sosiaalisten tilanteiden pelko
Terveys

Millaista on arki, kun toisten ihmisten kohtaaminen herättää kauhua? Riikka pelkäsi pitkään sosiaalisia tilanteita – näin hän oppi sietämään ahdistusta

Sosiaalisten tilanteiden pelko kiusaa meistä 3–13 prosenttia jossain vaiheessa elämää. Toimittaja Riikka Lehtovaara kertoo, miltä sosiaalisten tilanteiden pelko tuntuu ja miten sen kanssa voi oppia elämään. Psykoterapian dosentin  Klaus Rannan mukaan taustalta löytyy monia riskitekijöitä.

Vuoden 1994 vappu on jäänyt mieleeni siitä, että formulatähti Ayrton Senna sai surmansa suorassa lähetyksessä tv-kameroiden edessä. Vielä paremmin päivä porautui muistiini kuitenkin siksi, että istuin sisällä katselemassa formuloita, vaikka ulkona juhlittiin kevättä. Nämä kaksi asiaa linkittää toisiinsa lääketieteellinen termi sosiaalisten tilanteiden pelko.

Tuolloin, lähes 30 vuotta sitten en vielä ymmärtänyt, mistä oli kyse. Oloni oli äärimmäisen ahdistunut. Ulos meneminen ja juhlivien ihmisten kohtaaminen tuntui mahdottomalta. Voisin kuvitella, että koiria pelkäävästä ihmisestä tuntuisi samalta, jos häntä yritettäisiin pakottaa samaan tilaan vihaisen koira kanssa.

Poikaystäväni oli hankala ymmärtää, miksi vietimme vappua pölyisessä yksiössä. Totta puhuen se oli hankalaa itsellenikin. Sosiaalisten tilanteiden pelko on seuralainen, jota on vaikea ymmärtää järjellä itsekään, saati selittää toiselle, edes läheiselle ihmiselle.

Lue myös: Ahdistuneisuushäiriö piinaa työikäisiä: Näin ennaltaehkäiset ja hoidat ahdistusta.

Sosiaalisten tilanteiden pelko on hyvin yleinen ahdistuneisuushäiriö

Tuona vappuna ajattelin tulleeni hulluksi. Uskoin, että olin naurettavan pelkoni kanssa yksin maailmassa. Kukaan muu ei voinut pelätä muita ihmisiä.

Jos olisin formuloiden ääressä tiennyt, että sosiaalisten tilanteiden pelko on yleinen ongelma, oloni olisi varmasti helpottunut. Ainakin olisin uskaltanut puhua siitä muille, vähintään poikaystävälleni.

Nyt lähes 30 vuotta myöhemmin lääketiedekin on paremmin kartalla siitä, mistä on kyse. Psykoterapian dosentti Klaus Ranta Tampereen yliopistosta on tehnyt väitöskirjansa nuorten sosiaalisten tilanteiden pelosta.

Ranta kertoo, että ahdistuneisuushäiriöt ovat yleisimpiä mielenterveyden häiriöitä, ja sosiaalisten tilanteiden pelko on yksi yleisimmistä.

Jokainen meistä jännittää joskus toisia ihmisiä. Varsinaisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsii Rannan mukaan peräti noin 3–9 prosenttia nuorista ja 3–13 prosenttia aikuisista.

”Tiedetään, että sosiaalisten tilanteiden pelko alkaa yleensä nuorena, 10–19 vuoden iässä, ja naisilla se on hiukan yleisempi”, Klaus Ranta sanoo.

Sosiaalisten tilanteiden pelko saa ihmisen häpeämään omia tunteitaan

Lääketiede määrittelee sosiaalisten tilanteiden pelon psykiatriseksi häiriöksi, jossa ihminen pelkää toisten ihmisten kielteisen arvioinnin tai tarkkailun kohteeksi joutumista.

Tälle pelolle on ominaista poikkeavan voimakas, kohtauksittainen tai jatkuva uhan ja ahdistuneisuuden tunne, johon liittyy vaihtelevassa määrin fyysisiä oireita.

Itselläni nämä fyysiset oireet tarkoittivat muun muassa sitä, että sydämen syke kiihtyi, hartiat ja kaula jäykistyivät, kädet ja polvet tutisivat. Oloni oli kaikin puolin jäykkä ja jännittynyt.

Klaus Rannan sanoin sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivä katastrofoi omia tuntemuksiaan ja voi tulkita muiden neutraalejakin viestejä kuten kasvojen ilmeitä itselleen kielteisiksi. Ihminen tuntee olevansa viallinen ja naurettava.

Itse muotoilisin saman asian häpeäksi, joka syntyy siitä, että aivan arkinen kohtaaminen aiheuttaa selittämätöntä kauhua. Enemmän kuin muita ihmisiä, pelkäsin siis omaa kauhuani ja sitä, että se näkyy minusta.

Oireet alkoivat pikkuhiljaa ja pahimpia tilanteita ovat ruokailut

Hankala olo ei pudonnut syliini tyhjältä taivaalta. Oireet olivat alkaneet pikkuhiljaa noin vuotta aikaisemmin, kun opiskelin toista vuotta yliopistossa.

Huomasin, että oloni muuttui tukalaksi tilanteissa, joista ei päässyt luontevasti pois.

Pahimpia olivat ruokailut. Jostain selittämättömästä syystä en enää nauttinut siitä, mistä ihmiset yleensä nauttivat, yhteisistä aterioista muiden kanssa. Aloin siis kartella tällaisia tilanteita.

Järkeni tolkutti: olet normaali ihminen, opiskelet toimittajaksi. Nautit ihmisistä. Lopeta.

Tunteilla ja elimistöllä oli aivan toinen viesti: Pakene.

kuksa kämmenten välissä
Sosiaalisten tilanteiden pelosta käytetään toisinaan myös termiä kahvikoppineuroosi. Kuva: Sara Pihlaja

Sosiaalisten tilanteiden pelko voimistuu, kun ihminen alkaa välttää ahdistavia tilanteita

Klaus Rannan korvissa tämä kuulostaa hyvin tutulta.

”Ihmiselle on aivan luonnollista toivoa, että muut ihmiset suhtautuisivat itseä kohtaan hyväksyvästi. Siitä ei tarvitsisi tuomita itseään.

Ahdistunut ihminen alkaa luonnollisesti kuitenkin vältellä ahdistuksensa lähdettä, siis sosiaalisia tilanteita. Tämä pahentaa ongelmaa entisestään. Yksi ei mene bussiin, toisen on vaikea istua teatterin katsomossa.

”Kuten kaikissa muissakin ahdistuneisuusoireissa, tämä välttäminen ylläpitää ja vahvistaa sosiaalisten tilanteiden pelkoa”, Klaus Ranta sanoo.

Tästä johtuu varmasti sekin, että kaikenlaiset ahdistuneisuushäiriöt ovat Rannan mukaan yleistyneet koronan aikaan, etenkin nuorilla naisilla.

Sosiaalisten tilanteiden pelolle korona on varmasti ollut luonteva kumppani, sillä kotiin on ollut helppo jäädä. Itsekin toimin opiskeluaikaan juuri näin. Lakkasin menemästä sosiaalisiin tilanteisiin. Kieltäydyin kutsuista.

Jos sitten vastentahtoisesti jouduinkin tilanteisiin, joissa piti vaikkapa syödä pöydän ääressä, minulla ei ollut koskaan nälkä tai olin syönyt muka juuri kotoa lähtiessäni.

Silloin en tiennyt, että tällaista ylikontrolloivaa toimintaa nimitetään turvakäyttäytymiseksi. Se on Rannan sanoin yhtä haitallista kuin välttäminen.

”Ihminen voi sosiaalisissa tilanteissa myös esimerkiksi sanoa ääneen vain ennalta harjoittelemiaan lauseita, tai jos hän pelkää fyysisten oireidensa näkyvän, hän saattaa pukeutua hyvin peittävästi”, Ranta kuvailee.

Mistä kaikesta sosiaalisten tilanteiden pelko voi johtua?

Olen tietysti miettinyt pitkään ja hartaasti, miksi sosiaalisten tilanteiden pelosta tuli juuri minun seuralaiseni.

En ole luonteeltani ujo enkä syrjäänvetäytyvä. Esiintymistä olen jännittänyt aina, mutta toisaalta harrastin teini-ikäisenä teatteria ja osasin myös nauttia lavalla olemisesta.

Olen luonteeltani herkkä, mutta osaan olla myös karski.

En taida siis edustaa mitään tiettyä sosiaalisten tilanteiden pelolle altista ihmistyyppiä.

Marjoja käsissä
Sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivät ovat usein ujoja, mutta eivät aina. Kuva: Sara Pihlaja 2022

Perimä, luonne ja kokemukset selittävät syitä

Riskitekijöitä onkin useita, Klaus Ranta toteaa. Perimä ja geneettiset syyt selittävät hänen mukaansa 30–40 prosenttia syistä.

”Joidenkin ihmisten hermosto reagoi voimakkaammin. Kehon ahdistusoireet voivat olla voimakkaampia tai laukaistua helpommin kuin toisilla.

Usein sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivät ihmiset ovat temperamentiltaan arkoja ja ujoja, haluttomia sukeltamaan uusiin tilanteisiin. Myös autismin kirjosta kärsivillä ihmisillä sosiaalisten tilanteiden pelko on yleinen. Toisinaan perfektionistinen luonne saattaa saada ihmisen vaatimaan itseltään liikaa.

”Ihminen asettaa itselleen korkeat standardit siitä, millainen sosiaalinen käytös on hänen omasta mielestään hyväksyttävää”, Klaus Ranta sanoo.

Rannan mukaan taustalta löytyy usein myös erilaisia ihmissuhteissa syntyneitä traumoja, mitätöivä ja määräävä kasvatusasenne tai väheksyntää ja kiusaamiskokemuksia.

Omat oireeni alkoivat pian sen jälkeen, kun äitini kuoli.

Olin 22-vuotias ja palannut viettämästä au pair -vuotta Yhdysvalloista. Olin lähtenyt sinne tietäen, että koko elämäni ajan vakavasti sairaana ollut äiti oli aiempaa huonommassa kunnossa. Kun sitten palasin, hän kuoli kuukauden päästä.

Olen miettinyt, johtuiko sosiaalisten tilanteiden pelko minun kohdallani syyllisyydestä vai jonkinlaisesta perusturvattomuuden tunteesta. Kenties molemmista.

Hoidossa tärkeintä on pyrkiä eroon välttämisestä ja turvakäyttäytymisestä

Miten sosiaalisten tilanteiden pelosta sitten pääsee eroon?

Klaus Ranta korostaa, että oleellista on pyrkiä eroon välttämisestä ja turvakäyttäytymisestä. On siis mentävä pelottaviin tilanteisiin ja luovuttava näissä tilanteissa ylikontrollista.

Lääketieteellisesti parhaat tulokset saadaan Rannan mukaan kognitiivisesta tai kognitiivis-behavioraalisesta psykoterapiasta.

Psykologi, psykoterapeutti Jan-Henry Stenberg on suuntautunut jälkimmäiseen terapiamuotoon. Hänen mukaansa terapiassa on kyse pelolle siedättymisestä. Hän antaa yksinkertaistetun esimerkin, jossa pelon kohdetta symboloi koira.

  1. Terapiassa rakennetaan altistusohjelma, jossa olet ensin koiran kanssa samassa puistossa.
  2. Sen jälkeen menet lähemmäksi ja nojailet aitaan, jonka takana koira on.
  3. Seuraavaksi ylität aidan niin, että koira on samassa tilassa kytkettynä.
  4. Tämän jälkeen koira päästetään irti.
  5. Lopuksi uskallat jo silittää koiraa.

Prosessi kestää Stenbergin mukaan ihmisestä ja ahdistuksen tasosta riippuen muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen.

Mitä varhaisemmassa vaiheessa terapia aloitetaan, sitä parempia ovat tuloksetkin. Jos pelko on jo kroonistunut, töitä täytyy tehdä enemmän.

”Aina on tehtävissä paljon. Koskaan tilanne ei ole niin paha, ettei mitään olisi tehtävissä”, Stenberg lohduttaa.

Sosiaalisten tilanteiden pelko ja paniikki menevät helposti sekaisin

Itse kuljin pidempää tietä.

Kun oireeni alkoivat olla sietämättömiä, hakeuduin opiskelijoiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n psykologin juttusille. Nenäliinoja kului, kun teimme harjoituksia, joissa yritin etääntyä katsomaan itseäni ulkopuolelta.

Jälkeenpäin ajatellen tämä vain pahensi ongelmaani. Vietin muutenkin 24 tuntia vuorokaudessa tarkkaillen itseäni. En tarvinnut siihen enää harjoituksia.

Omaa toipumistani hidasti sekin, että hain pitkään apua väärään ongelmaan. Yritin sovittaa omia oireitani ja tuntemuksiani paniikkihäiriöön, koska siitä kertoivat julkisuudessa kärsivänsä monet näyttelijätkin. Sitä ei tarvinnut hävetä.

Klaus Rannan mukaan sosiaalisten tilanteiden pelon ja paniikkihäiriön eroa ei aina tunnisteta terveydenhuollossakaan.

