Suklaakakku tytön 10-vuotissynttäreille

Tytön 10-vuotissyntymäpäiväkakku oli herkullinen suklaakakku

Meidän tytön 10-vuotissyntymäpäivä oli pari viikkoa sitten. Hurjaa, 10 vuotta, ja näin nopeasti! Tuntuu oudolta ja hieman haikealta kuinka äkkiä tämä aika onkaan mennyt. Samaan aikaan olen kuitenkin iloinen, kun olen saanut seurata esikoiseni kasvua ja kehitystä hänen ensimmäiset 10 vuotta. Toivottavasti seuraavat 10 vuotta eivät kulu aivan näin nopeasti… Toisaalta, olen saanut tytöstä myös loistavan leipuriapurin sekä kaverin pihahommiin ja vaikka kävelylenkeille. Ihana tyttö. Ja mitäs muuta rakkaalle lapselleen tekisi, kuin hänen toiveittensa mukaisen 10-vuotiskakun, suklaakakun.

Meheva suklaakakku on juhlien paras kakku

Tytön kaverisynttäreitä vietettiin jo toukokuun lopulla, ennen kuin kaverit kirmasivat kesäpuuhiinsa. Tyttö kertoi tarkasti millaisen kakun haluaa, niin koon, maun kuin koristelunkin suhteen. Ensimmäistä kertaa äidille tuli kakusta pienet paineet, sillä pyöreiden vuosien takia kakusta olisi hyvä tulla tytön toiveiden mukainen. Toiveina oli, että kakussa olisi mehevä suklaakakkupohja ja sisällä suklaamoussea. Kakun piti olla kapeahko, mutta korkea. Kakussa piti olla valuva suklaakuorrutus. Kakun pinta piti olla kuorrutettu valuvaa suklaaganachea vaaleammalla suklaamoussetyyppisellä jutulla, mutta se piti olla kuitenkin sisältä löytyvää täytettä tummempi. Päälle vielä mansikoita tai lisää suklaata. Niillä toiveilla edettiin ja tällainen kakusta tuli. Ja tuli muuten hyvä kakku! En ole koskaan lasten juhlissa nähnyt näin nopeaa kakun tuhoamista. Kakku siis maistui myös lapsille. Ja me aikuiset päästiin vielä herkuttelemaan loppukakulla. Nam!

Suklaamousse täyte kakussa jossa useita kerroksia

Kakun sisälle päätyi lopulta kokeilumielessä kauravispistä tehty suklaavaahto. Kauravispikokeilu tuli vähän kuin vahingossa, sillä laktoosittomasta vispikermasta tekemäni suklaamousse meni pilalle ja juoksettui rakeiseksi. Onneksi jääkaapissa nökötti kauravispipurkki ja pääsin kokeilemaan täytteen tekemistä siitä. Maistatutin täytettä tytölle ja hän kehui sitä hyvänmakuiseksi. Miedon suklaiseksi, mutta hyväksi. Itse olin samaa mieltä. Tykkään muutenkin tuosta kauravispistä, sillä se on suht neutraalin makuista, hyvänmakuista ja melko makeaa, jolloin sokeria ei tarvitse välttämättä lisätä lainkaan. Täytteestä riippuen. Tähän täytteeseen ei tullut kuin kauravispiä, kaurapohjaista levitettä ja suklaata.

Tuoreita mansikoita ja marenkeja koristeena

Täytteestä tuli siis tosi hyvä. Tosin pieni epäonni jatkui kuorrutetta tehdessä. Lapset juoksivat jaloissa ja kiirehdin kuorrutteen kanssa liikaa. Unohdin hässäkässä lisätä kuorrutteen joukkoon hieman maitoa, jolloin lopputuloksesta tuli hieman liian tinttu. Kovan tuskailun jälkeen kuorrute suostui kuitenkin levittymään kakun päälle ja reunoille. Ei niin sileäksi kuin löysemmällä seoksella olisi käynyt, mutta tyttö hyväksyi kädenjäljen näkymisen 🙂

 

 

Tässäpä tulee tämä ohje. Kakku oli kyllä ihanaa, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.

Kunnolla suklainen suklaakakku

Korkea 16 cm halkaisijaltaan oleva kakku. Noin 10-15 syöjälle.

