Aktivisti Mia Takulaa hyväksikäytettiin lapsena hoitopaikassa – teot saivat hänet samaistumaan puolustuskyvyttömiin eläimiin
Mia Takula tunnettiin kettutyttö Mia Sallina. Hän on koko ikänsä puolustanut eläimiä, koska samastuu niihin. Sillä on ollut hintansa. Ison osan aikuisuuttaan hän on ollut niin köyhä, että shampoon ja vessapaperin samanaikainen loppuminen oli katastrofi.
Metsäautotiellä Mia Takula alkoi toden teolla pelätä. Hän oli aikeissa mennä kahden tuttavansa ja koiran kanssa kiertelemään susien reviirillä Snappertunassa Etelä-Suomessa. He halusivat katsella, näkyikö susista merkkejä.
He olivat juuri kääntyneet päätieltä metsätielle, kun huomasivat, että heidän kannoillaan tuli auto. Auto oli sama, joka oli tullut päätiellä vastaan juuri ennen kuin Mian porukka oli kääntynyt metsään. Sen oli täytynyt tehdä nopea u-käännös ja lähteä heidän peräänsä. Nyt auto pakotti Mian porukan ajamaan aina vain eteenpäin.
”Tien lopussa miehet ilmoittivat aggressiivisesti, etteivät päästä meitä poistumaan, ja toinen heistä alkoi soittaa lisää väkeä paikalle.”
Miehet kertoivat, että heillä oli aseita autossa. Mia tajusi nopeasti, että tilanne ei ollut pelkästään uhkaava, vaan myös vakava. Hän soitti hätäkeskukseen. Siellä käskettiin pitämään linja auki, kunnes poliisit ehtivät paikalle.
Pian puiden lomasta ilmestyi kaksi poliisiautoa. Kypärin ja luotiliivein varustautuneet lainvalvojat käskyttivät miehet ulos autosta. Mian seurue päästettiin lähtemään.
Mia teki rikosilmoituksen tapahtuneesta, mutta paikallispoliisi ei ryhtynyt tutkimaan asiaa, tuttujen miesten tekoa.
Kettutyttöjen iskuista jo 30 vuotta
Moni muistaa Mia Takulan vuodelta 1995, jolloin hänen nimensä oli Mia Salli. Hän oli yksi kolmesta eläinoikeusaktivistista, kettutytöstä, jotka päästivät Pohjanmaalla kettuja turkistarhoista vapauteen.
Se oli ensimmäisiä eläinoikeusaktivistien tekoja Suomessa ja siitä nousi valtava kohu. Nuorista tuli kansakunnan sylkykuppeja ja he saivat tappouhkauksia. Kolmikko tuomittiin yhteisvastuullisesti lähes miljoonan markan vahingonkorvauksiin.
Turkistarhaiskusta on kulunut pian kolmekymmentä vuotta. Kuluneet vuodet eivät ole muuttaneet Mian ajatuksia eläinten oikeuksista. Kaikki hänen työnsä ovat tavalla tai toisella liittyneet niiden edistämiseen.
Tässä välissä Suomi kuitenkin on muuttunut. Vielä 1990-luvulla ajatus eläinten oikeuksista oli täyttä hepreaa, mutta nyt yhä useampi tietää mitä se tarkoittaa. Sen seurauksena esimerkiksi vegaani- ja kasvistuotteiden kulutus ja tarjonta ovat kasvaneet valtavasti. Silti yksi asia on pysynyt samana: eläinten oikeuksien puolustaja kohtaa yhä vihaa.
Ihan erityistä vihaa saa, jos puolustaa susia. Se tuli Mialle selväksi, kun hän keräsi materiaalia Susien mailla -kirjaansa varten ja kiersi kymmenellä susireviirillä ympäri Suomea, myös Snappertunassa.
Susi herättää tunteita, jos se syö karjaa tai kajoaa koiriin. Niin tekevät myös karhu ja ilves, joita kumpaakin on kymmenkertainen määrä suteen verrattuna. Silti niitä ei vihata yhtä intensiivisesti kuin sutta.
Norjassa on tutkittu susivihaa ja tulokset pätevät tutkijoiden mukaan Suomeenkin. Viha kumpuaa monesta lähteestä, joilla ei ole tekemistä suden kanssa. Kyse on herravihasta: koetaan, että päättäjät eivät ymmärrä tilannetta. Suomessa tämä linkittyy erityisesti EU-vihaan.
Kirjan taustatyötä tehdessään Mia liittyi sosiaalisen median susiviharyhmiin. Hän huomasi, että susivihassa oli paljon samaa kuin muukalaisvihassa.
”Oma ahdistus puretaan kohteeseen, joka ei voi puolustautua. Kun katsoi, mitä nämä ihmiset kirjoittivat omilla julkisilla sometileillään esimerkiksi muista ihmisistä, törmäsi vahvaan rasismiin ja sovinismiin.”
Kukaan ei halunnut nähdä lapsen hätää
Vihan kohteeksi joutuminen ei ole saanut Mia Takulaa lopettamaan eläinten oikeuksien puolustamista.
”Jos minua olisi voinut uhkailulla tai väkivallalla pakottaa, se olisi tapahtunut jo vuosikymmeniä sitten.”
Lapsena Mia suhtautui luontoon ja eläimiin samoin kuin useimmat lapset: mutkattoman kiinnostuneesti.
Sitten tapahtui asioita, joiden seurauksena Mia oppi tuntemaan, miltä tuntuu kun ei voi puolustautua ihmisten pahoilta teoilta. Ne saivat hänet samaistumaan puolustuskyvyttömiin eläimiin.
Kolmevuotiaana Mia laitettiin päivähoitoon herttaisenoloisen pariskunnan luo. He olivat tunnettuja siitä, että järjestivät lapsille monenlaista mukavaa ohjelmaa.
”Minua käytettiin hyväksi hoitopaikassa. Sitä kesti yli kaksi vuotta.”
Vaikka Mia oli hyvin pieni, hän tiesi jollain tavalla jo silloin, että se, mitä hänelle tehtiin, ei ollut oikein. Yhden kerran hän yritti puheen voimalla puolustaa itseään. Sillä ei ollut mitään vaikutusta, eikä Mia ei enää yrittänyt. Hän ymmärsi, että oli asian kanssa yksin.
Mia uskoo, että ahdistuksen on täytynyt näkyä niin pienen lapsen käytöksessä – jos joku olisi halunnut sen nähdä.
”Kerran otin hoitopaikassa sakset käteen ja nyrhin hiukseni pois. Se oli ahdistuksen purkamista, mutta myös sitä, että en enää olisi söpö pikkutyttö.”
Mia Takula koki koulussa väkivaltaa
Kouluaikana Mia joutui kollektiivisen väkivallan kohteeksi. Sitä kesti vuosikausia. Kiusaaminen oli jokapäiväistä ja siihen osallistui laaja joukko oppilaita. Pahimmillaan hänet kuristettiin tajuttomaksi, lievimmillään hänen päälleen syljettiin.
Syytä väkivallalle voi vain arvailla. Ehkä yllykkeenä toimi se, että Mia oli ulkopuolinen, kun tuli viidennelle luokalle kesken lukuvuoden. Tai se, että hän ei syönyt lihaa. 1980-luvulla se tarkoitti sitä, että koulussa hänenlaiselleen oli tarjolla näkkileipää, perunaa ja raastetta. Voi myös olla, että kiusaamisen kimmoke löytyi siitä, että Mia ei pukeutunut muotivaatteisiin ja oli hyvä koulussa.
Koulussa puututtiin väkivaltaan vain kerran. Silloin yläasteen rehtori ehdotti ratkaisuksi sitä, että Mia ei tulisi vähään aikaan kouluun. Aikuisten puuttumattomuus näytti oikeuttavan väkivallan ja sai sen leviämään yhä useampien oppilaiden huviksi.
”Elin monta vuotta varmana siitä, että minut tapetaan ennen kuin ehdin täysi-ikäiseksi.”
Mialle on mysteeri, miksi hänestä ei tullut itsetuhoista tai väkivaltaista. Osansa selviämisessä oli keinoilla, jotka lohduttivat. Eläimet ja luonto ylipäätään olivat tärkeimmät lohduntuojat. Sellainen oli myös baletti, jota Mia tanssi neljävuotiaasta lähtien. Runojen kirjoittamisen hän löysi kymmenvuotiaana ja vähän vanhempana Mia rustasi sanoja punkbiiseihin.
Selviytymiskeinot avasivat Mialle yhteyden muihin ihmisiin. Erityisesti punkmusiikista kehkeytyi tällainen kanava.
Hän alkoi kuunnella punkia keskellä pahinta kiusaamista, 13-vuotiaana. Sanoituksista löytyi vastakaikua hänen omille ajatuksilleen. Väkivallattomuus! Vapaus! Toinen vaihtoehto -lehden kirjeenvaihtopalstan kautta hän löysi samanhenkisiä kavereita. Uudet tuttavat asuivat ympäri Suomea, mutta se ei haitannut.
Omat tyypit löytyvät aktivisteista
Miasta tuli aktivisti. Hän perusti 15-vuotiaana yhdistyksen, jolla oli mahtipontinen nimi: Suomen Punk Anarko Yhdistys. Mia myös alkoi julkaista omakustannelehti Vapauden huutoa. Yhdistyksen ja lehden tärkein aihe olivat eläinten oikeudet.
Siihen aikaan Mia ei tuntenut ketään toista, joka olisi pitänyt ääntä aiheesta. Hän matkusti kotoa Vihdistä Helsinkiin Kolmen sepän patsaalle jakamaan turkisten vastaisia lappusia.
Mia osallistui ahkerasti toimintaan tai järjesti sellaista itse. Oli talonvaltauksia ja huumeiden vastaisia tukikonsertteja, tapahtumia ihmisoikeuksien, alkuperäiskansojen ja luonnonsuojelun puolesta. Kavereiden kanssa hän liftasi ympäri maata käynnistämään mielenosoituksia.
Mia selvisi täysi-ikäiseksi hengissä. Yhtenä viikonloppuna hän oli jakamassa ydinvoiman vastaisia esitteitä, kun hänen huomionsa kiinnittyi kahteen pyhäkoululaisen näköiseen poikaan.
”Pojat myivät itse painamiaan T-paitoja, joissa luki Vegan Resistance (eli vegaaninen vastarinta). He olivat itseni lisäksi ainoat vegaanit, jotka olin siihen mennessä tavannut. Hyvin pian tajusimme, että meillä oli yhteneväinen käsitys eläinasiassa. Se tuntui huikealta.”
Heidän kanssaan Mia perusti Oikeutta elämille -yhdistyksen, joka toimii edelleen. Vuotta myöhemmin, kahtena toukokuun yönä 1995, kun kiiltäväselkäiset ketut loikkivat turkistarhojen avoimista ovista ulos yön pimeyteen, koko Suomi tuli tietämään Mia Sallin.
Tuomio: köyhyys
Tämä on oikeusmurha! Näin totesi kettutyttöjä oikeudessa puolustanut asianajaja Heikki Salo Mia Sallille, Minna Saloselle ja Kirsi Kultalahdelle, kun tyttöjen maksettavaksi tuleva vahingonkorvaussumma selvisi. Korvaukset eivät olleet asianajajan mielestä missään suhteessa tarhojen verotustietoihin tai siihen, mitä haittaa iskusta aiheutui tarhaajien elinkeinolle. Vuosien saatossa korvaussumma kasvoi korkoa.
Vahingonkorvauksista tuli Mialle yli kaksikymmentä vuotta kestänyt köyhyysvankila, vaikka hän kävi koko ajan töissä. Mia opiskeli tuomion jälkeen media-alaa ja elätti yksinhuoltajana sekä itsensä että lapsensa. Hän teki työkseen televisiosarjoja, radio-ohjelmia ja lehtijuttuja.
Vahingonkorvausten takia hänelle jäi palkastaan käytettäväksi vain lakisääteinen summa, joka on pienempi kuin minimitoimeentulotuki. Luottotiedot olivat menneet, eikä hän pystynyt avaamaan omiin nimiinsä edes puhelinliittymää. Mia oppi pyörittämään talouttaan tarkasti suunnittelemalla ja penniä venyttäen. Silti pieni perhe oli koko ajan taloudellisesti veitsenterällä.
”Rahaa oli niin vähän, että oli katastrofi, jos shampoo ja vessapaperi loppuivat samaan aikaan.”
Kerran hyvää tarkoittava tuttu halusi helpottaa Mian ahdinkoa tarjoamalla lounaan työpaikkansa ruokalassa. Mia kieltäytyi, koska ei kehdannut sanoa, että hänellä ei ole varaa bussilippuun, jolla pääsisi tuttavan työpaikalle.
Lue myös Seura.fi: Moraalifilosofi Elisa Aaltola on eläinten ääni ihmisten maailmassa: ”En osaa kuvitella persoonaani ilman, että tekisin eläinasioita”
Mia Takula ja he muunlajiset
Kun Mia puhuu eläimistä, hän ei sano ne vaan he. Tarkkaan ottaen hän ei puhu eläimistä vaan muunlajisista eläimistä. Termi korostaa sitä, että me ihmiset olemme samanarvoisia muita lajeja edustavien olentojen kanssa.
”Ihminen ei ole luomakunnan herra eikä evoluution huipentuma.”
Mia on viime vuosina alkanut ajatella, että vielä tärkeämpää kuin eläinten oikeuksien ajaminen on ihmiskeskeisen ajattelun lopettaminen. Jos ihminen kapuaisi alas itse rakentamaltaan jalustalta ja palaisi kanssakulkijaksi muiden eläinten rinnalle, moni ongelma ratkeaisi.
Yksi tehokas tapa Mian mielestä olisi luopua lihan teollisesta tuotannosta ja siirtyä kasviperäiseen ruokaan. Se vähentäisi päästöjä ilmastoon ja vesistöihin, vapauttaisi maa-alaa ruoantuotantoon.
”Ylipäätään kaikki ihmisen toimet pitäisi arvioida siitä näkökulmasta miten ne vaikuttavat muihin eläimiin ja luontoon.”
Mia on nähnyt, miten monet hänen ajatuksistaan ovat vuosien mittaan tulleet valtavirraksi. Tuore turkistarhauksen kieltämistä vaativa kansalaisadressi sai 50 000 allekirjoitusta päivässä. Saattaa olla, että turkistarhaus tulee tiensä päähän Suomessa lintuinfluenssan takia.
Onko käynyt mielessä, että mitäs minä sanoin?
”Tavallaan on, mutta pääasiassa ei. Toimintani motiivi ei ole päästä pätemään. Mutta kyllä tilanne on turhauttanut, sillä on ollut pitkään tiedossa, että turkistarhat ovat terveysuhka.”
Vaikka ammattiaktivisti on saanut ja saa edelleen vihaa niskaansa, silläkin on puolensa.
”Se on auttanut minua kristallisoimaan ajatteluani.”
Viha ei ole Mian mielestä hyvä syy toimia. Rakkaus elämään on.
Juttu julkaistu Kotiliedessä 21/2023.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Aktivisti Mia Takulaa hyväksikäytettiin lapsena hoitopaikassa – teot saivat hänet samaistumaan puolustuskyvyttömiin eläimiin