Tein puolisen vuotta sitten keväällä ihanan Kahden suklaan juustokakun. Se oli niin törkeen hyvää, että tiesin tekeväni samantapaisen kakun kolmella suklaalla vielä tämän vuoden puolella. Ja nyt se tapahtui! Kuohkeat ja pehmeät valkosuklaasta, maitosuklaasta ja tummasta suklaasta tehdyt mousset yhdessä valkosuklaisen keksipohjan ja päällä valuvan suklaaganachen kanssa ovat niin herkullisia, ettei tämän kakun tekeminen taatusti jäänyt tähän yhteen kertaan. Ajattelin jakaa tämän ohjeen samantein teidän kanssanne, sillä tämä on mahtava tarjottava syksyn ja talven juhliin. Itse näen jo silmissäni, kuinka hyvin tämä helppotekoinen, pehmeä, suklainen unelma sopii Joulupöytään!

Valkosuklaamousse

Kakku on älyttömän helppo ja suht nopeakin tehdä. Keksipohja odottaa jääkaapissa sen aikaa, kun kermat vatkataan yhdessä (isossa!) kulhossa vaahdoksi ja kermavaahdon joukkoon hurautetaan tuorejuusto. Kerma-tuorejuustomassa jaetaan kolmeen osaan, joista kuhunkin sekoitetaan omat sulatetut suklaat. Eipä muuta kuin suklaamousset pohjan päälle ja jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi. Seuraavana päivänä kakun voi vielä kuorruttaa rennosti suklaakuorrutuksella, mutta kakku ei kauheasti kärsi siitäkään, vaikka sen jättäisi pois. Kuorrutteesta toki tulee kakkuun lisäsuklaisuutta, joka on omasta mielestäni ainakin aina hyvästä.

Kakun teon ainut vaara piilee oikeastaan siinä, että kermavaahto-tuorejuuston joukkoon sekoitetaan sulatetut suklaat kuumana. Tällöin moussesta tulee rakeista ja röpelöinen, eikä sileän kuohkeaa. Jos kuitenkin joku suklaaosio menee pilalla, se on helppo tehdä uudestaan. Alempaa löytyvästä ohjeesta näet vielä tarkemmat ohjeet yhden suklaaosan tekemiseksi.

Suklaaganache

Kakun valkosuklaa- ja maitosuklaamousset ovat melko makeita, mutta tummasuklaamousse tasapainottaa makeutta. Käytin tummimpaan suklaamousseen hyvää 70% suklaata. Myös 50% suklaa käy. Sillä lopputulos on vain makeampi. Itse tykkäsin tuosta 70% suklaan antamasta karvaudesta yhdessä makeampien moussejen  kanssa (onpa ”moussejen” vaikea sana taivutettavaksi. Vai onko se kuitenkin ”moussien”, hmmm.).

Kakku on muuten myös kokonaan liivatteeton. Sen vuoksi koostumus on ihanan pehmeä ja suussasulava. Hyytyminen tapahtuu suklaan voimin.

Keksipohjassa on käytetty voin sijasta sekä maitoa että valkosuklaata. Pohja on valkosuklaan takia aivan ihanan makuinen, mutta jäin miettimään sen koostumusta. Tämä kakku oli tarjolla tyttömme 5-vuotissynttäreillä ja kun kakkua leikattiin, meinasi pohjaosa jäädä ikävästi kokonaan tarjoilulautaselle, sillä se oli liian kova leikattavaksi. Olen aiemminkin käyttänyt valkosuklaata keksipohjassa ja hyvällä menestyksellä. Se on ollut koostumukseltaankin tosi hyvä ja hyvin leikkaantuva. Siinä pohjassa keksit on jätetty isommiksi paloiksi, mutta tässä hurautin ne täysin hienoksi. Ehkäpä valkosuklaa imeytyy paremmin hienoksijauhettuun keksinmuruun ja pohja jämähtää tämän takia liikaa.. Käytin valkosuklaata 75g, mutta merkkaan ohjeeseen 50-75g, jotta pohjan kovuutta voi itse säätää. Kovempaa pohjaa varten varataan sitten vain terävempi kakkulapio 😉

Kakusta saa myös gluteenittoman vain vaihtamalla keksit gluteenittomiin kekseihin. Niin ja se on myös munaton, mikäli keksit ovat munattomia.

