Suhteet

Avioliitto kriisissä ja avioero uhkaa? Tunnista kriisi ja hae apua ajoissa

Eron voi ehkäistä tunnistamalla kriisin merkit ja hakeutumalla pariterapiaan, kun omat voimat loppuvat. Selvitimme, koska terapiaan kannattaa mennä, millaista apua on tarjolla ja mitä se maksaa.

Parisuhteesta voidaan löytää erolle altistavia käyttäytymistapoja jo kauan ennen kuin suhde kriisiytyy. Terapeutit nimittävät käyttäytymismalleja parisuhteen neljäksi ratsumieheksi. Jos ne saavat mellastaa liian pitkään, suhde päättyy tutkimusten mukaan yli 80 prosentin todennäköisyydellä.

Tuhoisa käytös alkaa usein pienistä ja konkreettisista asioista. Ensin riidellään esimerkiksi kotitöistä ja omista menoista. Kun negatiivinen kierre kasvaa, kaikki kumppanin teot alkavat tuntua ärsyttäviltä. Myös seksielämä alkaa kärsiä, ja yhdessäolo, hellyys ja huumori vähentyvät.

Näiden parisuhteen uhkien tunnistaminen auttaa hakemaan apua ajoissa:

Uhka 1: Kriittisyys

Kriittisyys voi kasvaa pienestä valittamisesta kaikennieleväksi negatiivisuudeksi. Ensin valittaja sättii kumppaniaan tiskaamattomista astioista. Lopulta hän voi leimata kumppanin koko persoonan piittaamattomaksi.

Uhka 2: Halveksunta

Halveksunta voi alkaa kumppanin kustannuksella vitsailusta. Kun vitsailija katkeroituu, kiusoittelu muuttuu kiusaamiseksi. Halveksija voi heitellä sarkastisia piikkejä tai pyöritellä silmiään, kun puoliso puhuu tai tekee jotain, joka on hänelle tärkeää.

Uhka 3: Suojautuminen

Kriittisyys ja halveksunta johtavat usein suojautumiseen. Kiusattu puoliso muuttuu hiljaiseksi ja passiiviseksi. Mitä enemmän hän vetäytyy, sitä raivokkaammin toinen voi hyökätä, ja kriisi syvenee.

Uhka 4: Vetäytyminen

Kriisin viimeisessä vaiheessa vetäytyjä lopettaa kommunikoinnin kokonaan. Mitä enemmän toinen patistaa häntä puhumaan, sitä itsepintaisemmin hän jähmettyy. Pahimmillaan puolisot elävät saman katon alla kahta erillistä elämää. Ongelmia voidaan vielä tässä vaiheessa ratkoa terapiassa, mutta se vaatii molemmilta tahtoa ja motivaatiota.

Pariskunnan kädet

Umpisolmut auki pariterapiassa

Ongelmien selvittäminen omin voimin voi olla mahdotonta, kun kriisi on edennyt suojautumis- tai vetäytymisvaiheeseen. Jos keskustelu johtaa aina riitaan tai vuorovaikutus on olematonta, pariterapia voi pelastaa suhteen.

Terapiassa vahvistetaan parin yhteisiä ja molempien omia voimavaroja. Terapeutti pyrkii luomaan turvallisen ja avoimen ilmapiirin, jossa vaikeista asioista voidaan keskustella ilman riitelyä.

Terapeutti auttaa puolisoita tunnistamaan omia ja toisen tunteita. Tavoitteena on ymmärtää, millaista toimintaa tunnereaktiot aiheuttavat. Tapaamisissa etsitään myös konkreettisia keinoja, joilla ongelmia voidaan ehkäistä ja ratkoa.

Ei syyllisen, vaan ratkaisujen etsintää

Jotta terapia onnistuisi, on tärkeää, että parin ja terapeutin kemia toimii. Terapeutin luona kannattaa käydä ainakin kolmen kerran kartoitusjakso, jonka aikana pari voi tunnustella, tuntuuko terapeutti oikealta, ja terapeutti saa kuvan heidän tilanteestaan.

Yksittäinen, konkreettinen ongelma, kuten kotitöistä johtuva riitely, voi ratketa lyhyessäkin terapiassa. Mitä pidemmästä, syvemmästä ja laajemmasta kriisistä on kyse, sitä pidempää terapiaa tarvitaan. Puolisot voivat tarvita myös yksilöterapiaa esimerkiksi mielenterveysongelmiin.

Jos pari sitoutuu terapiaan, jopa 80 prosenttia kokee hyötyvänsä siitä. Pari voi jatkaa yhteiselämää, ja jos he päättävät erota, ero voidaan hoitaa ilman katkeruutta ja riitoja.

Pariterapian tavoitteita:

Parisuhteissa on kriisejä

Tarjolla on maksutonta pariterapiaa

Seurakunnat ja kristilliset järjestöt tarjoavat maksutonta pariterapiaa ja keskusteluapua. Kirkon perheasian neuvottelukeskuksen pariterapiaan pääsevät myös kirkkoon kuulumattomat. Seurakuntien tarjoama apu on monissa kunnissa niin kysyttyä, että aikaa voi joutua jonottamaan pitkään.

Myös kunnat tarjoavat ilmaista pariterapiaa, johon ohjataan esimerkiksi perheneuvolan tai sosiaalitoimen kautta. Terapiamuodot ja terapian pituus voivat vaihdella. Joissakin kunnissa julkisen puolen pariterapiaan pääsevät vain lapsiperheet.

Jos jonot maksuttomaan terapiaan ovat pitkät, ensiapua voi saada nettiterapiasta. Esimerkiksi Väestöliitto järjestää maksuttomia verkkokursseja, jotka auttavat ratkomaan parisuhteen ongelmia.

Tutkimusten mukaan nettiterapiakin voi ehkäistä ja riitoja, masennusta ja ahdistusta. Kotona tehdyt verkkoharjoitukset auttavat myös ylläpitämään pariterapian tuloksia. Verkkokurssit eivät kuitenkaan korvaa terapiaa, eikä niitä suositella ratkaisuksi vaikeassa kriisissä oleville tai parisuhdeväkivallasta kärsiville.

Apua löydät myös maksullisesta pariterapiasta

Väestöliitto, yksityiset terapeutit, yhdistykset ja järjestöt tarjoavat maksullista pariterapiaa. Väestöliiton pariterapia maksaa istunnon pituudesta riippuen 115-135 euroa kerralta. Yksityisten pariterapeuttien hinnat lähtevät noin 70 eurosta, ja terapeutin koulutustaso ja istunnon pituus vaikuttavat hintaan.

Osa yksityisistä terapeuteista antaa opiskelija-alennusta. Käynteihin voi hakea myös lääkärin lausunnolla Kelan kuntoutustukea. Se korvaa enintään 95,78 euroa käyntikerrasta. Jotta tukea saa, terapeutin on oltava Kelan rekisterissä oleva paripsykoterapeutti tai perhepsykoterapeutti, jolla on täydennyskoulutus parien hoitoon. Apua sopivan terapeutin löytämiseen saa Suomen Pariterapiayhdistyksestä.

Lähteet: Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Suomen pariterapiayhdistys ry, Väestöliitto ja Osmo Kontula: Yhdessä vai erikseen? Tutkimus suomalaisten parisuhteiden vahvuuksista, ristiriidoista ja erojen syistä, 2013, Väestöliitto

Kommentoi

Kommentoi juttua: Avioliitto kriisissä ja avioero uhkaa? Tunnista kriisi ja hae apua ajoissa

Sinun täytyy kommentoidaksesi.