käyttöön!

Hei Ritva! Hienoa, että uskaltauduit kokeilemaan uudestaan ja silloin onnistui. Arvailit oikein. Piimä antaa useimpiin leivonnaisiin mehevyyttä, kuten myös näihin leipiin. Ja onpa kiva kuulla, että ohje jää käyttöön! 😀

Mulla tuli näkkäriä, joka sisältä taikinaa. Vaikka oli ohuita. Mikähän mulla meni pieleen?

Hei Meri! Olisikohan uuni ollut liian kuuma, jolloin pinta kypsyi liikaakin ja sisusta ei kuitenkaan ehtinyt kypsyä kunnolla? Ensi kerralla voisi kokeilla hieman pienempää lämpöä ja pidempää paistoaikaa.

Monet lukijat ovat myös kommentoineet, että kun leivät leikkaa jäähtyneenä, ne onnistuvat silloin parhaiten ja sisustan taikinaisuuden välttää tällöin. Jos teit niin, että leikkasit kuumina (kuten olin alunperin neuvonutkin), niin tällöin sisus voi jäädä helpommin taikinaksi. Muokkasin nyt ohjeeseen tuon leivän halkaisukohdan paremmaksi.

Hei taas. ☺️
Tein uudestaan näitä leipäsiä. Pudotin siirapin määrän puoleen. Halkaisin jäähtyneenä. Leivästä tuli kypsää ja hyvää.
Kiitos hyvästä ohjeesta Suklaapossu!

Heippa Laitsu! 🙂

Jee, loistavaa, että nyt onnistui! Muokkasin nyt suoraan ohjeeseen, että leivät kannattaa halkaista vasta jäähtyneenä.

Suurkiitos sulle ja muillekin lukijoille, jotka kommentoivat ja kysyvät ohjeista. Näin ohjeita saadaan hiottua aina vain paremmiksi ja toimivammiksi! 🙂

Mulla tuo taikinan määrä oli kyllä isompaan määrään kun vain 8 leipään. No isonsin sitten leivän kokoa niin sain vain 8. Kaikki aines osa määrät tein ohjeen mukaan.

Hei Piipunrassi. Leipien määrä riippuu niiden koosta. Itse tein arviolta reilun 10 cm halkaisijaltaan olevia leipiä, joiden paksuus oli ehkä lähemmäs 1.5 cm. Leivistä voi tehdä myös pienempiä, jolloin niitä luonnollisesti tulee hieman enemmän 🙂

Voiko ohjeen mukaan tehdä 1-2 isompaa pyöreää ruisleipää, jossa keskellä reikä?

Heippa Pola 53. Reikäleivät ovat ehdottomasti kokeilemisen arvoinen idea! Taikina on sen kokoinen, että siitä tulee todennäköisesti ainakin 2 reikäleipää. Muistat vain rei’ittää leivät hyvin ennen paistoa ja painaa veitsellä valmiit urat niihin kohtiin, mistä leivänpalat saa taitettua. Jos innostut kokeilemaan (ennen minua), niin kuulisin mieluusti minkälaisia tuli 🙂

Asun Kanadassa eikä täällä ole kunnon suomalaista ruisleipää. Ennen kuin nyt! Tämä on sitä ”reissumiestä”, jota olen aina tuonut Suomesta. Nyt kun en ole sinne päässyt, sain sieltä omasta keittiöstä♥️ Täältä saa onneksi kaikkia aineksia helposti.

Kiitos Suklaapossu, sydämeni pohjasta!♥️

Ole hyvä Päivi M! Ja aivan ihana kuulla, että ohjeesta on paljon iloa ja hyötyä ja pääset nyt sielläkin päin maailmaa ruisleivän kimppuun <3

😊 Ajattelin kokeilla myös kaurajauhoilla😊, kokeilen jos onnistuisi.

Hei Päivi M! Mulla on ollut sama testi mielessä, joten odotan innolla kuulevani sinusta ja kokeilustasi lisää 😊

Kiitos tosi hyvästä ohjeesta , minäkin olen Kanadasta ja on vaikeuksia löytää hyvää leipää ja aikaisemmin tehnyt perinteistä juuresta mutta nyt on jäänyt tekemättä vähään aikaan , huomasin tuon ohjeen ja testasin viikko sitten ja oli tosi hyvää ja helppoa ja nopeaa , uunissa on parasta aikaa tulossa uusi satsi eli Kiitos

Hei Seija! Ole hyvä! Ihana kuulla, että tästä ohjeesta on näin paljon iloa 😀

Kommentoi juttua: Helpot ruisleivät ilman juurta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X