Laskiaiskakku kotitekoisella ”Nutellalla”

Tammikuussa 2016  Henri Alén ihmetteli sunnuntai-iltana Twitterissä, että mikäköhän on kuluvan vuoden laskiaispullan trendimaku ja muoto. Henkan tviitin innoittamana  surffailin naapurimaamme ruokabloggareiden sivuilla ja sieltähän se trendisemla ruudulleni lävähti. Jos ruotsalaiset wräppäsivät  pullansa kanssa 2015 , niin 2016 semlan täytteeksi lusikoitiin Nutellaa eli tuota suklaista hasselpähkinätahnaa! Ja tietty ruokatoimittajakollegat tarttuivat heti juttutäkyyn. Ruokapalstat visersivät yksi toisensa jälkeen sesonkipullan trenditäytettä. Somen voima on vahva!

laskiaispullakakku nutellatäytteellä

Kirjoitin 2015  laskiaispullapostauksen, jossa on myös katsaus semlan historiaan.

Kansainvälistä Nutella-päivää vietetään 5. helmikuuta, joten samalla vaivalla voi paketoida kaikki helmikuun ruokasesongit. Koska meidän allakassamme Runebergin päivä osuu samalle päivälle, Nutellaa voi kokeilla vaikka runebergintortun silmäksi. Ei sekään mikään huono innovaatio varmaankaan olisi.

Laskiaispullakakku on meikäläinen hitti

Suomalaisissa ruokablogeissa levisisi samanaikaisesti laskiaispullakakku.  Eli  2 1/2 -3 desin  pullataikinasta leivotaan yksi iso pulla, joka sitten täytetään kermavaahdolla ja vadelmahillolla. Tai vaihtoehtoisesti mantelimassalla. No, onhan noita nähty jo monina aikaisempina vuosinakin. Ei mitään uutta auringon alla, sanoo tällainen dinosaurus. Mutta idea on hyvä ja lopputulos näyttää niin herkulliselta, että vesi nousee kielelle. Päätin kokeilla laskiaispullakakkua omassa kokeilukeittiössäni.

pullakakun valmistus

Koska aina pitää tuunata vähän eteenpäin, eikä tyytyä valmiina annettuihin ratkaisuihin, päätinkin tehdä laskiaispullakakun, jonka täytän ruotsalaiseen tapaan Nutellalla. Eikä tässä vielä kaikki! Luomisprosessi eteni kuin ostosteeveessä.  Jotta ei mentäisi ihan helpoimman kaavan mukaan, tein Nutellan eli siis hasselpähkinä-suklaalevitteen myös itse. Nutellaa kun on arvosteltu siitä, että se sisältää ”ei niin suositeltavaa” -palmuöljyä.  Kun tiesin perustahnan raaka-aineiden olevan lähinnä hasselpähkinöitä, tomusokeria, kaakaojauhetta ja öljyä, päätin pyöräyttää tahnan itse. Ja hitsi, siitä tulikin tosi hyvää! Ja tekeminenkään ei mitenkään Top Chef -taitoja vaatinut, mutta monitoimikoneen tai tehosekoittimen kylläkin.

Hasselpähkinätahnan tein jo edellisenä päivänä. Lähinnä siksi, että koko tuunaus lähti tahnakokeilusta, mutta maut kyllä tasaantuivat yön aikana jääkaapissa.

Nutella-ed

Varsinainen laskiaispullakakku syntyi ihan tavallisesta kolmen desin pullataikinasta. Tein taikinan leipäkoneella ja ilman munaa. Lopputuloksena oli aivan mielettömän hyvän tuntuinen hiivataikina, jota oli helppo käsitellä. Jos kaapissasi on tuo retrolaite, kaiva se ihmeessä esille! Mutta ihan peruspullan leipomista se oli. Kardemummaa laskiaispullassa pitää sitten olla riittävästi! Se kuuluu homman luonteeseen.

Leivoin kohonneen taikinan yhdeksi pullaksi, jaoin pullan veitsellä kahdeksaan sektoriin ja pistin vielä kohoamaan 24 senttiä halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan liinan alle. Voitelin kohonneen pullan kananmunalla ja ripottelin päälle hasselpähkinärouhetta.  Pullakakku viihtyi 200-asteisessa uunissa sellaisen puolen tunnin ajan.

pullakakku

Pullakakun pitää jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista ja täyttämistä.  Puolitin kakun, vatkasin puoli litraa kuohukermaa vaahdoksi ja maustoin vaahdon desillä omatekoista Nutellaa. Loput tahnasta levitin pullan väliin ja lusikoin suklaakermat pullalle. Sitten vain toinen puoli hatuksi kermavaahtokiehkuroille ja viimeistely tomusokeripuuteroinnilla. Aika herkultahan tuo lopputulos näytti.

Kakku on helppo leikata, kun siinä on palojen rajat valmiina. Leikkaamista helpottaa, jos kakku saa levähtää hetken jääkaapissa. Tietty se sittenkin tursuu ja on yhtä vaikea syödä siististi kuin perinteinen singlepullakin, mutta kermavaahdot nenässä kuuluu laskiaisena asiaan!

Pullantuoksuista laskiaissesonkia toivottaa,

Blonditiina

Laskiaiskakku kotitekoisella Nutellalla
Hasselpähkinä-suklaalevite eli kotitekoinen Nutella

Kommentit

Kommentoi juttua: Laskiaiskakku kotitekoisella ”Nutellalla”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X