
Juustoiset kuppikakut - helppo brunssiherkku

Juustoiset kuppikakut ovat herkullinen leivonnainen moneen lähtöön. Ne maistuvat niin brunssilla kuin iltateellä. Niin juhlapöydän tarjoittavana kuin perheen kesken aikaa vietettäessä. Ilman kuorrutusta juustomuffinit on helppo kuljettaa vaikka piknikille.
Toukokuun 2. sunnuntaina äiti on juhlien keskipiste, jota muistetaan perinteisesti aamiaisella, kortilla ja valkovuokoilla. Äitienpäivää on Suomessa vietetty 103 vuotta.
Äitienpäivä ei ole suomalainen keksintö, vaan se on lähtöisin Yhdysvalloista Länsi-Virginian osavaltiosta. Ensimmäisen kerran päivän viettoa ehdotti vuonna 1872 runoilija Julia Ward Howe, mutta Anna Jarvis aloitti kampanjan äitienpäivän saamisesta kalenteriin Yhdysvalloissa. Äidin kuolema vuonna 1905 sai Jarvisin ajattelemaan, ettei yhteiskunta ottanut huomioon äitien asemaa kansakunnan teollistumisen ja lasten kasvatuksessa.
Vuonna 1914 presidentti Woodrow Wilson allekirjoitti kongressin tekemän päätöksen äitienpäivän virallistamisesta, jonka jälkeen äitienpäivän viettäminen levisi ympäri maailman.
Appenzeller -juustojen salaisuus on raakamaito
Appenzeller-juusto on kotoisin Sveitsistä. Jo yli 700 vuoden ajan Appenzellin vuoristomaisemissa on valmistettu mitä täyteläisimmän makuista juustoa. Vuoristoniityillä kasvaa runsaasti erilaisia villiyrttejä, jotka lehmille syötettynä rehuna tarjoavat lähtökohdan luonnonmukaiselle, voimakasmakuiselle raakamaidolle, josta Appenzeller-juustot tehdään.
Appenzeller-juustoa valmistetaan 52 kyläjuustolassa perinteisen ohjeen mukaan. Juustoja harjataan kypsymisen aikana yrttiliemellä, jonka koostumus on tarkkaan varjeltu salaisuus.
Juustoiset kuppikakut
Juustoisten kuppikakkujen maun salaisuus on voimakkaan makuinen juustoraaste.
12 kpl
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 tl kuivattua tai 1 rkl silputtua tuoretta rosmariinia
4 dl raastettua Appenzeller-juustoa
3 kananmunaa
2 dl kermaviiliä
1 dl öljyä
Kuorrutus:
2 x 200 g yrteillä tai valkosipulilla maustettua tuorejuustoa
2 dl raastettua Appenzeller-juustoa
Koristeeksi
mustia oliiveja
yrttioksa
- Sekoita kuivat ainekset keskenään.
- Vatkaa kanamunien rakenne rikki ja sekoita niiden joukkoon kermaviili ja öljy.
- Lisää kuivat ainekset muna-kermaviiliseokseen ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Älä vaivaa.
- Jaa taikina 12 muffinivuokaan ja paista niitä 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
- Tee kuorrutus. Sekoita tuorejuustoon juustoraaste ja jaa kuorrute juustomuffineille. Ripottele pinnalle vielä juustoraastetta ja viimeistele oliiveilla ja yrteillä.
- Tarjoa tuoreina teen tai kahvin kanssa.
Juomavinkki:
Juustoiset kuppikakut maistuvat hyvän kahvin tai haudutetun teen kanssa. Myös kepeä puna- tai roseeviini maistuu kuppikakkujen kaverina. Kokeile esimerkiksi puolikuivaa That´s Neiss Pink Riesling -viiniä, 13,89 e, niiden seurana.

Lue myös
Sveitsiläisessä munakasrullassa maistuu kevät
Appenzeller-sydämet sekä teetä ja sympatiaa
Juustoisin terveisin
Blonditiina

Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin. Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Juustoiset kuppikakut - helppo brunssiherkku
Kiitos ohjeesta! Tämä ohje toimii loistavasti myös ketogeenisesti, jossa ei käytetä jauhoja. Jauhot voi korvata esim. 1dl kookosjauhoja ja 1dl pofiberiä+1tl ksantaania. Kermaviilinkin korvasin smetanalla ja olivat hyviä.