Hyvinvointi

Kristiina, 47, juoksee villasukkasillaan jopa 10 kilometrin lenkkejä – lähdimme lenkkikaveriksi selvittääksemme syyn erikoisen talvilajin suosioon

Kristiina Thessman on SM-tason villasukkajuoksija. Menevätkö sukat pilalle, tuleeko varpaille kylmä? Se selvisi Kristiinan ja toimittajan yhteislenkin aikana.

Tunne on vähintäänkin outo. Vedän jalkaani villasukkaparin toisensa jälkeen vantaalaisen liikuntahallin parkkipaikalla ja vaistomaisesti varon astumasta sukkasillaan maahan. Vaikka eihän tarvitsisi varoa – olenhan lähdössä elämäni ensimmäiselle villasukkalenkille. Villasukkajuoksu on laji, jossa kengillä ei ole mitään virkaa. Ne jätetään nyt autoon.

Seuranani ja oppaana lenkillä minulla on lajin intohimoinen harrastaja, Kristiina Thessman, 47. Vantaalainen liikunnan moniottelija kertoo hurahtaneensa lajiin nelisen vuotta sitten kertarysäyksellä.

– Näin mainoksen, jossa kerrottiin villasukkajuoksusta, ja päätin heti kokeilla. Laji tuntui omalta ensi lenkistä lähtien, villasukkaihmiseksi tunnustautuva Kristiina kertoo.

Aivan kylmiltään ei juoksemaan tarvinnut lähteä, sillä Kristiina harrastaa myös tavallista juoksua, triathlonia ja jalkapalloa – muun muassa. Kylmä ei tule villasukissakaan, vaikka se on yleensä ensimmäinen harhaluulo, joka lajia tuntemattomalle tulee mieleen.

Päin vastoin, Kristiina lupaa. Lenkin jälkeen jalat ovat lämpimät kuin saunasta olisi tullut.

Kokeillaan, miten käy!

Lue myös: Ritva, 62, on juossut lähes 1 200 maratonia – miksi hän pinkoo ja mikä laukaisi himon juosta 20 vuotta sitten?

Villasukkajuoksu on parasta lumituiskussa tai heti sen jälkeen

Lähdemme talsimaan kävelytietä huopatossumaisilla jaloillamme kohti lenkkipolkua. Jäälle levitetty kivimurska tuntuu pistelynä jalkapohjissa, mutta villasukkakerrokset pehmentävät niin, että tunne on pelkästään miellyttävä.

”Jäisillä tai lumettomilla teillä ei kannata villasukilla juosta”, Kristiina kertoo.

Paras alusta on tietenkin lumi, mielellään puhdas, pehmeä ja vastasatanut. Tänään lumi on plussakelien ja yöpakkasten jäljiltä kovaa, hanki melkein kantaa.

”Pakkanen on ehdottomasti parempi.”

Kristiina kertoo suuntaavansa villasukkalenkille aina, kun taivaalta tupruaa lunta.

”On niin mahtavaa juosta auraamattomilla teillä pumpulinpehmeässä lumessa ja tuiskussa. Lenkin aikana ja sen jälkeen parasta on kokonaisvaltainen hyvinvoiva tunne”, hän kuvailee.

Osa villasukkajuoksijoista ja -kävelijöistä tavoittelee samoja hyötyjä kuin paljasjalkajuoksusta: vahvoja jalkaterän lihaksia ja luonnollista askellusta. Kristiinaa lajissa kiehtoo villasukkajuoksun keveys ja lenkinjälkeinen hyvä olo.

Kristiina kertoo villasukkajuoksuharrastuksestaan myös Instagram-tilillään:

Lue myös Anna.fi: Joko olet kokeillut villasukkajuoksua? ”Kaikki ovat ihmetelleet, miten kokonaisvaltainen vaikutus lajilla on kehoon”

Askel on villasukkajuostessa kevyt – lumi hieroo jalkapohjaa

Tänään päätämme pysytellä kovaksi tamppautuneella, peltoa kiertävällä reitillä, sillä hangessa sittenkin upottaa liikaa. Tavoitteena on tehdä noin viiden kilometrin villasukkajuoksu.

Kristiina kertoo juoksevansa villasukilla jopa kymmenen kilometrin lenkkejä. Aloittelijaa hän ei neuvo niin pitkille juoksuille, vaan kehottaa aloittamaan varovasti kilometrin tai parin lenkillä. Jalka tarvitsee aikaa tottuakseen ilman kenkää juoksemiseen, samaan tapaan kuin paljasjalkakenkäilyn aloittamisessa.

Paljasjalkakenkäilykonkarina uskaltaudun heti alkuun vähän pidemmälle lenkille.

Plussakelillä uhkana on sukkien kastuminen. Pakkasella sitä ei Kristiinan mukaan tapahdu, vaan villakerrokset eristävät kuivan lumen tehokkaasti iholta, eikä ihon lämpö pääse sukan ulkopintaan tarttunutta lunta sulattamaan.

Juoksemme kilometrin toisensa jälkeen, mutta jaloissa ei onneksi tunnu märältä. Ainoa mikä tuntuu, on mukava, hierontaa muistuttava tuntemus, kun jalat osuvat kovettuneen lumen pinnanmuotoihin. Villakerrokset tekevät kosketuksesta pumpulinpehmeää. Voin vain kuvitella, mikä pehmeys vallitsee puuterilumessa juostessa.

Kun jalassa ei ole kenkää painamassa, askel on pehmeän lisäksi myös kevyt.

Lue myös Anna.fi: Paljasjalkakenkäjuoksu: Anna vaihtoi tavalliset lenkkitossut hittikenkiin – seurasi erikoinen nousukäyrä

Villasukkajuoksun SM-kisat: hauskoja asuja ja leppoisaa menoa

Juostessamme Kristiina kertoilee, että villasukkajuoksu on hänelle leppoisa harrastus, jota hän ei missään nimessä suorita hampaat irvessä. Harrastusta voi päin vastoin kutsua hyvän mielen lajiksi.

Sama leppoisuus koskee lajin SM-kisoja, jotka järjestetään vuosittain Orivedellä. Kisoissa juostaan tosissaan mutta pilke silmäkulmassa. Kisoissa monilla on tapana pukeutua hauskasti tai erikoisesti tai jonkin teeman mukaan. Kristiinalla on kisatunnelmasta kokemusta, sillä hän on kisojen vakiokävijä: takana on jo kolmet SM-kisat. Jokaisesta on tullut mitali.

Viimeisimmistä kisoista hän palasi joukkuekisan hopea kaulassaan. Vastustajista jäi mieleen erityisesti palomiehistä koostuva joukkue, joka suoritti kisan savusukellusvarusteet yllään.

Kristiinan joukkue koostui hänen perheenjäsenistään: pojasta, tytärpuolesta ja tämän serkusta.

”Koko perheemme harrastaa lajia, vanhinta tytärtä lukuun ottamatta”, viiden 7–27-vuotiaan lapsen äiti Kristiina kertoo.

Mitalijoukkueen kuvan Kristiina on jakanut Instagram-tilillään:

Villasukkajuoksu ei kuluta sukkia: ”Yhtään paria ei ole mennyt puhki”

Villasukkia perheessä siis kuluu. Vai kuluvatko sukat tässä touhussa puhki alta aikayksikön, kuten ennakkokäsitykseni kuuluu?

”Villasukkajuoksu vaatii, että sukkia toki täytyy olla vähintään ne kolmet tai neljät per perheenjäsen, mutta minulla ei näiden neljän harrastusvuoden aikana ole vielä yhdetkään villasukat reikiintyneet tai menneet muuten pilalle”, Kristiina vastaa.

Villa on mitä ilmeisimmin kestävä materiaali, sillä Kristiina ei ole lajin harrastajien parissakaan kuullut, että kukaan valittaisi rikki tai pilalle menevistä sukista.

Tottahan sukat kastuvat, ja huonolla tuurilla niillä saattaa astua vaikka koiran jätöksiin. Kristiinalle niin ei kuitenkaan ole kertaakaan käynyt.

Myöskään teräviin tai jalkaa satuttaviin esineisiin lumen seassa hän ei ole lenkeillään törmännyt.

”Tokihan se riski varmasti on aina olemassa, että jotain terävää tai likaista osuu sukkaan, mutta riskiä pienentää se, että juoksen aina vastasataneella, puhtaalla lumella ja yleensä pelloilla tai kävelyteillä, en umpimähkään esimerkiksi metsissä.”

Villasukkajuoksun jälkeen jalat ovat kuin kuumavesipullot

Viisi kilometriä kertyy mittariin kuin huomaamatta. Plussakelistä huolimatta toteamme ilahtuneina, etteivät varpaat ole kastuneet.

Kun kuorin parkkipaikalla sukkakerrokset jalasta, huomaan Kristiinan olleen oikeassa: jalat ovat pysyneet lämpiminä. Ne suorastaan hehkuvat lämpöä. Ihmeellistä!

Lastenhoitajana työskentelevä Kristiina lähtee lenkin jälkeen jatkamaan vapaapäivänsä viettoa ja luistelemaan lastensa kanssa, minä suuntaan jalat lämpöisinä kotiin jatkamaan työpäivää.

”Nähdään ensi talvena villasukkajuoksun SM-kisoissa!” Kristiina huikkaa ja vastaan, että saatetaan vaikka nähdä. Kuka tietää, jospa minäkin tähän hurahdan.

Vielä kotona villasukkajuoksu tuntuu jaloissa: jalkapohjia kihelmöi ihanasti koko illan. Ja kun käyn vuoteeseen, joudun riisumaan yösukat saman tien – jalat hehkuvat nimittäin vieläkin sellaista lämpöä, että kävisivät kuumavesipullosta.