Suhteet

Kun suru ilmestyy läheisen elämään, moni miettii, miten voisi lohduttaa – psykologi kertoo, miten voit parhaiten tukea

Halaus, hymy tai lempeät sanat lohduttavat kriisin keskellä. Tärkeintä on uskaltaa kohdata. Mokaamista ei kannata pelätä, sillä oikeaa tapaa tukea surevaa ei ole olemassa.

Psykologi, psykoterapeutti ja Suomen traumaterapiakeskuksen perustaja Soili Poijula, 64, kertoo, miten surevaa voi tukea parhaiten. Tärkeintä on läsnäolo ja kohtaaminen.

1. Uskalla kohdata

”Surevan tarpeet ovat yksilöllisiä. Sen takia on mahdotonta sanoa, miten tukea surevaa oikein. Yhden yleispätevän neuvon voin kuitenkin antaa: uskalla kohdata. Ongelmana on useammin se, ettei ihminen tohdi kohdata surevaa lainkaan kuin se, että surevan kohtaisi ”väärin”. Taustalla saattaa olla pelko siitä, ettei osaa valita oikeita sanoja tai että sanoo vahingossa jotain tökeröä. Tällaiset pelot voi unohtaa. Surevan voi kohdata omana itsenään.

Surevalle voi sanoa otan osaa. Häneltä voi kysyä, miten voit ja voinko auttaa. Hänelle voi tarjoutua käymään kaupassa – etenkin surun alussa on hyvä varmistaa läheisen arjen sujuvuus. Surevaa voi pyytää lenkille. Läheistä ihmistä voi halata tai pitää kädestä kiinni. Yhdessä voi ­olla myös hiljaa. Tärkeintä on, että uskaltaa kohdata ja ­olla ­läsnä.

Ei kannata loukkaantua siitä, jos sureva on torjuva. Vaikka apuasi ei otettaisi vastaan, avuliaisuuden ja myötätunnon osoittaminen tekevät hyvää.”

Lue myös: Psykologi Katariina Laurilan aviomies menehtyi malariaan 29-vuotiaana: ”Monelle leskelle tulee yllätyksenä, että surusta huolimatta voi tuntea myös onnea 

2. Ymmärrä yksilöllisyyttä

”Ihmisillä on erilainen resilienssi eli psyykkinen kestokyky. Saman perheen sisälläkin suru voi aiheuttaa hyvin erilaisia reaktioita. Yksi pystyy jatkamaan elämää nopeasti, toinen kipuilee pidempään.

Resilienssi tulee esille vasta vastoinkäymisissä. Sen takia ei voi täysin ennustaa, miten eri ihmiset reagoivat vaikeassa paikassa. Useimmiten lapsuudessa saatu riittävän vahva perusturvallisuuden tunne suojelee meitä surussa. Ihmisen, jolla on ollut lapsuudessa hyvät kiintymyssuhteet, on helpompi selvitä läheisen kuolemasta, avioerosta tai työpaikan menetyksestä.

Myös tavassa käsitellä surua on suurta yksilöllistä vaihtelua. Puhuminen ei ole kaikkien juttu. Joku voi surra hakkaamalla halkoja. Perinteisesti on ajateltu, että naiset haluavat enemmän jakaa tuntojaan, kun taas miehet keskittyvät tekemiseen. Oikeaa tai väärää tapaa ei ole. On myös muistettava, että monet naiset voivat surra tekemällä ja toisinpäin.

Myös suruaika ja sen pituus ovat kovin yksilöllisiä. Ihminen on saattanut käsitellä menetystä jo pitkään etukäteen, jos on tiennyt odottaa läheisen kuolemaan sairauden edetessä. Oletuksia toisen voinnista ei siis kannata tehdä kysymättä.”

Psykologi, psykoterapeutti ja Suomen traumaterapiakeskuksen perustaja Soili Poijula.
Psykologi, psykoterapeutti ja Suomen traumaterapiakeskuksen perustaja Soili Poijula.

3. Muista vertaistuki

”Menetyksen kohdanneen läheisen voi ohjata vertaistuen piiriin. Tutkimusten mukaan vertaistuessa on voimaa. Se on vaikuttavuudeltaan samanveroista kuin psykoterapia. Ne eivät kuitenkaan ole toistensa kilpailijoita, vaan rinnakkaisia tapoja helpottaa oloa.