Pohja:

1 annos Mielettömän mehevä suklaakakkupohjan taikinaa

Täyte:

1 prk (á 2.5 dl) Kaslink aito kauravispiä

100 g tummaa suklaata

50 g maitosuklaata

Kuorrutus:

250 g mascarponea

1 dl tomusokeria

100 g tummaa (n. 50%) suklaata

(+ hieman maitoa löystyttämään liian tinttua seosta)

Päälle suklaaganache:

100 g tummaa (n. 50%) suklaata

1 dl vispikermaa

1 rkl glukoosisiirappia (ei pakollinen)

Koristeluun:

Mansikoita

Marengit ilman uunia

Ohje:

Tee 1 annos Mielettömän mehevää suklaakakkutaikinaa. Jaa taikina kahteen n. 16 cm kevyesti voideltuun irtopohjavuokaan. Paista kakkupohjia 160 asteessa noin 40 minuuttia tai kunnes pohjat ovat kypsiä. Kokeile kypsyys tökkäämällä kakun keskelle pitkä tikku. Jos tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, ovat pohjat kypsiä. Jäähdytä pohjat kunnolla.

Leikkaa kumpikin jäähtynyt pohja kolmeen osaan, eli yhteensä sinulla on nyt 6 kakkupohjaa. Vatkaa kauravispi paksuksi vaahdoksi. Pilko 100 g tummaa suklaata ja 50 g maitosuklaata mikron kestävään kulhoon ja lämmitä mikrossa n. 15 sekunnin jaksoissa, kunnes kaikki suklaat ovat sulaneet. Kaada hieman jäähtynyt suklaa vispatun kauravispin joukkoon ja vatkaa nopeasti sekaisin. Nosta yksi kakkupohja tarjoilulautaselle. Lusikoi suklaatäytteestä noin viidennes kakkupohja päälle ja levitä tasaiseksi kerrokseksi. Jatka samalla tavalla muiden kakkupohjien ja lopun täytteen kanssa. Voit halutessasi koota kakun irtopohjavuoan reunojen sisäpuolelle. Tällöin kakku pysyy helpommin koossa ja siitä tulee suora. Huomaa, että kakusta tulee korkea, joten jos vuoan reuna on liian matala, kannattaa käyttää reunakalvoja. Laita kakku jähmettymään jääkaappiin pariksi tunniksi, tai yön yli.

Kun täyte on hyytynyt, tee kuorrute. Vatkaa mascarponea sähkövatkaimella noin minuutti. Lisää tomusokeri ja jatka vatkaamista pari minuuttia. Sulata suklaa mikrossa varovasti välillä sekoitellen. Vatkaa sulanut (ei kuuma!) suklaa mascarpone-tomusokerivaahdon joukkoon. Jos täytteestä tulee kovin tinttu, lisää maitoa noin 1 ruokalusikallinen kerrallaan, kunnes täyte löystyy paremmin levitettäväksi. Muista kuitenkin, että liika maito löystyttää seosta liikaa, joten lisää maitoa korkeintaan noin 3 rkl. Levitä kuorrute kakun pintaan ja laita jääkaappiin jähmettymään 1-2 tunniksi.

Tee vielä suklaaganache. Pilko tumma suklaa mikron kestävään kulhoon ja mittaa joukkoon myös vispikerma. Lämmitä mikrossa, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Sekoita joukkoon vielä glukoosisiirappi. Jäähdytä suklaaseosta, kunnes se hieman paksenee, mutta pysyy edelleen sen verran juoksevana, että se levittyy kauniisti. Kaada suklaaganache kakun päälle, levitä sitä varovasti tasaiseksi ja anna samalla valua ohuina noroina reunoilta alas. Laita kakku jääkaappiin hyytymään.

Koristele kakku vielä ennen tarjoamista esimerkiksi mansikoilla ja marengeilla. Ja eikun nauttimaan. Aijjettä, tämä on hyvää!

Vinkki:

* Pohjat voi tehdä valmiiksi jo parikin päivää ennen täyttämistä. Ne säilyvät hyvin suojattuna, esimerkiksi kelmuun käärittynä jääkaapissa.

Kommentit

Kommentoi juttua: Suklaakakku tytön 10-vuotissynttäreille

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X