Ihmiset

Mikko Kekäläinen, 47, tapasi tulevan vaimonsa ystävien järjestämillä treffeillä: ”Vaimo on elämäni majakka, jota ilman en selviäisi”

Puoli seitsemän -ohjelman vakiokasvo Mikko Kekäläinen peri vanhemmiltaan rakkaan kesäpaikan Etelä-Savossa. Mökki on hänelle enemmän kuin fyysinen paikka, se on perustavanlaatuinen olemisen tapa.

Juontaja Mikko Kekäläisen elämässä vaimo on majakka, Pieksämäki on ankkuri ja turvasatamassa odottaa seitsemän veljestä. Vaikka Mikko ei usko mihinkään yliluonnolliseen, hän kohtaa toistuvasti numeron 143. Tässä jutussa Mikko Kekäläinen paljastaa, mitä hänen elämänsä tärkeimmät luvut kertovat hänestä.

76100 on lapsuudenkodin postinumero

”Lapsuudenkotini Pieksämäellä sijaitsi postinumerossa 76100, ja minulla on sinne edelleen vahva­ tunneside. Isoveljeni asuu nykyään vanhassa kotitalossamme.

Henkinen ankkurini on laskettu Pieksämäelle ja erityisesti vanhemmilta perimäni kesämökin maisemiin. Kun lunastin ­paikan kuusi vuotta sitten, siitä tuli vain entistä­ rakkaampi. Matka mökille on pitkä, ­joten perustamme sinne pitemmän ajan leirin aina kesäisin.

Kesämökki on enemmän kuin maantieteellinen tai fyysinen paikka. Se on perustavan­laatuinen olemisen tapa ja tila. Tulen olemaan siellä aina – sekä maallisen vaellukseni aikana että sen jälkeen.”

5. joulukuuta 2003 Mikko Kekäläinen tapasi tulevan vaimonsa

”Tapasin vaimoni Kristiinan 5. joulukuuta 2003. Se oli hyvä päivä enkä­ aavistanut, mitä kaikkea siitä seuraisi. Ystävät järjestivät meille­ ­puolisokkotreffit Joensuussa. Olimme nähneet kuvat toisistamme ­ennen tapaamista.

Olin viikonloppulomalla varusmiespalveluksesta,­ ja Kristiina oli tuolloin Kainuun radiossa töissä. Siitä suhde lähti ­rullailemaan aika ripeästi.

En voi poimia Kristiinasta mitään yhtä piirrettä, johon olisin rakastunut. Hän on lumoava kokonaisuus, tavattoman mielenkiintoinen ja mukava ihminen. Vaimo on elämäni majakka ja suuntavalo, jota ilman en selviäisi. Kristiina on erityisen hyvä kaikissa käytännön jutuissa. Moni asia jäisi hoitamatta, jos rinnallani ei olisi näin jämpti ihminen.

Aika on humpsahtanut häkellyttävän nopeasti, ja meillä on ollut hauskaa yhdessä.”

Lue myös Anna.fi: Kristiina Kekäläisen raju työuupumus oli kova paikka myös Mikko Kekäläiselle: ”Välillä mietin, menetänkö vaimoni”

Seitsemän veljestä pitää oikealla kurssilla

”Lukioajoilta saakka on säilynyt rakas ystäväporukka, johon ­kuuluu seitsemän henkeä. Näissä veljissä minulla on tärkeitä ja turvallisia ihmisiä, joihin voin tukeutua missä tilanteessa tahansa.­ Olemme kaikki syntyneet vuonna 1977, ja kokoonnumme yhteen säännöllisesti.

Ystävystyimme 18-vuotiaina kukkopoikina, jotka tiesivät omasta­ mielestään maailmasta aivan kaiken. Toki olemme vuosien saatossa viisastuneet. Keski-iän kriisiä helpottanee se, että nämä rakkaat veljet ikääntyvät aivan samassa tahdissa kuin minä.­ En ole yksin, kello raksuttaa meille kaikille.

Viimeksi tavatessamme keskustelu eteni hyvinkin syvällisiin asioihin. Tämä poikaporukka on kasvattajaseurani.”

6 vuotta sitten Mikko perheineen luopui omasta autosta

”Luovuimme omasta autosta kuusi vuotta sitten. Kyllästyimme päivittäiseen ruuhkassa istumiseen. Se oli perhe-elämän stressaavimpia asioita.

Liikumme junalla, muilla julkisilla liikennevälineillä tai vuokraamme auton tarvittaessa. Meille sopii erinomaisesti, ettei parkkipaikalla ole auto seisomassa.

Autottomuus on tehnyt lapsista aiempaa omatoimisempia liikkujia. He osaavat mennä harrastuksiinsa, ja voimme aina lähteä mukaan saattamaan. Taksi on meidän perheessä spesiaalia luksusta.”

Luku 12 019 kertoo tarvotuista askelista

”Puhelimeni askelmittari näytti lukua 12 019 eilen, ja se on päivittäinen keskimääräinen tahtini. Askeleita kertyy helposti yrittämättä, koska teen koiran kanssa tunnin lenkin aamuisin. Lisäksi tulevat kävelyt kotoa lähijuniin ja työpaikalle.

Pidän kävelemisestä. Se on tapa olla ja tehdä samalla myös töitä. Tänä aamuna kuuntelin ensi viikon haastateltavan äänikirjaa. Jätän kuulokkeet toisinaan pois, ettei pään sisään työnny koko ajan uutta sisältöä. On hyvä tuulettua metsälenkillä ilman mitään informaatiota.”

1 vuosi sitten Mikon perheeseen muutti koira

”Koiramme Kajo tuli perheeseen pentuna vuosi sitten. Olin ennen se tyypillinen ikävä faija, joka vastustaa koiran hankkimista systemaattisesti,­ vaikka erityisesti tyttäremme toivoi lemmikkiä sitkeästi.

Päätös koirasta syntyi, kun olin ­viikon työreissussa. Soittelin kotiin iltaisin ja kuulin, että perhe oli tutkinut tarkasti Hankikoira.fi-sivustoa. Tiesin, että häviän pelin. Ensin menetin liittolaiseni eli vaimoni ja sitten perustelut, joita ei itse asiassa edes ollut.

Kajo Kaikkonen on mahtava tyyppi, ja tämä on ollut ihana vuosi. Ajattelin ennen, että koiraihmiset ovat jotenkin outoja. Nyt olen yksi niistä oudoista.”

Lue myös: Helin koira osaa puhua yli 40 sanaa – kerran se väitti olevansa kissa

Maaginen luku 143 toistuu elämässä

”Jostain syystä luku 143 toistuu elämässäni. En tosin usko pätkääkään numerologiaan tai mihinkään yliluonnolliseen.

Kävin merivoimien reserviupseerikurssin ja numeroni oli sattumalta 143. Olen kuulunut järjestöihin, joissa juuri tämä luku on ollut osaston tai lippukunnan numero. Kun avaan kesken jääneen kirjan, olen monesti sivulla 143. Syntymäpäiväni on 14. maaliskuuta. Harrastan rekkaribongausta, ja aina kun näen numeron 143, se tuntuu erityiseltä.­ Tuossa, taas!”

Mikko Kekäläinen on opiskellut 189 peräkkäisenä päivänä espanjaa

”Opiskelen Duolingo-sovelluksen avulla espanjaa. Olen treenannut kieltä putkeen 189 peräkkäisenä päivänä. Vaimon vanhemmilla on Torremolinoksessa asunto, joka siirtyilee nyt seuraaville sukupolville. Espanjalle tulee olemaan käytännön tarvetta. Kielioppi jäi mieleen jo kansalaisopiston kursseilta.

Etelä-Amerikka kiinnostaa myös. Haluaisin Meksikoon ja Kuubaan. Día de los muertos eli kuolleiden päivän kulttuuri kiehtoo. Olisi mahtava päästä Meksikoon juuri tuohon aikaan.

Meksikolainen Cielito­ lindo -kappale on ehdoton suosikkini ja mottobiisini. Haluaisin tatuoida sen kertosäkeen muiden tekstieni­ seuraksi: Canta y no ­llores eli laula, äläkä itke.”

Sivulla 215 haastavassa kirjassa

”Luen Vladimir Nabokovin romaania Lolita ja olen nyt sivulla 215. Kirja kertoo keski-ikäisen miehen hullaantumisesta 12-vuotiaaseen tytärpuoleensa. Romaani on aiheeltaan karmea, mutta tekstillinen mestariteos.

Sain lukuvinkin kirjailija Miki Liukkoselta, kun hän vieraili viimeisen kerran Puoli seitsemän -ohjelmassa. Romaanin aloittaminen jäi odottamaan sopivaa aikaa.

Sitten Miki kuoli. Silloin ajattelin, että nyt luen sen, vaikka en voikaan enää jakaa kokemusta hänen kanssaan. Lukemisessa on siis erilainen taso kuin vain saamani vinkki. Vaikka en Mikiä sen syvällisemmin tuntenut, mieleen jäi kuva sydämellisestä ihmisestä.­ Hän oli loistava kirjailija ja arvostan häntä suuresti.”

Puoli seitsemältä alkaa leikkihetki

”Kun kello tulee puoli seitsemän ja punainen lähetysvalo syttyy, muut asiat eivät­ enää kaiherra mielessä. Se on tuon ajankohdan taika. Puoli seitsemän -ohjelma on aikuisten ­ihmisten leikkihetki.

Olen juontanut ohjelmaa pian viisitoista vuotta täydellä sydämellä, rakkaudella, hiellä ja välillä kyynelilläkin. Onhan se pitkä aika. Porukka on matkan varrella vaihtunut. Alkuperäisestä kokoonpanosta on jäljellä meitä muutamia.

Joskus en jännitä suoria lähetyksiä yhtään ja joskus taas paljon. Eilen tuli sellainen keskiviikon angsti, että tuskailin juontajaparilleni Ella Kanniselle, että miksi olen valinnut tämän ammatin ja miksi kukaan haluaa katsoa tätä. Ehkä sielun tyhjentäviä epävarmuuden hetkiä tulee kaikille.

Ohjelma on ison porukan rakkauslapsi. Alkuperäinen idea kantaa yhä. Mukaan ei haluta yhtään hapanta sitruunaa pilaamaan kivaa fiilistä. Ollaan ikään kuin ­ystävät pitämässä hauskaa yhdessä saman tekemisen parissa. Nauretaan paljon. Se on osa lämmintä ja hyväntahtoista kudelmaa.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 8/2024.