Himahella

Blonditiinan jouluturnee 2016: Jouluristeily Tukholmaan

tukholma_valot
© Visit Stockholm Henrik Trygg

Tukholma hurmaa Blondin kaikkina vuodenaikoina, mutta joulunaikaan se on erityisen viehättävä. Joulunajan Tukholmassa yhdistyvät skandinaaviset perinteet ja keskieurooppalainen luksus.

Suomalaiseen hillittyyn joulunaikaan verrattuna tunnelma naapurimaassamme on hilpeä, ja kaikkialla leijailee glögin ja sahramipullien tuoksu.  Tällä reissulla jouluiselle Tukholmalle oli aikaa vain laivan satamassa oloajan verran.

Vanhankaupungin joulutori täyttää tänä vuonna 100 vuotta

tukholma_joulutoriyleiskuva
© Tiina Rantanen

1300-luvulta alkaen rakennettu Tukholman vanhakaupunki on suomalaisten suosituimpia vierailupaikkoja, ja harva Blondinkaan Stockiksen reissu jää Gamla Stan -visiittiä vaille.

Stortorget-aukio onkin vanhankaupungin keskus,  jonka ympärille on onnistuttu luomaan tyypillistä ruotsalaista tunnelmaa vanhoine puhelinkioskeineen ja pikkutarkasti ylläpidettyine rakennuksineen. Se on kuin karamelli!

Gamla Stanissa  voi nauttia vanhanajan joulutunnelmasta Stortorgetin joulumarkkinoilla.  Tänä vuonna 100 vuotta täyttävällä joulutorilla on 41 kojua, joista voi ostaa niin käsitöitä kuin nautti kuumaa glögiä, vohveleita, hattaroita tai vaikkapa joulumakkaraa. Tori ei ole iso eikä välttämättä Tukholman reissun väärtti, mutta se on mukava lisä jouluiseen Tukholma-päivään.

tukholma_glogi

Stortorgets Julmarknad  on avoinna: 23.11.-23.12.2013,  klo 11-18

Muitakin nähtävyyksiä vanhassakaupungissa on rutkasti.  Parin askeleen päässä joulutorista on  608 huonetta sisältävä Kungliga slottet eli kuninkaanlinna, joka rakennettiin sen jälkeen, kun Ruotsin ylpeys Tre Kronor -linnake 1600-luvulla paloi maan tasalle. Olisikohan Kalle Kustaa tarjonnut glögit?

tukholma_kuninkaanlinna
© Tiina Rantanen

Stortorget-aukion laidalla sijaitseva Storkyrkan-kirkko (viralliselta nimeltään Sankt Nikolai kyrka) on vuodelta 1306 peräisin oleva kuninkaallisten kirkko. Sen suurin vetonaula on 1400-luvulta peräisin oleva, mutta hiljattain entisöity Pyhän Yrjänän ja lohikäärmeen patsas.

Jos olet kaupungissa 13. joulukuuta, käy Tukholman kirkoissa kuuntelemassa Lucianpäivän konsertteja.

Polkkagris-minttukarkit kuuluvat ruotsalaiseen jouluun

tukholma_pokkkagrisar
© Visit Stockholm

Punavalkeat minttukaramellit kuuluvat ruotsalaiseen jouluun. Gamla Stans Polkagriskokerista (Lilla Nygatan 10) löytyy Astrid Lindgrenin kirjoista tuttuja piparminttukaramelleja 20 eri maussa mansikasta salmiakkiin, sekä muun muassa polkagris-teetä.

Reseptin keksi 1800-luvun puolivälissä Ruotsin Grännassa asuva leskiäiti. Gamla Stanin liike mainostaa itseään ensimäisenä Grännan ulkopuolella toimivana kauppana, jossa polkagrisejä valmistetaan paikan päällä. Omistajat Jonas Walldow ja Damo Sundvall ovat kotoisin Grännasta, jossa valmistajia on tusinan verran.

tukholma_lapset

Skansenin joulumarkkinat sopivat kaikenikäisille

Ulkoilmamuseo Skansenin joulumarkkinat järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1903. Tarjolla on todellista jouluidylliä: lasten hypellessä joulukuusen ympärillä aikuiset voivat siemailla glögiä nuotion ympärillä.

Paikalla on noin 100 eri myyjää. Glögimausteiden, sahramipullien, sinapin ja hunajan lisäksi kojuista löytyy Skansenin perinteisiä mysteeripaketteja, jonka sisältö on yllätys. Markkinat ovat avoinna viikoloppuisin ensimmäisestä adventista eteenpäinPerinteisillä Skansenin joulumarkkinoilla vietetään Lucia-juhlaa 13.12. ja keskitalven juhlaa 22.12. Mikäli olet viikonloppuna Tukholmassa, joulutorinäkökulmasta suosittelen visiittiä miellummin Skansenilla kuin vanhassakaupungissa.

Avoinna lauantaisin ja sunnuntaisin 30.11.2013 – 6.1.2014, klo  10-16.

tukholma-rosendahl
© Visit Stockholm

Rosendalin puutarhakahvilan joulu

Skansenin ja Stortorgetin joulumarkkinat ovat joulunalusajan klassikkoja, mutta matkailija voi nuuhkia joulutunnelmaa vaikkapa Djurgårdenin saarella sijaitsevan Rosendalin puutarhakahvilassa.

Avoinna: 29.11.-22.12.2013, tiistaista sunnuntaihin kello 11-16

Perinteisten joulumarkkinoiden lisäksi Tukholman niemien ja saarten suojista löytyy useita hieman toisenlaisia markkinoita. Muotoilusta ja opiskelijoiden luomuksista kiinnostuneet hipsterit voivat suunnata esimerkiksi Beckmans-designkoulun joulumyyjäisiin tai Hornstulls Strandin joulukirpparille.

Ikkunaostoksilla keskustassa

 Jos kaipaat hieman bling-blingiä joulushoppailuun, käy Stureplanilla, missä kadut on koristeltu juhlavasti.

tukholma_-christmas_decoration_at_drottninggatan_photo_henrik_trygg_low-res
© Visit Stockholm/Henrik_Trygg

Drottninggatanin jouluvalot ovat ylelliset, mutta syttyvät vasta illan hämärtyessä. 

tukholma_nk
© Tiina Rantanen

NK:n jouluikkunat on ihan must-nähtävää!

Kaupungin perinteisimpiä joulutraditioita on tavaratalo NK:n (Hamngatan 18-20) jouluikkunoiden ihastelu. Somistusten parissa työskentelee vuosittain noin 30 suunnittelijaa, ja teema vaihtuu vuosittain. Perinne on yhtä vanha kuin itse tavaratalo, joka perustettiin vuonna 1902 ja muutti nykyiselle paikalleen 1915.

tukholma_piparitalonk

Luistelemaan keskelle kaupunkia

tukholma_luistintytot

Aktiivinen risteilijä voi poiketa Kungsträdgårdenin luistinradalle, joka on kivenheiton päässä NK:n tavaratalosta. Luistimia ei tarvitse pakata mukaan reissulle, vaan ne voi myös vuokrata. Luistelun lomassa voi nauttia kuumaa glögiä piparkakkujen kera. Toinen perinteinen jouluherkku on sahramipulla, eli ruotsalaisittain lussekatt.

tukholma_lussekatt
© Tiina Rantanen

Piparkakkutaidetta lapsille ja lapsenmielisille

Myös Tukholmassa on Tallinnan PiparkakkuManian tapaan mahdollisuus käydä tutustussa siihen mitä piparkkutaikinasta on mahdollisuus saada aikaiseksi.

ArkDes järjestää vuosittain suositun piparkakkutalonäyttelyn (Exercisplan 4, Skeppsholmen), jossa kävijä saa nauttia makeasta ja luovasta taiteesta. Kilpailun teema vaihtelee vuosittain, piparkakkutaloista on edellisinä vuosina leivottu esimerkiksi suurkaupunkeja ja teemana on ollut myös mm. kodittomuus. Tänä jouluna teema on HEMlighet eli salaisuus.

 Avoinna 1.12.2016-8.1.2017. Ma suljettu, ti 10-20,ke-to 10-18, la-su 11-17.

tukholma_punainen-matto
© Tiina Rantanen

Östermalm on Tukholman glamourin keskus

Sinun ei tarvitse mennä Birger Jarlsgatania, Biblioteksgatania, Nybrogatania, Östermalmstorgia ja Stureplania edemmäs tehdäksesi kaikki muodikkaat jouluostokset. Bilioteksgatanilla voi jopa shoppailla punaiselta matolta käsin! Mitä ylellisyyttä!

tukholma_ayriaiset
© Tiina Rantanen

Äyriäisten ystävä kuolaa Östermalmin hallin valikoimia katsellessaan!

Mutta ruokaihmisen  ehdoton käyntikohde on Östermalmin kauppahalli, joka sijaitsee nyt väistötilassa varsinaisen hallin ollessa remontissa vielä yli vuoden ajan. Väistötilan seinällä on laskuri, joka kertoo montako päivää remontin valmistumiseen vielä on. Minun vierailullani päiviä oli jäljellä 486. Tuotevalikoima kauppahallissa on laaja ja siellä on myytävänä monenlaisia ylellisiä ruokia, jotka nostattavat veden väkisinkin kielelle. Osa myyjistä on kuninkaallisia hovihankkijoita. Lounasaikaan ravintolat ja kahvilat olivat tupaten täynnä, joten ruokaansa voi joutua hetken jonottamaan.

Varsinainen Östermalmin kauppahalli (Östermalms SaluhallÖstermalmshallen) on rakennettu 1885–1889 ja sen on suunnitellut arkkitehti Isak Gustaf Clason.

tukholma_kinkku

Ei ollut possulla tällä kertaa yllään sinappihuntu, vaan kermakuorrutus!

Reissu Tukholmaan tehtiin Silja Serenade -laivalla, jossa oli myöskin hyvin jouluinen tunnelma! Tehdään laivamatkasta ihan oma postaus, sillä sielläkin notkuvat huippukeittömestareiden suunnittelemat joulupöydät ja fine dining -menut!

Tukholmaterveisin

Blonditiina

Ps: Koska Tukholman jouluvalot syttyvät vasta illan hämärtyessä, iltakuvat ovat Visit Stockholmin mediapankista. Muut kuvat ovat omaa tuotantoa!

Blondin jouluturneen aikaisemmat osat:

Tallinnan joulutori 2016
© Tiina Rantanen

Joulutorille Tallinnaan: Tallinna on Euroopan halvin minilomakohde

tuomaan_markkinat_visit_hki_torikorttelit_jussi_hellsten_0
© Jussi Helsten

Tuomaan Markkinat: Helsingin joulutori on isolla kirkolla 3.-22.12.2016


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Blonditiinan jouluturnee 2016: Jouluristeily Tukholmaan

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *