Mehevä suklaakakku suolatulla kinuskilla ja puolukoilla

Maitojauhepussin tuhoaminen jatkui jälleen.. Tällä kertaa halusin
tehdä jälleen suklaisen kakkupohjan, sillä edellinen munaton versio oli
makunsa puolesta niin ihanan suklainen ja kostea. Tuo kaakaokermaa sisältävä kakku oli
kuitenkin hieman kupera, ja nyt teinkin kakusta tasaisemman. Ohjeessa on
otettu myös hieman mallia mielettömän mehevästä suklaakakkupohjasta. Uuh ja aah. Kinuskikuorrutteella ja kirpeillä puolukoilla höystettynä tästä tuli todellinen namipala! 🙂

Pohjasta tuli tosi hyvä. Yllätyin, kuinka kostea se oli. Miltei niin kostea kuin mehevä suklaakakkupohja. Pohja ei kaivannut lainkaan kostutusta, vaan päällä oleva kinuski ja puolukat riittivät oikein hyvin. Ja ilman niitäkin tätä olisi voinut puputtaa enemmänkin. Kakku voisi toimia myös kahvikakkuna. Makukin oli hyvä, sellainen miedon suklainen. Tai ehkä pikemminkin mukavan kaakaoinen, sillä suklaatahan tässä ei ole.

Päälle laitoin ohuen kerroksen tahmeaa, suolattua kinuskikastiketta.
Voih, kuinka kinuski voikaan olla näin hyvää!! Käytin samaa ohjetta kuin
Tahmean taatelikakun
kinuskipäällisessäkin eli poltettuun sokeriin tehtyä kinuskia. Pieni
ripaus suolaa taittaa kinuskin makeutta samalla korostaen sen makua. Tuo ihana suolattu kinuskikastike löytyykin jo blogista erillisenä ohjeen.

Ja jottei kakku ihan överimakeaksi olisi mennyt, ripottelin pinnalle kirpeitä puolukoita tuomaan raikkautta. Tämä oli sellainen pakkaus, että maun puolesta olisin syönyt helposti enemmänkin kuin yhden palan. Kinuskin makeus kuitenkin tyydytti helposti makeanhimon, ja tällä kertaa yksi pala riitti oikein hyvin. Ainut miinus ehkä oli se, että puolukoita olisi voinut olla päällä enemmänkin. Näin kakkua olisi uponnut helposti toinenkin palanen 😉

Tässä vielä ohje kokonaisuudessaan. Jos kaapeista löytyy maitojauhetta, tuota pohjaa kannattaa mielestäni kokeilla. Oli tosi helppo tehdä, sillä aineet sekoitettiin yhdessä kulhossa sekaisin, eikä mitään vatkaimia tai muita ylimääräisiä härpäkkeitä tarvittu. Eli helposti hyvää 🙂

Mehevä suklaakakku kinuskilla ja puolukoilla
n. 23 cm irtopohjavuokaan
Aineet:
2.5 dl vehnäjauhoja
1.25 dl maitojauhetta
1.25 dl (tummaa ruokokide)sokeria
1.25 dl fariinisokeria kevyesti mittaan paineltuna
1.25 dl tummaa kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1.5 tl leivinjauhetta
0.5 tl soodaa
0.75 tl suolaa
2.5 dl vettä
1 dl juoksevaa rasvaa
2 munaa Päälle:

Suolattua kinuskikastiketta

Pinnalle lisäksi:
(pakaste)puolukoita Ohje:
Sekoita
vehnäjauho, maitojauhe, sokerit, kaakaojauhe, sooda, leivinjauhe ja suola keskenään. Mittaa jauhojen päälle vesi, juokseva rasva ja rikotut munat. Sekoita nopeasti tasaiseksi
taikinaksi. Älä sekoittele enempää kuin tarpeen. Kaada taikina samantein voideltuun n. 23 cm irtopohjavuokaan. Tasoita pinta. Paista 180 asteessa n. 30-35 minuuttia, kunnes keskelle kakkua tökättyyn tikkuun ei tartu raakaa taikinaa. Varo paistamasta liikaa, ettei pohja suotta kuivu. Anna kakun jäähtyä vuoassa hetki ennen reunojen irroittamista. Suojaa pohja kelmulla ja anna sen jäähtyä kokonaan.
 Kun pohja on jäähtynyt, tee kinuskipäällinen erillisen ohjeen mukaan. Kaada osa lämpimästä kastikkeesta kakun päälle.

