Puolukka-valkosuklaajuustokakku

Äitini piti perinteiseen tapaan alkuvuoden kahvitteluhetken Nuutinpäivänä kaikille meille kolmelle lapsilleen ja meidän perheillemme. Sain luvan tai pikemminkin pyynnön leipoa sinne jotain makeaa. Koska veljet vaimoineen tuppaavat tykkäävän enemmän kirpeästä kuin makeasta, niin tein tällaisen puolukka-valkosuklaajuustokakun. Maku oli oikeastaan melko mieto, ei liian makea, eikä liian kirpeä, vaan valkosuklainen ja lempeän puolukan makuinen. Tykkäsin tästä paljon. Ja jos oikein huomasin, niin näin sivusilmällä yhden ei-makealle-person kahvittelijan ottavan kakkua peräti lisää.
Kakun pohjaksi päätyi samantapainen herkullinen valkosuklainen keksimurupohja kuin viimeksi ihanassa Kolmen suklaan juustokakussa. Viimeksi pohjassa oli sellainen vika, että se oli maidon käytöstä huolimatta niin kovaa, ettei kakun leikkaaminen tahdo onnistua millään. Tällä kertaa kokeilinkin pientä temppua ja vähensin hieman valkosuklaan määrää ja lisäsin valkosuklaan joukkoon lirauksen öljyä pehmentämään suklaata. Nyt pohjasta tuli älyttömästi parempi ja helpommin leikkaantuva, vaikka se olikin melko paksu. Herkkua. Halutessaan tämän kokoiseen vuokaan voi toki tehdä myös ohueammankin pohjan.
Tein kakun samaan kukan malliseen vuokaan kuin Mustaherukkajuustokakun suklaakakkupohjalla. Otin mustaherukkaisen kakun täytteen määrästä mallia arvioidakseni määrät tähän kakkuun, mutta aika metsään meni. Muistin taas täytteen teon jälkeen, kuinka suuri ero onkaan erilaisilla vispattavilla kermoilla ja niiden korvikkeilla. Mustaherukkakakkuun käytin Flora vanillaa ja kakusta tuli todella kuohkea ja muhkea. Tällä kertaa laitoin liki saman määrän vispikermaa (jonka määrä vispautumisen jälkeen on selvästi pienempi kuin Flora Vanillan) ja tämän lisäksi heitin joukkoon reilummin tuorejuustoa sekä lisäksi myös puolikkaan purkin maitorahkaa. Mieleni teki humpsauttaa koko loppupurkki rahkaa joukkoon, mutta pelkäsin, ettei vuoan reunat riitä. Mutta mutta, kakku ei kuitenkaan yltänyt lähellekään ylälaitaa, niinkuin mustaherukkakakussa. Eipä tuo kuitenkaan haitannut, sillä itseasiassa näin korkeudesta tuli juuri passeli ja kakusta sai leikattua nätisti paloja. Ja koska kakku oli matalampi, pystyi kakusta ottamaan hyvällä omalla tunnolla toisenkin palan 😉 Mutta juu, sen loppurahkan olis voinut silti käyttää kakkuun ja lisäsinkin suoraan ohjeeseen tuon kokonaisen purkin.
Valkosuklaamoussekerros hyytyy pelkän valkosuklaan voimin ja se onkin kokonaan liivatteeton. Valkosuklaamousse on myös puolukkaosiota tukevampi jo ennen hyytymistä, joten sen takia se on heti pohja päällä (vilkaiset lisävinkki alempaa ohjeen jälkeen).
Puolukkamousse oli ihan raikas ja sopisi tällaisenaan vaikka raikkaan täytekakun väliin, nams.
Mutta pidemmittä puheitta tässä tulee tämän kakun ohje.
Puolukka-valkosuklaajuustokakku
n. 18 cm reunavuokaan
Pohja:
100 g digestivekeksejä
50 g valkosuklaata
2tl = 2/3 rkl rypsiöljyä
Täyte:
2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
250 g maitorahkaa
0.5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
Lisäksi:
100 g valkosuklaata
125 g puolukoita soseutettuna + n. 1 rkl (maun mukaan) sokeria
1 tl liivatejauhetta (TAI 2 liivatelehteä)
1 rkl vettä
Ohje:
Laita reunavuoka tai irtopohjavuoan reunaosa tarjoilulautaselle. Voitele kevyesti sisäpuolelta esim. voiteluspraylla.
