Mari Paikkarin intohimo keramiikkaan syntyi jo lapsena: ”Taiteen tekeminen on ollut aina läsnä elämässäni”
Keraamikkataiteilija Mari Paikkari tekee uniikkiastioita niin huippuravintoloille kuin yksityisasiakkaillekin. Hän osaa kuunnella saven ääntä.
”Lapsuudenkodissani taide oli arkipäivää. Isäni Pekka Paikkari on keraamikko ja äitini Sirkka Paikkari taidekutoja. Taiteen tekeminen on ollut aina läsnä elämässäni.
Näin jo lapsena, mitä intohimo keramiikan tekemistä kohtaan voi olla. Oli mikä päivä tahansa, isä lähti avaamaan uunia ja nautti siitä.
Tunnistan saman palon eikä kukaan lähipiiristäni ole koskaan kyseenalaistanut valintaani. Kun joskus nuorena kuljin Arabian tehtaan ohi, tunnistin piipuista tulevan tuoksun oman lapsuuteni tuoksuksi.”
Lapsi määrää työpäivän rajat
”Aloitin astioiden parissa työskentelyn jo kouluaikana, kun ruokakuvaaja Sami Repo tilasi minulta ja kahdelta muulta keraamikkaopiskelijalta astioita Savoy – matkalla huipulle -kirjaan.
Koko prosessi oli niin huikea ja palkitseva, että kiinnostuin lautasista. Ajattelen lautasiani veistoksina, jotka paljastavat syöjälle koko ajan lisää itsestään.
Työskentelen aika vapaalla aikataululla, vaikka tällä hetkellä kaksivuotias lapseni määrää työpäivän rajat. Osaan kuunnella itseäni, ja työskentelen inspiraationi mukaan.
Himo päästä työhuoneelle ja tekemään on kova. Kun tulen työhuoneelle, työskentely lähtee aina käyntiin. Välillä istun ja mietiskelen, ja sitten taas jatkan.
Kovin pitkälle en pysty enkä haluakaan suunnitella töitäni etukäteen. Itse tekeminen ja prosessi vie mennessään ja hurmioidun materiaalista.
Saven kanssa työskentely on ikuista opettelua, ja silti savi yllättää aina. Sitä ei voi koskaan täysin hallita.
Työhuoneeni on Savion taiteilijayhteisössä. Tykkään olla osa työyhteisöä, ja pidän vain harvoin työhuoneeni ovea kiinni. On tärkeää saada vastakaikua.”
Keramiikan ääni
”Olen kiinnostunut taiteen tekemisestä myös keramiikan äänellä. Olen muun muassa toteuttanut Hiljaisuuden kappeliin Helsinkiin teoksen posliinille ja kahdelle viululle. Installaatiossa roikkui tuhat posliinipalaa, jotka muodostivat osan konsertin äänimaailmasta.
Olen myös äänittänyt savea, esimerkiksi kävellyt märällä savella ja äänittänyt sen ääntä. Haluan tehdä vielä näyttelyn, jonka keskeinen elementti on savi ja sen ääni. Myös isojen veistosmaisten lautasten teko kiehtoo.”
Juttu on ilmestynyt Dekon numerossa 2/19.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Mari Paikkarin intohimo keramiikkaan syntyi jo lapsena: ”Taiteen tekeminen on ollut aina läsnä elämässäni”