
Mehevä porkkanakakku sitruunamoussetäytteellä

Kuopuksemme täytti 4 vuotta kesän alussa. Pikkuherra näki hieman ennen synttäreitään satukirjassa kuvan porkkanasta ja kakusta ja esitti samantein toiveensa kakun suhteen. Hän halusi kakukseen porkkanakakun. Siitä se ajatus sitten lähti. Kaivoin esille ihanan Piparkakun makuisen porkkanakakun ohjeen, ja tein tuon kuohkean, ilman vatkaimia valmistuvan pohjan, kanelilla maustettuna ja yhdessä vuoassa paistettuna. Pohjasta tuli näin tehden hieman tiiviimpi kuin useammassa vuoassa paistettuna, mutta silti ihanan mehevä ja pehmeä.
Täytteeksi laitoin kirpeän raikasta sitruunamoussea. Kakun makumaailma osui yllättävän monen makuhermoon. Kakku maistui todella hyvin sekä omalle perheelle että kahdelle ”juhliin” pyydetylle vieraalle ja se sai paljon kehuja. Miltei kaikki taisivat myös hakea sitä lisää. Jopa lapset, joiden uskoin karsastavan niinkin sitruunaista täytettä.
Kysyin synttärisankarilta myös ajatuksia kakun koristelun suhteen. Poika halusi kakun pinnasta valkoisen ja koristelussa piti käyttää valkoista ja mustaa. Kysyin, onko pensasmustikat tarpeeksi mustia, niin vastaus kuului, ”Joo, ovat. Ja joukkoon myös mansikoita”. Näillä vinkeillä mentiin. Tosin mansikat vaihtuivat saatavuuden vuoksi vadelmiin. Koska vietimme samaan aikaa myös vanhimman tyttömme synttäreitä, koristeeksi päätyi myös muutama valkoinen verbena.
Ja koska aina etsin kaikesta leivonnaisista jotain korjattavaa, niin tässä sain hakemalla hakea muokkausta vaativan jutun. Ja se oli se, että porkkanakakun pohjassa oleva kaneli ei juurikaan maistunut muiden makujen läpi. Toisaalta, siruunaisen täytteen kanssa en lopulta edes kaivannut porkkanakakun kanelisuutta. Jos kuitenkin haluaa kanelinkin maistuvat selvästi, voi sitä lisätä taikinaan hieman enemmän. Mutta jo tällaisenaan tämä on ihanaa.
Porkkanakakku on jo itsessään niin mehevä, ettei se kaipaa edes kostutusta. Kakku kannattaa koota jo päivää ennen tarjoilua, jotta täyte ehtii jähmettyä ja maut tasaantua.
Synttärikakkuna mehevä porkkanakakku sitruunamoussetäytteellä
20 cm irtopohjavuokaan
Pohja:
3 munaa
3 dl sokeria
1.5 dl rypsiöljyä
150 g (= 3 dl) erittäin hienoksi raastettua porkkanaraastetta
3 dl vehnäjauhoja
3 tl vaniljasokeria
1.5 tl leivinjauhetta
0.5 tl soodaa
0.75 tl suolaa
2.5 tl kanelia
Täyte:
1 annos sitruunamoussea
Kuorrute:
2 dl Kaslink kauravispiä
1 tl vaniljasokeri
Koristeeksi esim.:
pensasmustikoita
vadelmia
syötäviä kukkia
sitruunamelissan lehtiä
Ohje:
Tee pohja: Riko munat kulhoon. Lisää sokerit, öljy sekä hienoksi raastettu porkkanaraaste ja vatkaa kunnolla sekaisin lusikalla tai käsivispilällä. Lisää joukkoon kuivat aineet ja sekoita, kunnes aineet ovat juuri ja juuri sekaisin. Kaada taikina kevyesti voideltuun noin 20 cm irtopohjavuokaan.
Paista 175 asteessa hieman keskitasoa alemmalla tasolla noin 50 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä. Kokeile kypsyy tökkäämällä pitkä tikku keskelle pohjaa. Jos tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, on pohja kypsä. Jäähdytä pohja kokonaan.
Tee sitruunamousse erillisen ohjeen mukaan.
Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaa. Nosta ensimmäinen osa tarjoilulautaselle ja nosta irtopohjavuoan reunaosa pohjan ympärille. Voitele vuoan reunat kevyesti sisäpuolelta tai käytä reunakalvoa, ja voitele niiden reunat. Lusikoi puolet moussesta kakun päälle ja tasoita. Nosta päälle toinen kakkupohja ja täytä kakku loppuun. Nosta kakku jääkaappiin vähintään muutamaksi tunniksi tai yön yli.
Kun täyte on hyytynyt, poista vuoan reunaosa.
Vatkaa kauravispi paksuksi vaahdoksi. Mausta vaniljasokerilla. Levitä kakun päälle vaahdotettua vispiä ensin ohut (muru-)kerros. Levitä sen jälkeen rennoin ottein kauravispiä kauttaaltaan kakun pinnalle. Pinta saa jäädä eläväiseksi.
Koristele vielä marjoilla, syötävillä kukilla ja vaikka sitruunamelissan lehdillä.
