Sitruunainen piimähyydykekakku

Juustokakku ilman tuorejuustoa

Piimähyydykekakku saattaa kuullostaa epäilyttävältä, mutta ei kannata pelästyä. Kakku ei nimittäin maistu piimälle, vaan on pikemminkin raikkaan sitruunainen. Piimä tuo kakkuun samantyyppistä happamuutta, kuin esimerkiksi turkkilainen jogurtti tai ranskankerma, mutta ilman ylimääräistä rasvaa. Piimähyydykekakku onkin kevyempi ja terveellisempi versio juustokakusta.

Kevyt hyydykekakku

Blogista löytyy jo yksi tämäntyyppinen ohje ja se on nimeltään mangohyytelökakku piimästä. Muistin tuon kakun olemassa olon heti vuodenvaihteen jälkeen, mutta en meinannut löytää ohjetta mistään. Lopulta löysin koneeni arkistoista Piimähyytelökakku-nimisen ohjeen. Googlettelin pikaisesti ohjetta tuolla nimellä ja niitähän löytyi vaikka kuinka paljon. Suurin osa ohjeista oli nimetty Aila-tädin piimähyytelökakuksi.

Tuo ohje kuitenkin poikkesi blogissani olevasta kakusta hieman ainesosien ja määrien suhteen, joten mielenkiintoni heräsi ja halusin tehdä täytteen juuri niin kuin alkuperäisessä ohjeessakin. Eipä muuta kuin leivontapuuhiin.

Maukas piimähyytelökakku

Mutta koska mulla on jokin pakonomainen tarve muokkailla aina ohjeita, kokeilin Aila-tädin piimähyytelökakkua myös hieman muokattuna. Ensimmäisen täytteen tein prikulleen alkuperäisen ohjeen mukaan, lisäten joukkoon myös sitruunan kuoriraastetta. Toisen täytteen tein vispikerman sijasta vaniljakastikkeeseen ja vähensin samalla sokerin määrää. Näin tehden jo valmiiksi kevyemmästä piimähyytelökakusta tuli muokaten aiempaakin kevyempää. Ja samalla myös höttöisempää.

Suussasulava hyydykekakku ilman tuorejuustoa

Ennen hyytymistä maisteltuna täytteessä saattaa tuoksua ja maistua piimä, melko voimakkaastikin. Hyytymisen jälkeen piimän maku kuitenkin lievenee ja sitruunaisuus korostuu. Meillä minä taisin olla ainut, joka haistoi ja maistoi piimän myös hyytymisen jälkeen, mutta ainakin tyttäreni, joka muuten vihaa piimää, maistoi vain raikkautta/happamuutta. Kakku maistui siis piimän vihaajallekin oikein hyvin.

Kevyt sitruunajuustokakku

Jos haluat kakusta mieluummin vain raikkaan eli ei niin sitruunaista, voi täytteeseen lisättävän raastetun sitruunan kuoriraasteen jättää pois.

Kevyempi juustokakku

Kakun voi siis tehdä joko kermaan tai vaniljakastikkeeseen. Jos kakun tekee vaahdotettavaan vaniljakastikkeeseen, on kakun koostumus on ihanan pehmeä, miltei höttöinen. Kakku pysyy kuitenkin koossa, kunhan vaniljakastikkeen vatkaa mahdollisimman paksuksi.

Vispikermalla kakusta on helposti hieman tiiviimpi, mutta koostumukseen pystyy vaikuttamaan myös sillä, kuinka kovaksi kerman vatkaa. Paksummaksi vatkatusta kermasta tulee tiiviimpi ja jäykempi kakku, kuin löysemmäksi jätetystä kermavaahdosta.

Ohjeessa on siis kaksi vaihtoehtoista tapaa tehdä kakku. Jos et voi sietää piimää, uskon molempien täytteiden maistuvan, mutta pakko myöntää, että vispikermapohjaisesta täytteestä piimän maistaa läpi helpommin kuin vaniljakastikkeeseen tehdystä. Joten piimän vihaajien kannattaa suosia vaniljakastiketta. Meillä tuo vaniljakastikeversio sai enemmän kannatusta myös koostumuksen puolesta ajateltuna, sillä se oli ihanan silkkisen pehmeä.

 

Sitruunainen piimähyydykekakku mangopäällisellä

18-21 cm vuokaan

Pohja:

150 g Digestive-keksejä

50 g voita

2 tl vaniljasokeria

Täyte:

4 dl piimää

1.5 dl sokeria (TAI 1 dl sokeria, jos käytät vispikerman sijasta vaahdotettavaa vaniljakastiketta)

1 rkl vaniljasokeria

2 dl vispikermaa (TAI vaahdotettavaa vaniljakastiketta)

3 rkl sitruunamehua

3 tl liivatejauhetta (TAI 6 liivatelehteä)

1 sitruunan hienoksi raastettu kuori (ei pakollinen, mutta tuo kakkuun lisää sitruunaisuutta)

Päälle:

noin 1.5 dl mango- tai hedelmäsosetta (oman maun ja saatavuuden mukaan mangoista soseutettua tai pilttipurkista lusikoitua)

Koristeluun esimerkiksi:

kermavaahtoa, minttua, sitruunamelissaa

Ohje:

Vuoraa halkaisijaltaan oleva noin 18-21 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla (käytin 21 cm vuokaa ja kakusta tuli ehkä hippasen liian matala omaan makuuni). Hienonna keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele muruseos irtopohjavuoan pohjalle ja nosta vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Sekoita sokerit piimän joukkoon. Vaahdota kerma (tai vaniljakastike) paksuksi vaahdoksi. Lisää joukkoon piimäseos. Sekoita liivatejauhe sitruunan mehuun. Anna turvota muutama minuutti. Kun liivate on turvonnut, kuumenna sitä mikrossa noin 15 sekuntia tai kunnes liivate on kokonaan sulanut.

Lisää sula liivate piimä-kermaseokseen ohuena nauhana koko ajan vatkaimella vatkaten. Jos haluat kakusta sitruunaisemman, lisää joukkoon vielä hienoksi raastettu sitruunan kuori.

Ota vuoka pois jääkaapista ja voitele reunat kevyesti esim. öljyspraylla tai öljyllä. Kaada täyte vuokaan. Koputtele ylimääräiset ilmakuplat pois.

Nosta vuoka jääkaappiin ja anna hyytyä kylmässä muutaman tunnin ajan. Levitä päälle mango- tai hedelmäsosetta. Koristele haluamallasi tavalla.

Vinkit:

* Vaniljakastike kannattaa vaahdottaa niin paksuksi ja tukevaksi kuin sen saa, jotta kakku pysyy kunnolla koossa.

* Kakusta saa gluteenittoman käyttämällä gluteenittomia keksejä ja munattoman käyttämällä munattomia keksejä.

Piimähyytelökakku

Piimähyydykekakku

Kommentit

Kommentoi juttua: Sitruunainen piimähyydykekakku

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X