 

Kolmen suklaan liivatteeton juustokakku

Halkaisija 22 cm, n. 8 cm korkuinen kakku

Pohja:

150 g digestivekeksejä

50g-75 g valkosuklaata

2 rkl maitoa

Aineet:

5 dl Flora Vispiä

2.5 dl Flora Kuohua

600 g maustamatonta tuorejuustoa

125 g tummaa suklaata (hyvää 70%)

150 g maitosuklaata

175 g valkosuklaata

Kuorrutus:

100 g tummaa (n.50%) suklaata

n. 0.9 dl kuohukermaa

n. 1 rkl glukoosisiirappia (tai vaaleaa siirappia)

Ohje:

Murskaa keksit tehosekoittimessa tai vastaavassa oikein hienoksi. Sekoita joukkoon maito. Sulata 50g-75 g valkosuklaata mikrossa varovasti välillä sekoitellen. Suuremmalla valkosuklaan määrällä tulee kovempi pohja. Sekoita sulatettu valkosuklaa keksimurun joukkoon hyvin..

Keksimuruista ja valkosuklaasta muodostuu  tällainen klöntti.

Laita n. 22 cm irtoreunavuoka tai irtopohjavuoan reunaosa tarjoilulautaselle. Kakusta tulee melko korkea, joten laita reunoille reunakalvot ja voitele ne kevyesti esim. tähän tarkoitetulla vuokaspraylla. Murustele keksiseos pohjalle, reunaosien sisäpuolelle ja painele tarjoilulautaselle tasaisesti.  Laita tarjoilulautanen jääkaappiin täytteenteon ajaksi.

Vatkaa Flora Vispi ja Kuohu samassa kulhossa vaahdoksi. Vatkaa joukkoon notkistetut tuorejuustot. Jaa paksuksi vatkattu mousse kolmeen kulhoon. Pilko tumma suklaa mikron kestävään kippoon, maitosuklaa toiseen ja valkosuklaa kolmanteen kippoon. Sulata suklaat mikrossa varovasti välillä sekoitellen. Varmista, etteivät suklaat ole kuumia, kun alat sekoittamaan niitä kerma-tuorejuustoseoksen joukkoon.

Vatkaa ensin sula valkosuklaa yhden kerma-tuorejuustoseoksen joukkoon nopeasti vispilällä vai vatkaimella. Kaada sen jälkeen maitosuklaa toisen moussen päälle ja sekoita samalla vispilällä (tai hurauta samoilla vatkaimilla) kunnolla sekaisin. Tee samoin vielä tumman suklaan kanssa.

Sekoitetun suklaa+kermavaahdon pitäisi näyttää tällaiselta. Pehmeältä ja pumpulisen moussemaiselta.

Lusikoi tumma suklaamousse kakkupohjan päälle, tasoita.

Tässä (=alla olevassa kuvassa) on muuten hyvä esimerkki siitä, miltä suklaamousse EI kuulu näyttää. Tumma suklaamousse on selvästi rakeinen, eikä lainkaan pehmeän näköinen. Tähän mousseen on suklaa lisätty kuumana, jolloin lopputulos ei ole hyvä. Tällainen mousse kannattaakin tehdä suosiolla uudestaan. Ohje on siinä(kin) mielessä simppeli, että yhen osan suklaamoussea saa tehtyä helposti vatkaamalla 2.5 dl Flora Vispiä tai Kuohua vaahdoksi ja lisäämällä siihen 200 g tuorejuustoa sekä ohjeessa oleva määrä tarvittavaa suklaata (esimerkiksi tässä tumman suklaan tapauksessa 125 g tummaa suklaata).

Lusikoi maitosuklaamousse tumman suklaamoussen päälle ja tasoita.

Levitä vielä valkosuklaamousse ja tasoita.

Laita kakku jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi.

Kun kakku on hyytynyt, poista vuoan reunaosa (ja reunakalvot). Jos reuna on kovin röpelöinen, niin vedä se siistiksi vaikkapa leipurin lastalla, sileäreunaisella veitsellä tai muulla vastaavalla tasareunaisella välineellä.

 

Tee kuorrutus. Pilko kuorrutteen suklaa mikron kestävään kulhoon. Kaada joukkoon kuohukerma. Kuumenna mikrossa välillä sekoitellen, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Sekoita joukkoon glukoosisiirappi. Jäähdyttele seosta hetki ennen kuin laitat kakun päälle. Kuorrute on sopivaa, kun se on hieman paksuuntunut, mutta edelleen juoksevaa. Mutta ei kuumaa! Eli suunnilleen tämän näköistä:

Levitä suklaa kakun päälle ja anna valua reunoilta alas.

Laita kakku jääkaappiin, jotta päällinen jähmettyy koristelua varten.

Koristele vaikka suklaamakeisin.

Vinkki:

* Jos teet kakun isompaan vuokaan, kakusta tulee matalampi, jolloin reunakalvoja ei välttämättä tarvita. Voitele tällöin vuoan reunat sisäpuolelta. Tämä auttaa kakkua irtoamaan nätimmin.

Tumma suklaamousse