Suklaapossu

Mansikka-punaherukka -kaurapaistos

Tuli taas kerran todettua se, kuinka älyttömän hyvin mansikat ja punaherukat sopivat keskenään yhteen. Aivan täydellisesti, nam! Vielä kun ne upottaa samaan kauramurupaistokseen, niin ollaan todella ihanan herkun kimpussa.

Punaherukat kypsyvät nyt kovaa tahtia. Itseasiassa olen käynyt poimimassa jo suurimman osan tämän vuoden punaherukoista. Ensimmäinen niistä tehty herkku oli ihana punoffee eli punaherukka-kinuskipiirakka, joka katosi pöydästä 5 syöjän kesken tuosta vain. Muutaman päivän päästä punaherukkahammas kolotti taas. Ulkona oli kaunis keli ja tulevan muuton vuoksi oli muutakin ajateltavaa, joten halusin tehdä jotain nopeaa, mutta herkullista. Siitä syntyi ajatus tehdä punaherukka-kaurapaistos, mansikoilla höystettynä. Ja hyvä niin. Tämä oli niiiiin hyvää.

Paistos on  ihanan makeankirpeää ja siinä on reilusti marjaisaa makua. Paistoksen makeutta voi säädellä marjojen joukkoon laitettavan sokerin määrällä, punaherukoiden ja mansikoiden suhteella sekä kauramurun määrällä. Mitä enemmän punaherukkaa, sitä kirpeämpää paistoksesta tulee. Mitä enemmän kauramurua on, sitä makeampaa tämä on.

Tykkään tällaisissa kauramurupaistoksissa erityisesti juuri tuossa päällä olevasta rapeasta kauramurusta. Sitä tuleekin laitettua aina tällaisiin paistoksiin reilusti, noin 2-3 kertaa enemmän, kuin useimmissa muissa näkemissäni ohjeissa. Tuo määrä oli tälläkin kertaa oikein passeli. Koska alla oli kirpsakoita punaviinimarjoja, toi makea ja rapea kaurapinta kivasti makeutta. Lisäksi paistos vei tehokkaasti makeannälän.

Paistoksen pohjalle kerääntyy mansikoista lientä, joka paistoksen jäähdyttyä muuttuu ihanan hillomaiseksi kerrokseksi. Mä kävin malttamattomasti kimppuun jo kuvaamisen aikana, mutta huomasin jälkeen päin, että jäähdyttyään tämä on itse asiassa jopa hieman parempaa juuri sen takia, että marjaseos kiinteytyy hieman. Vaikka ei tämä kuumanakaan ollut huonoa, päinvastoin.

Mansikka-punaherukka -kaurapaistos

2 nälkäiselle ja makeanhimoiselle herkuttelijalle tai 4-6 hieman vähemmän syövälle

Vuoan pohjalle:

n. 5 dl punaherukoita

n. 3 dl mansikoita puolitettuina

2-3 rkl (ruokokide)sokeria

2 rkl perunajauhoja

Päälle:

4 dl kaurahiutaleita

0.5 dl vehnäjauhoja

2 tl vaniljasokeria

1.5 dl sokeria

150 g voita tai margariinia

Ohje:

Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Sekoita perunajauhot ruokokidesokerin joukkoon. Sekoita mansikat, punaherukat ja perunajauho-sokeriseos keskenään sekaisin. Kaada marjat vuokaan.

Sekoita kaurahiutaleiden joukkoon jauhot, sokerit sekä sulatettu rasva. Kaada kauramuru marjojen päälle ja tasoita.

Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia tai kunnes paistos on saanut kauniin värin pintaansa.

Vinkki:

* Paistokseen tulee ohjeella paksu kauramurukerros. Jos tykkäät, että marjoja on enemmän kuin rapeaa kauraa, vähennä päälle tulevan kauramurun määrää puoleen.

 

Ps. Ja hupsista! Kuvien kanssa meinasin käydä hieman köpelösti. Tykkään nimittäin ottaa ruokakuvat raakakuvina, jonka ansiosta pystyn edes jollain tasolla hallitsemaan mm. mahdollisia vääriä värisävyjä kuvissa puutteellisella kuvankäsittelytaidoillani. Olin edellisenä päivänä ollut harjoittelemassa ulkona hdr-kuvien ottamista, jonka takia olin napannut raakakuva-asetuksen pois päältä. Ajatus oli laittaa asetukset takaisin, heti kun sain muutaman hdr-testikuvan otettua. Napsin siis iloisesti kuvia tästä paistoksesta samalla sitä maistellen. Kun paistoksesta oli kadonnut suurin osa, astelin koneelleni katsomaan kuvat läpi. Ja hups, silloin huomasin sen. Raakakuva-asetus oli edelleen pois päältä ja minulla oli pelkästään jpg-kuvat. No, eipä siinä onneksi sen suurempia ongelmia koitunut. Mitä nyt en saanut kuvista niin luonnollisia kuin halusin…

 


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Mansikka-punaherukka -kaurapaistos

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *