Suklaapossu

Sitruuna-marenkitorttu, munaton ja maidoton

Tässä vegaanisessa sitruuna-marenkipiirakassa on ohut, miedon makuinen pohja. Pohjan päällä on kerros makeankirpeää, suussasulavaa, pehmeää sitruunaista täytettä, joka on munien sijasta hyydytetty maissitärkkelysjauhoilla ja soijajogurtilla. Kokonaisuuden kruunaa aquafabasta eli säilykekikherneiden liemestä ja sokerista tehty munaton marenki, johon saa tohottimella polttamalla kauniin pinnan.

Piirakka sai alkunsa, kun eräs blogin lukijoista kyseli Instan puolella ennen Pääsiäistä vinkkejä munattoman sitruuna-marenkitortun täytteen perään. Innostuin miettimään  asiaa samantein ja lopulta päädyin tekemään tuollaisen tortun mein perheen Pääsiäisherkuksi. Tuossa ensimmäisessä testipiirakassa täyte ei mennyt kuitenkaan aivan nappiin ja siitä tuli jo liiankin sitruunainen ja liian jämäkkä. Testailinkin täytettä uudestaan vielä uudestaan ja nyt siitä tuli aika namia; sopivan sitruunaista ja suussasulavan pehmeää, mutta kuitenkin sopivan kiinteää pysyäkseen piirakan päällä.

Testailin täytettä neljällä eri tavalla: Yksi oli ohjeen mukainen tapa, jossa täytteeseen tulee veden ja sitruunan mehun lisäksi soijajogurttia ja tuo täyte paistetaan uunissa. Toisessa tavassa jätin uunissa paistamisen pois. Kolmannessa tavassa korvasin soijajogurtin kokonaan vedellä ja paistoin ensimmäisen koetäytteen tapaan uunissa. Neljäs täyte oli paistotavaltaan kuten toinen täyte, mutta siinäkin oli kolmannen kokeen tapaan soijajogurtti korvattu kokonaan vedellä.

Lopputuloksena oli, että soijajogurttia sisältävät täytteet olivat maultaan pehmeän sitruunaisia ja koostumus silkkisempi. Uunissa täyte kiinteytyi juuri sopivasti. Kokonaan vesipohjaisesta täytteen mausta siis puuttui se jokin. Lisäksi sen koostumus oli parempi ilman uunia, sillä paistamisen jälkeen täyte meni paakkuiseksi. Täyte ei kuitenkaan ollut jääkaapissa olemisen jälkeen niin sileä kuin soijajogurttia sisältävä täyte.

Suosittelenkin ensisijaisesti käyttämään täytteeseen osittain soijajogurttia, mutta jos on tarvetta soijattomalle piirakalle, voi soijajogurtin korvata vedellä. Tällaisessa tilanteessa piirakkaa ei kannata laittaa uuniin enää täyteen lisäämisen jälkeen.

Vaikka Pääsiäinen jo menikin, maistuu tämä piirakka muulloinkin. Sitruunaiset leivonnaiset kun ovat <3

Vegaaninen sitruuna-marenkitorttu

n. 24 cm vuokaan

Pohja:

3 dl vehnäjauhoja

0.75 dl sokeria

0.5 tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

100 g maidotonta margariinia (tai voita)

2 rkl vettä

Sitruunatäyte:

1.5 dl sitruunan mehua (sitruunan koosta riippuen n. 3-4 sitruunan mehut)

1.5 dl vettä

2 dl sokeria

4 rkl maissitärkkelysjauhoja

1-2 sitruunan hienoksi raastettu kuori

1.5 dl soijajogurttia

(keltaista pastaväriä, jos haluaa täytteestä sitruunan keltaisen)

Marenki:

1.5 dl Aquafabaa (kikhernesäilyketölkin lientä)

2.5 dl sokeria

2 tl sitruunan mehua

Ohje:

Tee pohja: Nypi keskenään kuivat aineet ja jääkaappikylmä rasva. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Painele pohjataikina vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin tunniksi. Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Laita vuoan sisäpuolelle folion suikaleet reunojen tueksi.

Esipaista pohjaa 200 asteessa noin 10-14 minuuttia, kunnes pohja saa hieman väriä pintaansa. Laske uunin lämpötila 175 asteeseen.

Tee täyte: Mittaa sitruunanmehu, sokeri, maissitärkkelys, vesi kattilaan. Keitä koko ajan kunnolla sekoittaen, kunnes seos paksenee ja jatka keittämistä noin minuutti. Ota pois levyltä ja lisää soijajogurtti ja sitruunan raastettu kuori. Lisää halutessasi 1-2 tippaa pastaväriä, jolloin saat täytteestä valkoisen sijasta sitruunan keltaisen. Kaada täyte pohjan päälle.

Jatka paistamista 175 asteessa noin 10 minuuttia, kunnes täyte on hieman hyytynyt, mutta hytkyy edelleen. Täyte hyytyy lisää jäähtyessään. Jäähdytä piirakkaa ensin huoneenlämmössä, siirrä vielä jääkaappiin muutamaksi tunniksi.

Tee munaton marenki: Kaada kikhernetölkin liemi siivilän läpi vatkauskulhoon. Vatkaa lientä hetki (n. 2-3 minuuttia), kunnes se on kevyttä vaahtoa. Lisää vaahtoon sitruunan mehu ja vaniljasokeri. Lisää joukkoon sokeria noin 1 ruokalusikallinen kerrallaan koko ajan voimakkaasti vatkaten. Seos paksenee nopeasti. Jatka vatkaamista, kunnes seos on todella paksua. Tähän kuluu aikaa vatkaimen tehoista riippuen n. 5 minuuttia.

Levitä marenki piirakan päälle ja polta marengin pinta tohottimella.

Valmista!

Vinkit:

* Jos haluat täytteestä sitruunaisemman, laita 0.25 dl enemmän sitruunan mehua ja vähennä soijajogurtin määrää vastaavalla määrällä.

* Piirakka kannattaa syödä melko nopeasti, sillä ajan kuluessa marenkipäällinen saattaa kostua sitruunaisen täytteen päällä ja se voi aiheuttaa marengin vettymisen ja irtoamisen.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Sitruuna-marenkitorttu, munaton ja maidoton

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *