Hyvinvointi

Oletko jo kuullut mentalisaatiosta? Kehittämällä tätä kykyä onnistut sekä lastenkasvatuksessa että kaikissa ihmissuhteissasi

Tuore kirja Mitä ihmettä? Opi ymmärtämään lapsesi mieltä tarjoaa ensimmäisenä Suomessa vinkkejä mentalisaation soveltamisesta lapsenkasvatukseen. Mentalisaatiosta on hyötyä vanhemmille ja isovanhemmille – ja oikeastaan meille kaikille aivan kaikissa ihmissuhteissa.

Olisinpa kuullut mentalisaatiosta pikkulasten äitinä!

Jokainen äiti tekee omat virheensä ihan itse. Niin minäkin muinaisella 1980-luvulla. Olenkin kiitollinen kahdelle lapselleni siitä, että he kaikesta huolimatta suhtautuvat minuun myötämielisesti.

Nyt heistä vanhempi on itsekin äiti, mikä varmaan lisää ymmärrystä oma äitiä, siis minua, kohtaan.

Vasta tuoreena mummina pääsin lukemaan oivallisen opaskirjan, joka kertoo asiasta nimeltä mentalisaatio.

Mitä on mentalisaatio?

Kirja on nimeltään Mitä ihmettä? Opi ymmärtämään lapsesi mieltä (Gummerus 2019).

Sen ovat kirjoittaneet psykologi ja Theraplay-vuorovaikutusterapeutti Leea Mattila sekä lastenpsykiatri, pari- ja perhepsykoterapeutti Janna Rantala. Ja kyllä, molemmat ovat myös äitejä.

Kirja määrittelee mentalisaation kyvyksi ymmärtää omia reaktioitaan ja eläytyä toisen mieleen.

Mentalisaatio taitaakin olla avain itkupotkuraivareiden ja muiden lapsuuden kriisien rauhanomaiseen kohtaamiseen.

Mentalisaatiolla ei muuten ole mitään tekemistä mentalistien kanssa. Mentalistit arvaavat maagisesti, mitä toisella on mielessä.

Mentalisaatio tarkoittaa aivan päinvastaista asiaa: se on kaikkea muuta kuin toisen puolesta tietämistä ja puolesta sanasta ymmärtämistä.

Toisen ajatuksia voi vain arvailla, mutta ei lukea, kirja korostaa.

Riita vai näkökulmaero?

Moni riita saa alkunsa siitä, että kaveri on eri mieltä kuin minä, siis ajattelee eri tavoin kuin minä. Ilman mentalisaatiokykyä riita voi jatkua vuositolkulla.

Sen sijaan mentalisoimalla voi ymmärtää, että toisen ajatus voi olla yhtä oikea kuin omanikin. Pitää vain myöntää, että erilaisia näkökulmia on olemassa.

Kirjan kirjoittajat kutsuvat mentalisointia tunteilla höystetyksi arkijärjeksi. Se helpottaa lastenkasvatusta. Mentalisointi ei todellakaan tarkoita sitä, että toimitaan aina lasten ehdoilla ja hyväksytään mitä tahansa käytöstä.

Rajojen puuttuminen on ihan eri juttu kuin näkökulmien arvostaminen, virheiden ymmärtäminen ja anteeksiantaminen.

Meidän kaikkien toiveemme on ymmärtää toista ja tulla itse ymmärretyksi. Lastenkasvatuksen tiimellyksessä tähän voi pyrkiä onneksi myös jälkikäteen.

Lapsen mentalisaatiokyky kehittyy suhteessa aikuiseen. Mentalisoiminen vaatii aikuiselta kahta lajia: pitää katsoa omaa toimintaansa kuin ulkopuolelta. Lisäksi lapsen toimintaa pitää katsoa lapsen näkökulmasta.

Käytäntö opettaa mentalisoimaan

Kirjan kirjoittajat antavat runsaasti käytännön esimerkkejä niistä haasteista, joita niin uhmaikäisten kuin teini-ikäistenkin äidit kohtaavat.

Yksinkertainen vinkki on tämäkin:

Rattaissa matkustava vauva ei halua tarkkailla maailmaa kasvot menosuunnassa. Silloin unohtuu lapsen tärkein tarve: olla turvassa ja jakaa kokemuksensa sanallistavan aikuisen kanssa. Jaettu tarkkaavuus onnistuu, kun lapsi matkusta kasvot kohti rattaita työntävää äitiä.

Iisisti supermarketissa

Kutkuttava kuvaus on kirjassa se, kun kaksivuotiaiden kaksosten äiti menee lapsineen perjantai-iltana mökkimatkalla markettiin ostamaan viikonlopun ruoat. Käy ilmi, että saatavilla on vain yhden lapsen autokärry.

Mikä neuvoksi, kun kärry oli jo nähty? Kumpaakaan ei voinut painostaa odottamaan vuoroaan sillä verukkeelle, että ”olet isompi”!

Tuplaparkuminenhan siitä seuraa. Kaikki asiakkaat tuijottavat. Äiti haluaisi itsekin heittäytyä lattialle parkumaan. Mikä häpeä!

Silloin äiti alkaa ymmärtää itseään: Olen ahdistunut, tunnen häpeää, olen vihainen ja avuton. Avuttomuuden myöntäminen auttaa. Tätä ei saa hallintaan, täytyy vain toimia.

Sen jälkeen muistuu jo mieleen kaksosten kehitystaso. Pahasti pettynyt kaksivuotias ei pysty säätelemään tunteitaan. Oma napa on lähinnä, eikä muu lasta kiinnosta.

Niinpä äiti nostaa kaksosensa vuorotellen autokärryyn: eläytyy onnellisena ajamaan päässeen lapsensa tunteisiin ja voivottelee ääneen lattialla parkuvaa kyydistä jäänyttä.

Seuraa monenlaisia hyviä neuvoja kanssaostajilta, mutta äiti jatkaa kierrostaan ja haalii ruokaa kärryyn.

Kaiken kestettyään hän pakkaa lapset ja ruuat autoon, laittaa Muumilaakson toivotut soimaan – ja itkee hiukan lasten rallatellessa musiikin tahtiin.

Ja onnittelee itseään, että kaksoset säästyivät tällä kertaa äidin tunnekuohulta.

Mentalisaatio on se ihme, joka käänsi nämä ostoskärrykilarit voitoksi.

Leea Mattila ja Janna Rantala: Mitä ihmettä? Opi ymmärtämään lapsesi mieltä (Gummerus 2019).