”Sosiaalisten tilanteiden pelossakin voi tulla paniikkikohtauksia, mutta pelon sisältö liittyy nimenomaan sosiaalisesti arvioitavana olemiseen”, Klaus Ranta sanoo.

Lopulta kävin myös psykoterapiassa. Se on hirvittävän kallista ja sinne oli jo vuosikymmeniä sitten hankala päästä. Terapia saattoi olla hyödyllistä ahdistuksen purkamisessa ja itsetuntemuksen kehittymisessä, mutta edelleen on vaikea arvioida, kuinka paljon siitä oli hyötyä sosiaalisten tilanteiden pelossa.

Osa psykiatreista on sitä mieltä, että pelkokokemuksissa vellominen ilman systemaattista apua vain pahentaa ongelmaa.

Lopullinen apu löytyi viisaan työterveyslääkärin vastaanotolta

Itseäni auttoi lopulta se, että hakeuduin hankaliin tilanteisiin, vaikka ne ahdistivat. Se oli tuskallista ja väsyttävää, mutta ajattelin, että sellaista elämä on. Jokaisella on omat vaikeutensa.

Ratkaisevin apu löytyi kuitenkin viisaan työterveyslääkärin vastaanotolta. Hänelle oli helppo puhua ja hän ymmärsi, mistä pelossa on kyse. Hän teki naurettavalta tuntuvista oireista arkipäiväisiä.

Hän kertoi esimerkin toisesta potilastaan, joka ajoi työkseen rekkaa. Tämä mies suoriutui työstään hyvin, mutta hänellä oli yksi ongelma. Hän pelkäsi kuollakseen risteyksiä ja yritti valita ajettavakseen reittejä, joissa ei ollut risteyksiä.

Tarina nauratti silloin ja naurattaa edelleen, koska se osoitti, miten absurdeja pelkomme voivat olla muiden silmissä.

Mies sai pelkoonsa lääkettä ja hänen olonsa helpottui. Samoin kävi minulle.

Vaikka karsastin lääkkeitä pitkään, niiden avulla pystyin olemaan sosiaalisissa tilanteissa paremmin. Ne eivät poistaneet pelkoa, mutta tekivät siitä siedettävää. Pikkuhiljaa pystyin keskittymään muihin ihmisiin, en vain tarkkailemaan omaa oloani.

Toisin kuin pelkäsin, en saanut lääkkeistä sivuoireita, ellei sellaiseksi lasketa sitä, että ärsyynnyn jutuista, joissa kauhistellaan ja moralisoidaan ahdistus- ja masennuslääkkeiden käyttämistä. Näitä juttuja laativat terveet ihmiset.

Itseäni auttoi nuorena ihmisenä myös vertaistuki. Kun olo oli pahimmillaan, pääsin viikoksi Kelan kuntoutukseen, jossa sain jakaa hullulta tuntuvia ajatuksiani ja huomata, että samanlaisia tuntemuksia oli muillakin.

Lopullinen apu löytyi viisaan työterveyslääkärin vastaanotolta

En ole koskaan päässyt täysin eroon siitä, että toisinaan jännitän ihmisten tapaamista. Enkä usko, että tulen pääsemäänkään, vaikka normaalissa arjessani en enää pelkääkään.

Ymmärrän, että sosiaalisten tilanteiden pelko on osa minua ja sen kanssa täytyy vain elää. Joskus kykenen jo ajattelemaan niinkin, että se on ollut itselleni jonkinlainen siunaus. Se on auttanut minua ymmärtämään, etteivät mielenterveysongelmat tee ihmisestä huonoa, tyhmää tai omituista. Koen, että siitä on ollut hyötyä myös toimittajan työssä, koska tarkkailen luonnostani ihmisten sanatontakin viestintää.

Sitä paitsi, itsepäisenä ja voimakastahtoisena luonteena saattaisin olla sietämätön tyyppi, ellei minulla olisi tätä jalat maan pinnalla pitävää vaivaa. Nykyisin olen siitä jo vähän kiitollinenkin.

Lue myös Anna.fi: Miltä ahdistus tuntuu? Tällaisia ovat ahdistuksen psyykkiset ja fyysiset oireet.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Millaista on arki, kun toisten ihmisten kohtaaminen herättää kauhua? Riikka pelkäsi pitkään sosiaalisia tilanteita – näin hän oppi sietämään ahdistusta

Tietoisuus avain

Loistava kirjoitus, hyvin tärkeä aihe! Jokainen on tavannut sosiaalisten tilanteiden pelkoa kokevan henkilön, tunnisti sen tai ei.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.