Levitä kastike tasaiseksi kakun päälle ja anna osan kastikkeesta valua reunoilta alas.

Tarjoa loput
kakun
kanssa. Jos et käytä kerralla kaikkea kastiketta, se säilyy jääkaapissa.
Kastike jähmettyy hieman kylmetessään. Lämmitä kastike juoksevaksi
ennen tarjoamista.

Ripottele pinnalle vielä puolukoita makusi mukaan.

Siivilöi halutessasi päälle koristeeksi vielä hieman tomusokeria juuri ennen tarjoilua.

Vinkki:
* Uunin ovat erilaisia, joten tarkkaile kakkupohjan kypsymistä. Tarkista kypsyys heti, kun kakku tuntuu kädelle kevyesti painteltuna kypsältä. Varo paistamasta liian kauan, jotta pohja ei suotta kuivu. Liian kuivan pohjankin voi toki pelastaa kostuttamalla sitä kevyesti vaikkapa vaniljamaidolla.

 

 

En malttanut olla räpsimättä kuvia, joten tässä vielä muutama kuva ihmeteltäväksi.

 

Ensimmäisen palan maistaminen oli ehkä ”hienoinen” virhe kuvaamista ajatellen, sillä sen jälkeen keskittyminen herpaantui täysin ja kuvaaminen loppui kuin seinään. Nam! 🙂

Instagram

  • Mainos Electrolux. Kokeilin kauan haaveilemaani kesäistä lettukakkua päästessäni miettimään induktiotason ihanuuksia yhteistyössä Electroluxin kanssa. Letuista tuli niin nameja, että taidan paistaa niitä heti tänään lisää. Klikkaa blogiin, josta löydät kakun ohjeen sekä mielipiteeni induktiotasosta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/kesainen-lettukakku/ #lettukakku #kesä #kaupallinenyhteistyö #suklaapossu #kotiliesi #kotiliesiblogit
  • Porkkanakakku onnistuu mahtavasti myös munattomana. Lopputuloksena mehevä, kostea, miedon mausteinen, pehmeä ja herkullinen porkkanakakku. Ihastuin tähän niin, että olen tehnyt tätä lyhyellä välillä jo kahteen kertaan. Tosin kuorrute vaihtui matkalla hieman, mutta tuo taikinaosa. Oih, sitä olisin voinut syödä raakanakin vaikka kuinka :P Ohje blogin puolella https://kotiliesi.fi/suklaapossu/aivan-ihana-porkkanakakku-munaton/
#munaton #porkkanakakku #helppojanopea #yummy #eggless #carrotcake #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Veljen pojalle päätyi tällainen pikapikaa koristeltu kakku, jonka oli tarkoitus muistuttaa Starwarssin tähtitaivasta. Musta suklaaspray ja kimaltavat nonparellit kätkivät alleen herkullisen vadelma-mansikkamoussetäytteiden kakun ja mehevän vaalean kakkupohjan. Tarkemman ohjeen löydät blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/pojan-10-vuotiskakku-starwars-tyyliin/
#suklaapossu #täytekakku #synttärikakku #mansikka #vadelma #maidoton #munaton #strawberry #rasberry #eggless #birthdaycake #kotiliesi
  • Herkullista Juhannusta! Kuvassa helppo, nopea ja herkullinen mansikkakääretorttukakku (oon niin ihastunut niihin). Ne valmistuvat miltei yhtä nopeasti kuin tavallinen kääretorttukin ja sisällä odottaa pystyraitainen yllätys. Mein 9v tyttö sai tällaisen synttärikakukseen ja herkkua oli! Ohje kakkuun löytyy blogin puolelta
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-ja-herkullinen-mansikka-kaaretorttukakku/
#kääretorttukakku #kääretorttu #kakku #mansikkakakku #mansikka #raparperi #cake #strawberry #rhubarb #curd #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Olin nimennyt tämän raparperipiirakan aiemmin blogissani maailman parhaaksi raparperipiirakaksi jokunen vuosi sitten ja pitihän sen niminen piirakka leipasta uudestaankin. Pitikö tämän helpon ja nopean piirakan nimi paikkansa? Se selviää blogin puolelta, josta löytyy myös piirakan ohje https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-raparperipiirakka-maailman-parasko/
#raparperi #raparperipiirakka #helppojanopea #suklaapossu #rhubarb #pie #yummy
  • Testailin alkukesästä maidotonta marjamoussea kakun väliin ja voi jehna kun siitä tuli hyvää! Tämä vadelmaa ja mansikka sisältävä mousse oli niin herkkua, etten kakkua syödessä edes muistanut siinä olevan mitään erilaista. Nams! Ohje tähän marjamousseen löytyy blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/maidoton-marjamousse-tayte-kakkuun/
#marjamousse #mansikka #vadelma #kakuntäyte #suklaapossu #maidoton #nomilk #strawberry #rasberry #cakefilling #yummy
  • Kolmesta pienestä mustikkapiirakasta syntyy helposti pikainen kakku. Piirakoihin voi hukata myös muitakin pakkasen kätköistä löytyviä marjoja ☺️ Ohje kakkuun blogissa 
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/sitruunainen-mustikkapiirakka-kakku/
#suklaapossu #mustikkapiirakka #kakku #cake #blueberry #pie #cake #kotiliesiblogit

