Ihmiset

Nämä naiset ovat arjen enkeleitä – Sari ja Arja hoitavat sekä lapsenlapsiaan että vanhempiaan

Kun julkiset palvelut vähenevät, ylisukupolvisen tuen, avun ja hoivan tarve lisääntyy. Sari Kaasinen ja Arja Erola hoitavat sekä pieniä lastenlapsiaan että ikääntyneitä vanhempiaan. Heille se on itsestäänselvyys ja rakkautta.

Legot ovat levällään olohuoneen matolla. Pikkuhiljaa niistä alkaa rakentua nelikerroksinen talo, jossa on liukumäki ja kukkatarha. Barbi muuttaa sinne asumaan, ja pihaan ajaa traktori.

Lattialla polvillaan oleva Sari Kaasinen, 56, nauttii suunnattomasti näistä leikkihetkistä Lappeenrannassa asuvien 3- ja 5-vuotiaiden lapsenlastensa kanssa. Hän toivoo, että aikaa leikkiin riittäisi enemmän, mutta hänen elämänsä on hyvin kiireistä.

On vaativa hankejohtajan työ, joka vie häntä ympäri Saimaata ja Eurooppaa. On työ muusikkona, säveltäjänä ja sanoittajana sekä kulttuurimatkailutuottajana omassa yrityksessä. Lisäksi hän huolehtii vanhemmistaan, jotka asuvat Rääkkylässä.

”Ikääntyvät vanhemmat, pienet pirpanat ja vaativa työ. Ruuhkavuosia elelen”, summaa Sari.

Kun Sarin omat lapset olivat pieniä, perhe muutti Helsingistä Rääkkylään ollakseen lähellä isovanhempia. Mummi ja ukki satsasivat täysillä lapsenlapsien hoitoon – antoivat aikaa, rakkautta ja läheisyyttä.

”Nyt koen syyllisyyttä ja riittämättömyyttä siitä, että en itse pysty olemaan lapsenlasten elämässä samalla tavalla läsnä kuin minun vanhempani olivat. Tämä on minulle tosi vaikea paikka.”

Lue myös Anna.fi: Ninasta, 54, tuli puolisonsa omaishoitaja pakosta ja rakkaudesta: ”Olen ajatellut, että en minä tätä halunnut”

Digitaalisuus aiheuttaa avun tarvetta

Sari ei suinkaan ole yksin elämäntilanteensa kanssa. Suomi on täynnä keski-ikäisiä naisia ja miehiä, jotka työpalavereiden lomassa etähoitavat iäkkäiden vanhempiensa asioita ja jotka työpäivän jälkeen kiirehtivät hakemaan lapsenlasta päivähoidosta tai viemään äitiä kauppaan.

Läheisistä huolehtiminen kuuluu ihmisyyteen. Ylisukupolvinen tuki, apu ja hoiva on kuitenkin noussut viime vuosina keskusteluun aivan eri voimakkuudella kuin aiemmin.

Syitä tähän on monia, sanoo sosiaalialalla pitkän uran tehnyt tietokirjailija ja aiheesta kirjan kirjoittanut Tuija Nummela.

”Yhä useampi ikäihminen asuu kotona, mikä edellyttää omaisilta ja läheisiltä enemmän hoivaa kuin jos ikääntynyt omainen asuisi palvelutalossa. Me myös elämme entistä vanhemmiksi, joten hoivan tarve jatkuu pidempään. Lisäksi sukupolvet pienenevät, joten hoivakakkua tulee itse kullekin enemmän.”

Palveluverkosto on myös monimutkaistunut.

”On tullut tietotekniikka ja digitaaliset palvelut. Ikäihmiset tarvitsevat läheistensä apua palveluiden saamiseksi. Aikoinaan kaikki oli paljon simppelimpää: oli kunnanvirasto, terveyskeskus, Kela ja pankki, joihin kävellä sisään.”

Toisella puolella avun ja tuen tarvetta lisää se, että päiväkotijärjestelmä on edelleen pääsääntöisesti mitoitettu työelämään, joka pyörii kahdeksasta neljään. Vanhempien epätyypilliset työajat lisääntyvät kuitenkin koko ajan.

”Isovanhempia tarvitaan paikkaamaan päivähoidon aukkoja.”

Nummela näkee eritysesti ikäihmisten hoivassa myös ison rakenteellisen muutoksen. Hyvinvointivaltio ei ole lunastanut lupauksiaan, hän sanoo. Hoiva siirtyy yhä enemmän läheisille ja omaisille.

”Totta kai yksilöllä ja yhteisöllä on vastuuta kanssaihmisistä. Mutta ihmiset joutuvat myös tahtomattaan erittäin kuormittaviin tilanteisiin, kun palvelut sakkaavat.”

Lue myös Anna.fi: Eva Biaudet myöntää, että lähteisten hoivaaminen tuntuu sekä raskaalta että palkitsevalta: ”Minulle on tärkeää olla tarpeellinen”

”Olen sanonut, että aina voi soittaa ja pitää soittaa”

Vanhemmista huolehtiminen lankeaa Sari Kaasiselle luonnostaan, sillä hänen sisaruksensa asuvat Helsingissä ja Porvoossa. Sari asuu Rääkkylässä, mutta matkustaa viikoittain – onneksi yöpaikka löytyy myös Lappeenrannasta.

Hän hoitaa vanhempiensa asioita paljon myös etänä.

”Olen sanonut, että aina voi soittaa ja pitää soittaa. Asiat saadaan kyllä järjesteltyä ja aina löytyy apua.”

Sarin 84- ja 78-vuotiaat vanhemmat ovat pärjänneet hyvin puulämmitteisessä omakotitalossaan, mutta viime talvena tilanne muuttui äkisti. Tuli tapaturmia ja sairaalareissuja. Kun oli kotiutumisen aika, Sari soitti Rääkkylän kotihoitoon ja selvitteli, millaista apua vanhemmille voisi saada.

”Tieto, että apua oli saatavilla, helpotti kaikkia. Vanhemmat kuitenkin pärjäävät ja haluavat pärjätä kotona omin avuin. Puut kannetaan sisään vaikka yksi kerrallaan, kaupassa käydään ja ruoat tehdään itse.”

Sari huokaa, että onneksi tulee kesä ja vanhemmat pääsevät mieluisten asioiden ääreen: puutarhaan ja polttopuusavottaan. Se on kuitenkin jo puhuttu, että seuraavan talven asumisjärjestelyt mietitään tarkkaan hyvissä ajoin.

Myös Sarin äidinäiti on edelleen elossa. 96-vuotias mummi asuu Kiteellä omassa kodissaan. Sari sanoo potevansa huonoa omaatuntoa siitä, että ei ehdi käydä mumminsa luona kuin jouluna ja kesäisin.

Liikkeelle pienestäkin vihjeestä

Arja Erola pyyhkäisee tuulen nostattaman kyyneleen äitinsä Aili Hämäläisen poskelta. 69-vuotias jyväskyläläinen Arja käy senioritalossa asuvan 90-vuotiaan äitinsä luona viikoittain. Silloin kahvitellaan, käydään lyhyillä rollaattorikävelyillä ja hoidetaan autolla asioita apteekissa ja kaupoilla.

Aili pärjää edelleen ilman kotihoitoa. Hänellä on turvaranneke, mutta tyttären mukaan hän arkailee painaa sitä. Hän ei haluaisi olla vaivoiksi.

”Minä olen äidille tuki ja turva. Soittelemme lähes päivittäin. Hoidan myös hänen pankki- ja muita asioitaan verkossa, koska sellainen toiminta on äidille vierasta.”

Äitinsä lisäksi Arja ja hänen miehensä huolehtivat miehen 97-vuotiaasta äidistä, joka asuu palvelutalossa Helsingissä.

Ja sitten ovat ne lastenlapset. Heitä on yhteensä viisi: Jyväskylässä 2-vuotias, Tampereella 11- ja 8-vuotiaat ja Helsingissä 5- ja 2-vuotiaat.

Arja on miehensä kanssa päättänyt, että he pyrkivät auttamaan lapsiaan lastenhoidossa niin paljon kuin mahdollista.

”Lähdemme liikkeelle pienestäkin vihjeestä Tampereelle tai Helsinkiin. Hoidamme päiväkotikuljetuksia, saatamme kouluun tai kuljetamme harrastuksiin riippuen lasten vanhempien aikatauluista. Monesti järjestämme ohjelmaan oman museokäynnin tai muuta sellaista. Ja Helsingissä käymme tietysti samalla anoppini luona.”

Sairaiden lasten hoitoon lapset eivät mummia ja ukkia pyydä. Tämä käytäntö vakiintui koronavuosina; tartuntoja ei haluta levittää.

Lasten kanssa on sovittu, että he ilmoittavat heti, kun tietävät tarvitsevansa pidempää hoitorupeamaa. Eroloiden kalenteriin on jo merkitty viikon hoitojaksot elokuulle Tampereella ja syyskuulle Helsingissä.

”Ja on siellä yksi yökyläily ensi tammikuullekin.”

Rakkautta ja vastavuoroisuutta

Ihmiset auttavat lapsiaan, lastenlapsiaan ja ikääntyneitä vanhempiaan useista eri syistä. Tuija Nummelan kirjaansa varten haastattelemat ihmiset sanoivat, että kyse on itsestäänselvyydestä, rakkaudesta, vastavuoroisuudesta, sukupolvien ketjusta – ja joskus myös velvollisuudesta.

Sari Kaasinen miettii, että hänen vanhempansa ovat antaneet hänelle kaiken. Kun hän oli pieni, isä kuljetti häntä musiikkiharrastuksiin Joensuuhun. Äidiltään hän oppi Kalevalan säkeet ja kansanperinteitä. Myöhemmin he mahdollistivat hänen muusikonuransa hoitamalla lapsia pyyteettä.

”Totta kai pyrin nyt olemaan heidän apunaan ja tukenaan niin paljon kuin mahdollista. Kutsutaan sitä sitten vastavuoroisuudeksi tai rakkaudeksi.”

Pienten pirpanoiden kanssa touhutessaan Sari on pelkästään saamapuolella.

”En ajattele mitään, vaan olen täysillä läsnä. Pää nollautuu, ja kaikki muu härdelli unohtuu.”

Arja Erolalle läheisten auttaminen on itsestäänselvyys.

”Äidistä huolehtiminen ei missään nimessä ole velvollisuus vaan normaalia elämää. En voisi kuvitellakaan, että jättäisin hänet yksin. Minulla on veli, mutta hän asuu toisella paikkakunnalla. Koen myös, että tyttären on helpompi ja luontevampi huolehtia äidistä kuin pojan.”

Kun Arjan lapset olivat pieniä, hänen äitinsä auttoi tytärtään ja vävyään paljon. Äiti varmisti myös, että he saivat kahdenkeskistä aikaa ilman lapsia. Nyt Arja haluaa miehensä kanssa tarjota saman mahdollisuuden omille lapsilleen.

”Lapsiperheen arki voi muuttua tosi raskaaksi, jos vanhemmat eivät saa yhtään irtiottoja.”

Lastenlapsilleen Arja haluaa antaa turvaa, lämpöä, rakkautta.

”Heidän elämässään mukana olo on minulle suuri rikkaus. Se tuo iloa ja valoa ja auttaa pysymään kiinni tässä päivässä. On upeaa seurata vaikkapa sitä, miten nopeasti kaksivuotias kehittyy ja oppii uusia asioita. Ei sellaisia omista lapsistaan enää muista.”

Tuija Nummela huomauttaakin, että ajan viettäminen lastenlasten kanssa tarjoaa monelle korvaavia ja korjaavia kokemuksia, kun aikaa ja jaksamista on aivan eri tavalla kuin omien lasten ollessa pieniä.

”Sitä voi istua ihan rauhassa hiekkalaatikolla ja tehdä lapsen kanssa hiekkakakkuja tai nököttää lapsi sylissä katsomassa Pikku Kakkosta. Eikä ole kiire mihinkään.”

Onko minulla omaa elämää?

Omista ”uusista ruuhkavuosistaan” Tuija Nummela muistaa väsymyksen ja riittämättömyyden, joka purkautui joskus itkuna. Töissä oli vaativa rupeama meneillään, hän kävi Lappeenrannasta käsin hoitamassa nyt jo edesmennyttä äitiään Rantasalmella, eikä hänellä ollut riittävästi aikaa vanhimmalle tyttärelleen, jolla oli kolme pientä lasta.

Nummela toivoo, että voisimme puhua avoimesti myös raskaista tunteista ja ajatuksista, jotka liittyvät ylisukupolviseen auttamiseen ja hoitamiseen.

”Lasten tilanteet voivat olla uuvuttavia ja ärsyttäviä. Omien vanhempien hoito voi tuntua velvoitteelta. Mieleen saattaa nousta ajatus, että kestääkö tämä ikuisesti ja missä se oma elämä on.”

Eläkkeellä olevalle Arja Erolalle jää äidin, anopin, lasten ja lastenlasten auttamisen lisäksi aikaa myös omille riennoille.

”Viikossahan on seitsemän päivää. Harrastamme mieheni kanssa liikuntaa ja kulttuuria ja matkustelemme Suomessa ja ulkomailla. Matkoilla ollessa on toki aina pieni huoli vanhuksista, että entä jos jotain sattuu, mutta onneksi sekä Jyväskylässä että Helsingissä ovat poikamme isomummojen turvana.”

Sari Kaasinen myöntää, että hänellä ei nykytilanteessa jää oikein omaa aikaa.

”Haaveilen siitä, että elämääni mahtuisi jokin harrastus. Olisi mahtavaa, jos pääsisi kerran viikossa pilatekseen tai kädentaitojen ääreen kivan porukan kanssa.”

Tuija Nummelan kirja Arkienkelit – 50-lukulaiset hyvinvointivaltion piikoina ja renkeinä julkaistiin lokakuussa 2023.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 12/2024.