Vinkki:
* Kakku kannattaa koristella viime hetkillä, sillä esim. vadelmista ja mansikoista saattaa valua nestettä, joka suttaa kakun pintaa, mikäli joutuvat olemaan siinä pidemmän aikaa.

Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen! Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan! Copyright Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos! Yhteydenotot suklaapossu.leipoo (at) gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Mehevä porkkanakakku sitruunamoussetäytteellä
Tätä täytyy kokeilla, vaikka minulla on ”vakiosuosikkini” täytekakun pohjaksi. On mukava saada vaihtelua ja sitruuna on hyvää kaikessa. 🙂
Sitruuna sopii niin mahtavasti kaikkeen. Se on toinen lempparimakuni, heti suklaan jälkeen 😉 Kannattaa ihmeessä kokeilla tuota pohjaa. Se on mehevä ja pehmeä, ja myös ihanan helppo tehdä, kun aineet vain sekoitetaan keskenään. Toivottavasti tykkäät 🙂
Saakohan tuota sitruunamoussea tehtyä ilman liivatetta? Toimiiko kasvipohjaiset hyydyttäjät samalla tavalla? 😊 Muuten aivan ihana ja varmasti hyvää.
Minulla on sen verran vähän kokemusta kasvipohjaisista hyydyttäjistä, etten uskalla varmuudella sanoa. Kurkkaapa täältä Kamomillan konditorio-blogista vinkkejä liivatteen korvaamiseksi https://www.kamomillankonditoria.com/p/liivatteetta-keittiossa.html 🙂
Oletko käyttänyt täytteeseen kauravispiä ja maidotonta tuorejuustoa?
Hei Maidoton ruokavalio. Juuri tätä sitruunatäytettä en ole tehnyt maidottomana, mutta olen tehnyt niitä käyttäen joskus marjamoussea. Uskoisin, että nuo tuotteet toimisivat tässä sitruunamoussessakin hienosti. Kauravispi vaahtoutuu paremmin kuin vispikerma, joten määrällisesti sitä tarvittaisiin vähemmän kuin tässä ohjeessa. Laittaisin myös maidotonta tuorejuustoa hieman ohjetta vähemmän (koen, että liian suuri määrä sitä alkaa maistua täytteestä läpi).
Voiko varmuuden vuoksi korputtaa vuoka että kakku irtoaa helposti?
Hei Mari! Vuoan voi halutessaan korppujauhottaa. Tämä irtoaa yleensä melko hyvin, mutta ei jauhottamisesta haittaakaan ole 🙂
Onnistuukohan hyvin gluteenittomista jauhoista, esim. Semper?
Hei PK! En ole itse kokeillut, mutta erään lukijan mukaan ainakin piparkakun makuinen porkkanakakku (https://kotiliesi.fi/suklaapossu/piparkakun-makuinen-porkkanakakku/), joka on muutoin samanlainen kuin tämä, mutta paistettu useammassa vuoassa ja maustettu piparkakkumausteilla, onnistuu gluteenittomana 🙂
Hei.
Millä olisi hyvä korvata kauravispi kun en pidä sen mausta? Ihan tavallinen kerma? Entä onnistuisikohan sitruunatäyte jotenkin ilman liivatetta? Voisiko käyttää esim.reilun määrän vaniljakreemijauhetta?
Hei Mervi! Kauravispin sijasta voi käyttää vaikka tavallista vispikermaa tai kuohukermaa. Sitruunatäyte pysynee kasassa myös vaniljakreemin avulla, kunhan vatkaa kerman paksuksi vaahdoksi. Sitruuna itsessään on myös sellainen, että se jämähdyttää täytettä jo itsessään. Sokerin määrää kannattaa vaniljakreemin kanssa hieman vähentää, jottei täytteestä tule liian makeaa. Sopiva vaniljakreemin määrää en osaa kertoa kokeilematta, sillä se riippu myös käytetyn vaniljakreemijauheen merkistä. Mutta eiköhän sen määrän pysty arvioimaan nähdessään täytteen jämäkän koostumuksen 🙂
Minulla on käytössä 24cm irtopohjavuoka. Osaatko arvioida, tulisiko 1,5 kertaisesta taikinasta sopiva vuokaani?
Hei Linda! Olen laskeskellut muuntokertoimia täältä löytyviin taulukoihin https://kotiliesi.fi/suklaapossu/kakkujen-riittavyys-ja-muunnostaulukko-eri-kokoisille-kakuille/ Noiden mukaan 1.5-kertainen annos on juuri passeli 24 cm vuokaan 🙂
Moikka!
Mitä luulet, riittääkö tämmöinen kakku 12 hlölle? Näyttää aika korkealta kuitenkin.. 🙂
Moikka leipuri! 🙂 Uskoisin, että kakku riittää hyvin 12 syöjälle. Toki riittoisuus on aina kiinni myös muista tarjottavista ja siitä, paljonko syöjät rakastavat kakkua. Esimerkiksi jos minun puolen lähisuku saapuisi kahville (syöjiä noin 14), kakku loppuisi todennäköisesti täysin kesken. Jos taas saman kakun tarjoaisi miehen sukulaisille (syöjiä 12), kakusta luultavasti jäisi syömättä vajaa puolet. Tuo loppuosa toki tuhoutuisi pelkästään oman perheen kesken vielä samana päivänä 😉