suklaapossu

Keskustelu

Äh! Olin jo suunnitellut tekeväni kinuskijuustokakun äitienpäiväksi, mutta nyt iski kyllä valinnan vaikeus 😀

Heheh 😀 Nyt pitää ehdottomasti tehdä molemmat ;D

Tein kakun ilman maitojauhetta sinun neuvojasi noudattaen. Ohjeesi oli tuossa munattoman suklaakakun kommenteissa. Laitoin siis sen 200g ranskankermaa ja vettä vain ½dl. Kakusta tuli aivan ihana ja kostea! Mahtava kakku! Päälle laitoin boysenmarjahilloa, suklaakermaa ja vadelmia. Hyvää oli! Kiitos ihanasta ohjeesta! ;D
http://taikakakut.blogspot.fi/2015/09/meheva-ja-marjaisa-suklaakakku-24cm.html

Hienoa, että kakku onnistui myös ilman maitojauhetta ja kiva maistui! 🙂 Sinun kakkusi oli kyllä ihanan näköinen ja todella herkullisen kuulloinen 😛 Taidanpa itsekin testailla tätä ilman maitojauhetta, niin pääsen vielä vertailemaan lopputulosta lempparipohjaani eli Mielettömän mehevään suklaakakkupohjaan (http://suklaapossu.blogspot.fi/2014/05/mielettoman-meheva-suklaakakkupohja.html) 🙂

Heips. Tein tuon kakun ihan extemporena pojan synttäriaamuna , kun vieraitten tuloon oli vielä muutama tunti aikaa. En käyttänyt maitojauhetta, vaan tein sen juuri tuolla yllä olevalla taikakakun ojheella. Toki kaapista ei ranskankermaa löytyny, niin käytin smetanaa. Ja gluteenittomia jauhoja. Ja tuli sitten niiiiiiin hyvä kakku, että oksat pois! Jopa mieheni( kuka on vannoutunut kermakaakun fani, eikä muutenkaan suklaasta eikä kaakaosta piittaa) kehui maasta taivaseen ja otti lisää aika monta kertaa! Tilas nyt uuden tuollaisen viikonlopuksi, kun tulee toinen erä vieraita.
Että joo…oli kyllä mahtava makuyhdistelmä.

Hienoa, tekipä kakku hyvin kauppansa! Kiitos Maris ihanasta viestistäsi, tämä piristi iltaani 😀 Oikein ihania ja herkullisia synttärijuhlia vielä toistamiseenkin 🙂

Minkänäköiseksi menee/säilyyko hyvänä jos valmistan kakun jo kaksi päivää ennen juhlia? entä maku?

Muistaakseni meillä kakku holahti suuhun niin nopsaan, ettei loppuun asti valmistetun kakun pidempiaikaisesta säilymisestä valitettavasti ole kokemusta. Puolukat ainakin saattavat mennä huononnäköiksi..

Onko sulla tarjoilupäivän aikaa tehdä kakun eteen edes jotain? Pohja nimittäin varmaan säilyy hyvänä pari päivää hyvin suojattuna, ja kastike pysyy hyvänä jääkaapissa (pieni lämmitys vain ennen kakun päälle laittamista, sillä jähmettyy kylmässä). Mitä jos tekisit kakkupohja ja kinuskin valmiiksi, ja viimeistelisit kakun vasta tarjoilupäivänä? Miltä kuullostaa? 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.