Tee pohja murskaamalla keksit hienoksi. Sulata 50 g valkosuklaata mikrossa varovasti n. 15 sekunnin välein sekoitellen. Sekoita sulatetun valkosuklaan joukkoon nopeasti öljy ja kaada seos keksin murujen päälle. Sekoita vikkelästi sekaisin. Painele muruseos tarjoilulautaselle vuoan reunojen sisäpuolelle tasaisesti. Laita lautanen jääkaappiin hyytymään täytteen teon ajaksi.
Vatkaa vispikerma löysäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon notkistettu tuorejuusto, maitorahka ja sokerit. Vatkaa nopeasti sekaisin. Jaa kermavaahtoseos kahteen yhtä suureen osaan kahteen erilliseen kulhoon.
Sulata 100 g valkosuklaata mikrossa. Sekoita sulanut (ei kuuma!) valkosuklaa toisessa kulhossa olevan täytteen joukkoon. Kaada valkosuklaamousse hieman kovettuneen pohjan päälle ja laita takaisin jääkaappiin puolukkamoussen viimeistelyn ajaksi.
Sekoita pienessä mikron kestävässä kulhossa liivatejauhe ja vesi keskenään sekaisin. Anna turvota muutama minuutti. Soseuta tällä välin puolukat ja sekoita jäljellä olevan kermavaahtosötkötyksen joukkoon. Kuumenna turvonnut liivate mikrossa n. 15 sekunnin ajan tai kunnes se on kokonaan sulanut. Kaada ohueana nauhana puolukkatäytteen joukkoon koko ajan voimakkaasti vatkaten. Kaada puolukkatäyte valkosuklaamoussen päälle.
Tasoita pinta vuokaa heiluttelemalla.
Laita jääkaappiin hyytymään ainakin 8 tunniksi tai yön yli. Poista reunat ja koristele. Ja eikun kimppuun!
Vinkki:
* Sokerin määrä kannattaa säätää omaan makuun sopivaksi. Valkosuklaamoussesta ja pohjasta tulee reilusti makeutta, joten puolukkatäyte saa jäädä aika kirpsakaksi.
* Täytekerrosten järjestyksen voi halutessaan myös vaihtaa eli laittaa puolukkamoussen heti keksikerroksen päälle ja valkosuklaan päälimmäiseksi. Tällöin puolukkamousse kannattaa tehdä reilusti ennen valkosuklaista moussea, sillä sen pitää hyytyä ennen tymäkämmän valkosuklaamoussen laittamista.
* Pohjasta tulee melko paksu näillä määrillä tämän kokoiseen vuokaan. Halutessasin voit vaikka puolittaa pohjan aineet, tai tehdä sen isompaan vuokaan juuri tämän kokoisena.
Ja nyt kun pääsit lukemisessa tänne asti, niin pahoittelen samaan syssyyn valokuvien laatua. Valaistus (=luonnonvalo) heitteli värisävyään kuvaushetkellä laidasta laitaan ja hyvien kuvien saaminen oli todellinen haaste eli toisinsanoen mahdottomuus. Onneksi kevät on lähestymässä! Tai no jos se talvi tupsahtais nyt ensin. No mutta ainakin valoisan ajan osuus on lisääntymässä ja ehkä kuvaaminenkin helpottaa taas sen myötä 🙂

Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen! Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan! Copyright Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos! Yhteydenotot suklaapossu.leipoo (at) gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Puolukka-valkosuklaajuustokakku
Hei!
Onpas ihanan pirteä kakku, varsinkin tuo puolukkatäytteen väri!
Minua kiinnostaisi, minkä kokoinen tuo sinun reunavuokasi on?
Ihania reseptejä sulla, aina löytyy jotain leivottavaa 🙂
Hei Hazmi 🙂 Puolukoista tosiaan tulee täytteisiin nätti väri, kuten muistakin voimakkaan värisistä marjoista vaikkapa mustaherukasta 🙂 Tuo reunavuoka vastaa halkaisijaltaan noin 18cm pyöreää vuokaa. Voi kun ihana kuulla, että olet tykännyt ohjeista ja leivottavaa on löytynyt. Toivottavasti viihdyt mukana jatkossakin 😀