Himahella

Nyt retroillaan - sveitsinleike broilerista

Sveitsinleike on klassikkoruoka, jonka voi tehdä myös broilerista. © Tiina Rantanen

Wieninleike on yksi Himahellan suosituimpia ohjeita. Se on keikkunut alusta asti luetuimpien postausten joukossa.  Eli paneroidut leikkeet ovat olleet suomalaisten suosikkiruokaa jo vuosikymmeniä eikä niiden suosio edelleenkään näytä hiipuvan.

Niinpä päätinkin vaihteeksi tehdä sveitsinleikettä. Saatan pahasti yleistää, mutta ihan omakohtaiseen kokemukseeni perustuen leikkeet ovat ns. äijäruokaa. Harva valkoinen, lihansyöjä heteromies paneroidun leikkeen houkutuksesta kieltäytyy.

Sveitsinleike eli ranskaksi escalope Cordon Bleu on vasikan- tai porsaanleike, jossa kahden ohueksi nuijitun, leivitetyn leikkeen välissä tai taskuksi taitetun lihan välissä on kinkkua ja emmentalia.

 

Sveitsinleikkeen kaveriksi riittää vihersalaatti. © Tiina Rantanen

Tällä kertaa en ollut ihan uskollinen alkuperäiselle ohjeelle, vaan tuunasin sveitsinleikettä Blondikeittiössä hieman modernimmaksi. Valmistin leikkeet nimittäin broilerin lehtipihveistä. Pakkauksessa kyllä luki kanan lehtipihvi, mutta sitä määritelmää en ihan purematta niele.  Samalla ohjeella leike syntyy possustakin, jos sialle haluaa olla uskollinen. Vasikkaa taas on meidän lihatiskeistämme on vaikea, ellei lähes mahdoton saada. Leikkeen sisällä olevana kinkkuna käytin ilmakuivattua kinkkua ja  juusto oli sveitsiläistä, voimakkaan makuista appenzelleria. Emmantalkin toki käy, mutta appenzeller on todella kielenvievä juusto, johon olen aivan koukussa.

Leike leivitetään kahteen kertaan

Tyypillistä leikkeille on se, että liha on ohueksi nuijittua ja kahteen kerran leivitettyä. Leivitys eli panerointi tarkoittaa ruoka-aineen kastamista jauhoihin ennen paistamista. Kahteen kertaan leivitettäessä liha kastetaan jauhotuksen jälkeen kevyesti vatkattuun kananmunaan ja sen jälkeen korppujauhoon. Tätä kutsutaan leivittämiseksi à l´anglaise eli englantilaiseen tapaan.

© Tiina Rantanen

Panerointi à l´anglaise eli englantilaiseen tapaan

Paneroimisen jälkeen leike paistetaan kypsäksi runsaassa rasvassa. Tarkan ohjeen sveitsinleikkeeseen löydät allaolevasta linkistä.

Ohje: Sveitsinleikeet broilerista

Leikkeet eivät kuulosta miltään kevytkeittiöltä, mutta kävin surffailemassa netissä ja etsin leikkeelle laskettua energiapitoisuutta. Elintarviketeollisuuden valmistama 150 gramman painoinen leike sisältää alle 250 kilokaloria ja kotitekoinen schnitzel hieman vähemmän. Joten ei se aivan mahdoton kaloripommi ole vaikkapa vihersalaatin kanssa nautittuna.  Tosin sveitsinleikkeessä niin kinkku kuin rasvainen juusto lisäävät leikkeen energiapitoisuutta.

© Tiina Rantanen

Kehitin sveitsinleikkeelle myös ajankohtaan sopivan lisäkkeen, sillä ruusukaalit ja granaattiomenat ovat nekin sesongissa.

Ohje: Karamellisoidut ruusukaalit

© Tiina Rantanen

Erilaisia leikkeitä

Leikkeitä voi tuunata monella tavalla. Tässä klassisimmat vaihtoehdot.

Wieninleike Leivitetty vasikan- tai porsaanleike, jonka päälle laitetaan sitruunaviipale, anjovisfilee ja kaprista

Floridanleike Leivitetty porsaanleike, jonka päällä on béarnaisekastiketta ja paistettua persikkaa.

Havajinleike Leivitetty porsaan- tai vasikanleike, jonka päällä on paistettu ananaskiekko (ja säilykekirsikka).

Holstaininleike Leivitetty porsaan- tai vasikanleike, jonka päällä on paistettu muna, anjovisfilee ja kaprista. Pohjois-Saksan Schleswig-Holsteinin osavaltion osan mukaan nimensä saaneen leikkeen kanssa voidaan tarjota pieniä voileipiä, joiden päällä on esimerkiksi kaviaaria, hummeria tai lohta.

Metsästäjänleike Leivitetty porsaan-, naudan- tai vasikanleike, joka tarjotaan sienikastikkeen tai -muhennoksen kanssa.

Oskarinleike Ruotsin kuninkaan Oskar II mukaan nimetty leivitetty porsaan- tai vasikanleike, joka tarjotaan valkoisen tankoparsan, hummerin tai katkarapujen ja choronkastikkeen kanssa.

Oopperaleike Leivitetty porsaanleike, joka tarjotaan paistetun munan kanssa.

 

Viinivinkki:

 

Isänpäiväaterialla sveitsinleikkeen kanssa maistuu keskitäyteläinen chileläinen, Pinot Noir -rypäleistä valmistettu punaviini, Novas Gran Reserva Pinot Noir, 12,98 e.

 

Leiketerveisin

Blonditiina

 


    Olen Tiina Rantanen,  monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin.

Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Nyt retroillaan - sveitsinleike broilerista

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *