Hyvinvointi

Kutiseeko päänahka? Testasimme kuivaa ja ärtynyttä päänahkaa hoitavia tuotteita

Kun pipokausi alkaa, päänahka alkaa ilmoitella olemassaolostaan kuivumalla ja hilseilemällä. Silloin tarvitaan tehokasta kosteutusta. Testasimme kolme kutisevan päänahan hoitoon tarkoitettua tuotetta. Lue toimituksen arviot!

Kuiva ja kutiseva päänahka saapuu riesaksemme kuin marraskuun kaamos. Jos on kesällä ehtinyt unohtaa, että hiusten alla on jotain, syksyn tullessa päänahan kutina muistuttaa, että täällä ollaan, alahan hoitaa.

Lue myös: Kuiva iho kutisee – testissä atooppisen ihon voiteet

Kutisevan päänahan hoitaminen on kuitenkin hankalaa puuhaa, jos ei tiedä, mistä se johtuu. Päänahan iho saattaa oireilla kuivuuttaan, rasvaisuuttaan tai molempia yhtä aikaa.

Se voi herkistyä hiusväreille tai muotoilutuotteille, sitä voi vaivata stressi tai etenkin naisilla muutokset hormonitoiminnoissa. Sen kimppuun voivat käydä erilaiset ihosairaudet.

Jos päänahka ei ole selkeästi tulehtunut ja vaadi lääkäriä, sitä voi helliä kosteuttamalla. Vettä ja pesua ei kannata välttää, sillä puhtaassa ihossa esimerkiksi hilseilyä aiheuttavat rasvahiivat eivät lisäänny yhtä paljon kuin likaisessa.

Päänahalle voi antaa ensiapua kosteuttavalla shampoolla ja hoitoaineella. Iholle yöksi jätettävät rauhoittavat ja kosteuttavat tuotteet hillitsevät kutinaa.

Testasimme kolme kutisevan ja kuivan päänahan hoitoon tarkoitettua tuotetta. Lue alta toimituksen arviot!

Lue myös: Tukka lähtee, mikä avuksi? Näin hoidat hiustenlähtöä

4 System M Moisture Scalp Lotion: hajustamaton hoitoneste rauhoittaa kutinaa

4 System M Moisture Scalp Lotion

”Minulla on helposti rasvoittuvat lasimaiset hiukset, jotka pesen päivittäin, ja käytän paljon muotoilutuotteita. Päänahka siis kuivuu ja kutisee helposti.

Olen käyttänyt näitä Simin päänahkaa rauhoittavia nesteitä ennenkin, eikä tämäkään kerta ollut pettymys. Hajustamatonta hoitonestettä on helppo hieroa pesun jälkeen päänahkaan. Juokseva neste levittäytyy helposti, rauhoittaa kutinaa, eikä tee hiuksista tahmaisia.”

100 ml 14,55 e

Aco Special Care Intensive Dry Scalp Treatment: tuoksuton geeli on helppo annostella

Aco Special Care Intensive Dry Scalp Treatment

”Päänhakani on iän myötä muuttunut yhä herkemmäksi. Kaikkein hellävaraisimmatkin shampoot saavat sen kutiamaan.

Ei ole tullut mieleeni, että herkistymisessä voisikin olla kyse kuivumisesta. Siksi oli miellyttävä yllätys, että Acon päänahkaa kosteuttava tuote rauhoittaa kutinan hetkessä.

Tuoksuttoman nesteen koostumus on geelimäinen, ei öljyinen tai valuva. Kapealla nokalla on helppo kohdistaa geeli haluttuun paikkaan joko täysin kuivaan tai pyyhekuivaan päähän. Tämä jää käyttöön.”

150 ml 14,50 e

Ducray Sensinol Physio-Protective Serum: helppokäyttöinen seerumi ei ole kovin tehokas

Ducray Sensinol Physio-Protective Serum

”Hiuspohjani on erittäin kuiva ja kutiseva. Haluaisin eroon kutinasta, jotta sormet eivät etsiytyisi raapimaan ihoa.

Seerumia on helppo käyttää, koska pullon suuttimesta on kätevä suhautella ainetta hiuspohjaan. Liikaa ei kannata suihkia, ettei neste valu pitkin kasvoja.

Tuote auttoi jonkin verran kutinaan, mutta ei poistanut sitä kokonaan. Plussaa tuoksuttomuudesta ja siitä, että hiuksista ei tule rasvaisen oloiset.”

150 ml 14,50 e

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kutiseeko päänahka? Testasimme kuivaa ja ärtynyttä päänahkaa hoitavia tuotteita

Tupu 60

Minä käytin aina silloin tällöin Prismasta ostamaani käsidesiä viime syksynä pyyhekuivaan päänahkaan ja kutina lähti jo muutaman käyttökerran jälkeen ja hiustenlähtö tokeni 🙂 Netistä etsin apua ja on nimeltään Medisoft käsihuuhde sekä kaupasta Biimax C-biotiini lisäravinteita 🙂

Kampaajamestari 1990

Hyvä tuote päänahan hoitoon System4 vie kutinan pois ja antaa kevyttä tukea lyhyille hiuksille.On myös hyvä pestä päänahka +hiukset hoitoaineella ja huuhtoa runsaalla vedellä.

Käkkärä

Mä sain apua kutinaan uudesta LV probiootti shampoosta jonka annan vaikuttaa hetken ennen huolellista huuhtelua ja lopuksi huuhtelen päänahan omenaviinietikka-vesi huuhteella.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.