Vertaistuki vähentää kielteisiä ajatuksia, kasvattaa toivoa ja parantaa mahdollisuuksia selviytyä. Joskus käy niinkin, että vertaistuen piiristä löytää itselleen myös uuden ystävän.

Vertaistuen ainutlaatuisuus perustuu siihen, että on asioita, joita ihminen ei voi ilman omaa kokemusta ymmärtää. Puolison menettäneen on helpompi samaistua lesken tunnelmiin kuin ihmisen, joka ei ole käynyt läpi vastaavaa.

Suru on hidas prosessi. Aikuinen käsittelee tärkeää menetystä keskimäärin kaksi vuotta. Vasta tämän ajan kuluessa työ- ja toimintakyky on palautunut ennalleen.

Vertaistukea saa kirkon järjestämistä sururyhmistä tai omaisjärjestöjen, kuten lapsensa menettäneiden tai itsemurhan tehneiden läheisten tukijärjestöistä. Sitä voi löytää myös lähipiiristä. Usein iäkkään ihmisen kuoleman kohdatessa joku ystävistä on kokenut saman.”

Lue myös Anna.fi: Lohtu on paras lahja, jonka surevalle voi antaa – vertaistarinat ja asiantuntijoiden oivallukset surusta voivat tuoda lohtua

4. Surua ei voi hoputtaa

”Medikalisaatio on mennyt niin pitkälle, että myös surua yritetään joskus turruttaa lääkkein. Se on väärin. Surun hoitamisesta lääkkeillä voi pikemminkin olla haittaa kuin hyötyä. Esimerkiksi rauhoittavat lääkkeet voiva häiritä suruprosessia, kun ihminen ei pysty reagoimaan luonnollisesti tunteisiin. Masennuslääkkeet voivat auttaa masennukseen, mutta ne eivät tepsi suruun. On tärkeä muistaa, että suru ei ole sairaus.

Surevaa eivät myöskään auta hyvää tarkoittavat lupaukset siitä, että olo helpottaa pian. Surevaa ei voi hoputtaa, eikä toisen prosessin aikataulua tietää.

Surun kohdannut voi kokea paineita siitä, että pitäisi palata pian töihin ja normaaliin arkeen. Monet selviytyvät suurestakin surusta, mutta kaikki eivät. Ihmiset ovat myös eriarvoisessa asemassa työpaikoillaan: toisen työssä voi joustaa ja tehdä esimerkiksi osa-aikaista viikkoa, toisen työssä on palattava heti sataprosenttiseen suoriutumiseen.”

Piirroskuva talosta, jossa vain yhdessä ikkunassa palaa valo.

5. Unohda tehokkuus

”Kun isäni kuoli muutama vuosi sitten, tein muistotilaisuuteen esityksen hänestä elämän varrella otetuista valokuvista, ja samalla kuunneltiin hänen lempikappaleitaan. Kuvien valitseminen oli minulle surutyötä. Oli myös tärkeää saada jakaa kuvamuistot toisten kanssa.

Surun käsittelyä oli myös käydä veljeni kanssa läpi hautajaisten järjestelyitä. Oli onni, että minulla oli läheinen kanssani valitsemassa virsiä ja soittamassa sukulaisille. Sain tukea perheeltäni ja ystäviltäni. On helpottavaa tietää, että elämässäni on ihmisiä, joiden puoleen voin kääntyä vaikealla hetkellä. Itseeni keskittymisen sijasta pidin huolta omaishoitajana toimineesta äidistäni.

Psykoterapeuttina olen hoitanut lukuisia ihmisiä kriisitilanteissa sekä heitä, joita suru on murtanut. Ammatillinen kokemus antaa minulle perspektiiviä: tiedän, minkälaisista vaikeuksista ihmiset ovat selvinneet.

Se, että menetin isäni, jolla oli takanaan lähes 90 vuotta kestänyt hyvä elämä, on osa normaalia elämää. Ymmärrys tästä ei vähennä surua, mutta auttaa sen käsittelyssä ja tuo lohtua. Olen saanut, kuten moni muukin, lohtua surun hetkellä myös kirjallisuudesta, musiikista ja kuvataiteesta.

Suru sopii huonosti tehokkuutta ja pärjäämistä korostavaan aikakauteemme. Suru on hidasta ja tekee nöyräksi.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 21/2022.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kun suru ilmestyy läheisen elämään, moni miettii, miten voisi lohduttaa – psykologi kertoo, miten voit parhaiten tukea

Sinun täytyy kommentoidaksesi.