Suklaapossu

Punaherukkainen kinuskipiirakka piparmintulla

Piparmintulla maustettu punoffee eli punaherukka-kinuskipiirakka on herkkua

Päästiin poimimaan ensimmäinen erä punaherukoita (=kahdesta pensaasta toinen tyhjäksi) heinäkuun alkupuolella. Sato oli yllättäen melko hyväkin, vaikka kävin taas lintujen kanssa pientä taistelua siitä, kumpi saa niistä enemmän syötävää. Tällä kertaa linnut hävisivät taistelun ja perheen käyttöön saimme poimittua molemmista pensaista marjoja reilu 4 kiloa. Eilen kävin vielä tyhjentämässä naapurin pensaita, joten eiköhän näillä punaherukoilla hetken aikaa pärjätä. Osa päätyi pakkaseen talven varalta, ja osasta tuli leivottua tuoreeltaan. Tämä banoffeen tyyppinen kinuskipiirakka oli ensimmäinen juttu, jonka väsäsin. Piirakkaa tarjottiin kylään saapuneille tyttöjen leikkikavereille ja heidän äidillensä. Hyvin maistui ja eräs syöjä totesikin piirakan olevan lähes täydellinen. Kyseiseltä syöjältä tuo on jo aikamoinen kohteliaisuus 🙂

Olen tehnyt tällaisia punoffee-piirakoita jo aiempinakin vuosina. Koska mulla on jonkinlainen pakkomielle tuunata jokaista, herkulliseksikin havaittua leivonnaista, viime vuonna piirakkaa maisteltiin kardemummalla maistettuna. Tällä kertaa kohnasin hetken nettiä, ja sain sieltä idean yhdistää punaherukkaan piparminttua. Ja kyllä, aikas hyvää oli. Raikasta, makeaa ja kirpeää samassa paketissa, mmmmm!

Myös pohja koki muutoksen ja tein siitä rasvattoman korvaamalla voin maidolla (samaan tapaan kuin parissa aiemmassa juustokakussakin). Lopputulos ei ehkä ole aivan niin rapea kuin voita käytettäessä, mutta toimii mielestäni oikein hyvin, kunhan pitää maidon määrän maltillisena, eikä siis lutraa sen kanssa keksejä likomäriksi.

Mmm. Tätä kun saisi lisää.. 🙂

Punaherukkainen kinuskipiirakka piparmintulla eli punoffee

noin 24 cm (irtopohja- tai piirakka)vuokaan

Pohja:

200g Digestive -keksejä

n. 3 rkl maitoa

Täyte:

2.5 dl Flora Vispiä

1.5 rkl vaniljasokeria

1 prk karamellisoitua kondensoitua maitoa

3 tippaa piparminttuöljyä

n. 2.5 dl punaherukoita

Pinnalle:

n.1 dl punaherukoita 

mansikoita

piparmintun lehtiä

Ohje:

Hienonna keksit ja sekoita joukkoon maitoa sen verran, että keksin murut pysyvät juuri ja juuri kasassa, kun niitä puristaa kämmenen välissä. Laita irtopohjavuoan reunat tarjoilulautasella ja painele keksiseos vuoan sisäpuolelle. Laita pohja hetkeksi jääkaappiin. Vatkaa sillä aikaa kerma vaahdoksi ja mausta vaahto sokereilla. Sekoita kondensoidun maidon joukkoon piparminttuöljy.Levitä pohjan päälle kondensoitu maito. Ripottele päälle punaherukoita. Levitä kermavaahto marjojen päälle ja ripottele pinnalle lisää punaherukoita, mansikoita ja piparmintun lehtiä.

Vinkki:

*Kokeile punaherukoiden sijasta piirakkaan muita kirpeitä marjoja, tai vaikkapa mansikoita.

* Punoffee maistuu taivaalliselta myös ilman piparminttua.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Punaherukkainen kinuskipiirakka piparmintulla

Aurinkokujalla

Kiitos ohjeesta, pitääpä tehä.
Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

Suklaapossu

Suosittelen kokeilemaan, oli ihanaa! 😛 Kiitos arvontavinkistä, koitan muistaa tulla osallistumaan hetken päästä 🙂

Raisa P

Punaherukat on tuoreeltaan herkkua! Vaikka tulee niitä pakastettunakin käytettyä.. 🙂

Suklaapossu

Meillä napsitaan tuoreeltaan pensaasta eka omaan suuhun ja leivontaan niin paljon kuin jaksetaan, ja loput laitetaan pakkaseen talvea ja kevättä varten 🙂 Herkkua molemmilla tavoilla 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *