Hyvinvointi

Monta sairautta kokenut Ann-Marie: "Pyrin nauttimaan kehoni terveistä kohdista"

Ann-Marie Breitenstein, 68, menetti sairauksien myötä työkykynsä ja tulonsa. Myös naisellisuus ja seksuaalisuus olivat vaarassa hävitä. Onneksi ne vain muuttivat muotoaan.

Ann-Marie Breitenstein oli 60-vuotias, kun hän huomasi suussaan pienen haavan, joka ei parantunut. Hän meni näyttämään sitä hammaslääkärille.

Diagnoosi oli kielisyöpä. Se oli shokki, vaikka Ann-Marie ei sitä ulospäin näyttänytkään. Pyysi vain tuolin, jotta voisi istuutua alas.

Huoneeseen kutsuttiin syöpälääkäri, joka kertoi, että Ann-Marien kieli pitäisi leikata. Sairausloma kestäisi puolisen vuotta, mutta potilas paranisi.

”Päätin uskoa lääkäriä. Ja katsoa koko ajan ainoastaan eteenpäin.”

Onneksi Ann-Mari ei kuitenkaan nähnyt tulevaisuuteen. Siellä nimittäin odotti vielä monta uutta sokkia.

Ilman ääntä

Leikkauksen jälkeisinä päivinä Ann-Mariella oli kurkussaan hengitysputki, joka esti puhumisen. Kommunikointi perheen ja hoitajien kanssa tapahtui paperilapuin tai elekielellä.

”Tyttäret olivat mielissään, kun äiti oli kerrankin hiljaa ja vain kuunteli.”

Yhtenä noista päivistä Ann-Marie oli yksin huoneessa, kun hoitaja tuli petaamaan sängyn. Hän nosti potilaan siksi aikaa pyörätuoliin istumaan. Sitten hän lähti.

Siihen tuoliin väliaikaisesti unohdettuna Ann-Marie koki täydellisen epätoivon hetken.

”Olin hylätty kasa täynnä putkia, tuppoja ja letkuja. Sairas, hampaaton, nainen ilman ääntä. Täysin arvoton kenellekään.”

Kesken surkeutensa potilas huomasi pöydällään Mark Levengoodin elämänkerran ja rupesi lukemaan sitä. Tarina Levengoodin perheen uimakoulusta sai Ann-Marien nauramaan, äänettömästi, mutta niin kovaa, että huuleen tuli yksi haava lisää.

“Yllättävän usein elämä on itse asiassa juuri noista käänteentekevistä hetkistä kiinni. Että vaihtaa maisemaa, fyysisesti tai henkisesti.”

Kiroilua luvan kanssa

Myönteiselle asenteelle Ann-Mariella oli käyttöä leikkausta seuraavina kuukausina. Kasvoja särki, koko ajan väsytti, eikä mikään maistunut miltään. Hampaita puuttui ja tuntui kuin suussa olisi ollut villasukka. Ääni, josta Ann-Marie oli ollut siihen asti niin ylpeä, olikin yhtäkkiä häpeällinen asia.

”En tunnistanut omaa ääntäni. Kuulostin ihan sammaltavalta juopolta.”

Ann-Marie hoiti itseään maalaamalla ja kirjoittamalla. Mies auttoi häntä ääntämisharjoituksissa.

”Ruotsinkielisissä kirosanoissa on paljon ärriä ja ässiä, jotka minulta leikkauksessa katosivat. Nyt sain kerrankin kiroilla oikein luvan kanssa. Samalla puhisin vihaani ulos. ”

Herraskainen lapsuus

Ann-Marie syntyi vuonna 1950 kuusihenkisen espoolaisen kauppiasperheen kuopukseksi. Perhe oli ruotsinkielinen.

”Isäni perusti ensimmäisen kauppansa, kun minä menin kouluun. Pikkuhiljaa meistä tuli herraskaisia.”

Vaurastumisen Ann-Marie sanoo ymmärtäneensä siinä vaiheessa, kun isänäiti tuli valitsemaan heidän kotiinsa kristallikruunuja ja hienoja mattoja.

Ann-Marie lähti Hankenille opiskelemaan ja avioitui vuotta myöhemmin ensirakkautensa kanssa.

Tyttäriä syntyi tasaiseen tahtiin, neljännen jälkeen avioliitto olikin karilla. Aviomies kamppaili konkurssin kourissa, aviovaimo itsensä.

”En osaa sanoa, mikä minut teki niin onnettomaksi, mutta koin tukehtuvani omassa elämässäni.”

Kolme suurta

Eräänä päivänä Ann-Marie kuuli radiosta hahmoterapeutti Alf Eldhin haastattelun. Se teki niin suuren vaikutuksen, että Ann-Marie soitti terapeutille saman tien ja pääsi tämän asiakkaaksi.

Ann-Mariella oli tuolloin hyvä työ kansainvälisenä sihteerinä, mutta hän päätti opiskella hahmoterapeutiksi. Hänkin halusi hoitaa ja ymmärtää.

Ann-Marie avasi oman hahmo- ja taideterapeutin vastaanottonsa Helsingin Boulevardille vuonna 1997. Intohimosta oli tullut ammatti.

47-vuotiaan Ann-Marien uusiin liekkeihin syttynyt intohimo oli löytänyt myös muita uusia kohteita. Hän rakastui entiseen opiskelukaveriinsa ja jätti aviomiehensä.

Tämä toinen avioliitto kesti viisi vuotta. Siitä puhuessaan Ann-Marie kertoo vanhasta sanonnasta:

”Sanotaan, että ihminen kokee elämässään kolme suurta rakkautta. Ensimmäisen kanssa hän kokee kaikki asiat ensimmäistä kertaa ja toisen kanssa elämä menee mullin mallin.”

Ja sitten on se kolmas, jonka kanssa kaikki siihen asti opittu asettuu paikoilleen. Se tuli kohdalle vuonna 2005.

Se oli kahden aikuisen ihmisen nautinnollinen suhde, ihannesuhde, kuten Ann-Marie sitä kuvailee.

Hyvästä suhteesta on ollut paljon iloa, kun Ann-Marien elämä on viime vuosina muuttunut monella tavalla. Kielisyöpä oli ikävien tapahtumien sarjassa vasta lähtölaukaus.

Litteä vatsa pelasti

Jos kielisyövästä pitää etsiä jotain positiivista, se oli 13 kilon painonpudotus. Sen ansiosta Ann-Marie huomasi uudesta, litteästä vatsastaan kymmenen senttimetrin kokoisia kyhmyjä.

Gynekologin tutkimuksissa selvisi, että kyseessä oli polykystinen munuaistauti, harvinainen perinnöllinen sairaus. Siihen voi liittyä laajentumia aivojen verisuonissa. Niissä on riskinä puhkeaminen ja aivoverenvuoto.

Näin oli käynyt Ann-Marien äidin kohdalla. Hän kuoli aivoverenvuotoon 54-vuotiaana. Isoveli sai saman taudin seurauksena aortan repeämän.

Riskien takia Ann-Mari leikattiin keväällä 2012. Leikkaus meni hyvin ja toipuminen käynnistyi lupaavasti.

Pari päivää ennen töihin paluutaan Ann-Marien päätä alkoi särkeä. Kipu oli niin kova, että hän lähti etsimään keittiön kaapista särkylääkettä.

Siinä kohdassa meni taju ja kohta Ann-Marie jo kramppasikin keittiön lattialla. Onneksi mies oli kotona ja tilasi ambulanssin.

Rakkauden virrassa

Sairaalassa Ann-Marie vietiin saman tien uuteen leikkaukseen. Aiemman leikkaushaavan alla oleva pienempi haava oli alkanut vuotaa.

Ann-Marie oli sairaalassa melkein kaksi kuukautta, suurimman osan siitä tajuttomana.

”En muista nähneeni minkäänlaista kirkasta valoa. Ehkä en ollut niin lähellä kuolemaa kuin tyttäreni pelkäsivät.”

Sen sijaan hän muistaa tunteneensa jatkuvan rakkauden virran vuoteensa vierellä.

”Ihmiset puhuivat ja silittivät kättäni. Tai olivat hiljaa. Minä en pystynyt reagoimaan heihin, mutta tunsin sen koko ajan.”

Herättyään Ann-Mari kaikkien helpotukseksi tunnisti miehensä ja tyttärensä. Hän pystyi myös nousemaan itse ja kävelemään vessaan omin jaloin.

”Mutta kehoni oli muuten ikään kuin tunnoton. Ja vaikka kykenin puhumaan, olin kadottanut valtavan määrän sanoja.”

Naiseus koetuksella

Kuntoutus kesti vuoden. Sairaalan toimintaterapeutti oli sitä mieltä, että potilas ei tule palautumaan ennalleen.

Ystävä toi Ann-Marielle piirustustarvikkeet. Aluksi hän piirsi pelkkiä viivoja, mutta pikkuhiljaa kuvat alkoivat saada muotoja. Muistikin alkoi palailla ja sanat sen mukana.

Myöhemmin Ann-Marielle tehtiin kielenkorjausleikkaus, jotta puhe palautuisi ennalleen. Sen myötä tuli uusi vaiva: leikkauskipujen takia syötyjen särkylääkkeiden seurauksena paksusuoleen tuli reikä. Uloste jouduttiin ohjaamaan avannepussiin.

Ei ihme että kaikkien sairauksien keskellä naiseus on ollut koetuksella.

Ann-Marin mielestä sairaus on ahne, se pyrkii viemään kaiken. Hän taistelee sitä vastaan omalla asenteellaan.

”Pyrin nauttimaan terveistä kohdista kehossani ja vahvistamaan niitä.”

Parisuhde ei ole sairauksien takia kärsinyt, mutta muuttunut se on. Nyt tärkeintä on tuntea tuttu iho omaa ihoa vasten ja kokea seksuaalisen intohimon sijaan läsnäolon voimaa.

”Silloin, kun olin itse vielä terve, kärsin kamalasti mustasukkaisuudesta. Pelkäsin, että vanhetessa seksuaalisuuteni häviää ja naiseuteni siinä samalla.”

Enää se ei pelota.

”Seksuaalisuuteni on muuttunut, mutta samaan aikaan luottamus mieheeni on koko ajan kasvanut.”

Varakkuus mennyttä

Ann-Marie yrittää nyt keskittyä siihen, mitä hänellä vielä on. Oikea käsi ei palautunut ennalleen, mutta sillä voi kirjoittaa. Ässät ja ärrät puuttuvat, mutta sanat ja muu osa kirjaimista on tallella.

Taloudellisesti on tiukkaa, sillä kummallakin on pieni eläke. Vaatteita Ann-Marie ei enää osta ja ulkomaanmatkat ovat nekin mennyttä elämää.

Kateutta Ann-Marie ei silti tunne. Silloinkaan kun vanhat, hyvävoimaiset ja -tuloiset ystävättäret houkuttelevat häntä viikonloppumatkoille.

Neljälle tyttärelleen ja seitsemälle lapsenlapselleen Ann-Marie ei pysty hankkimaan isoja lahjoja. Niiden sijaan hän aikoo jättää heille tekemänsä muistelmakirjat.

”Sitten he tietävät minusta ja muista esiäideistään myös niitä asioita, joita he eivät nyt osaa tai uskalla kysyä.”

Jatkuvaa luopumista

Ann-Marie ei ole etsinyt selitystä siihen, miksi juuri hän on saanut kaikki nämä sairaudet. Hän uskoo, että elämä ei vaan ole reilua tai tasapuolista.

Se vaatii myös jatkuvaa luopumista.

”Sekä terapeutin että äidin täytyy osata luopua. Heidän työnsä on tukea kasvamisessa ja päästää sitten irti.”

Ann-Mari ajattelee, että myös kuolemassa on kyse samasta: pitää luopua. Hän pelkää kipuja, mutta ei kuolemaa.

”Toivon, että aikanaan voin lähteä jo kerran kokemassani rakkauden virrassa, läheiset ympärilläni.”