Tarinat

Aino-Maija Luukkosen 25 vuotta vanhempi puoliso muutti hoivakotiin, kun muistisairaus eteni: ”Koen, että olemme onnellisempia näin”

Aino-Maija Luukkosen elämä muuttui, kun hän jäi kesällä pois Porin kaupunginjohtajan virasta. Pian sen jälkeen 25 vuotta vanhempi puoliso joutui hoivakotiin. ”Elämän rajallisuus pitää ymmärtää”, Aino-Maija sanoo.

Aino-Maija Luukkonen katsoo televi­siosta tosi-tv-sarjaa The Harlins. Hänellä on siihen kaksi syytä.

Ensinnäkin Renny Harlinin puoliso Johanna on kotoisin Porista, ­jonka kaupunginjohtajana Aino-­Maija toimi kahdeksantoista vuotta.

Toiseksi Harlinin pariskunnalla on 31 vuoden ikäero. Se on kuusi vuotta enemmän kuin Aino-Maijalla, 64, ja hänen puolisollaan, maakuntaneuvos Antti Koskisella, joka on nyt 89-vuotias. Sanoessaan tämän Aino-Maija vakavoituu.

”Suhde on valinta, eikä ikäeroa mieti, kun itse on alle kolmikymppinen. Ei silloin ajattele niin pitkälle tulevaisuuteen.”

Ei hänkään ajatellut. Nyt hän tietää, että iso ikäero konkretisoituu myöhemmin.

”Tiedän, että mieheni on aloittanut elämän 25 vuotta itseäni aiemmin, ja sen rajallisuus pitää ymmärtää. Olen samassa tilanteessa kuin kaverini vanhempiensa kanssa. He miettivät vanhempiensa hoitamista ja saattavat heitä hautaan.”

”Meillä ei ollut suuria suunnitelmia eläkeajaksi”

Aino-Maija sanoo, etteivät Antti ja hän keskustelleet siitä, mitä tulevaisuus voisi tuoda tullessaan suuren ikäeron takia. Sillä ei ollut merkitystä yhteisessä elämässä.

”Olemme eläneet tässä ja nyt, eikä meillä ollut suuria suunnitelmia eläkeajaksi. Olemme olleet jalat maassa. Tämä on johtanut siihen, ettei ole ollut hirveästi pettymyksiäkään.”

He ovat olleet toisilleen tärkeät keskustelukumppanit. Historiateosten ja elämäkertojen lukeminen on ollut yhteinen harrastus. Televisiosta on katsottu uutisia, ajankohtaisohjelmia ja saksalaisia dekkarisarjoja. He ovat matkustaneet matkailuautolla ja purjehtineet.

Vielä Antin ollessa 75-vuotias he vaelsivat vuorilla Madeiralla, ja kävely oli tärkeä yhteinen harrastus. Antti oli perusterve mies ja kävi viime kevääseen asti kuntosalilla pari kertaa viikossa.

Sen Aino-Maija huomasi, että puolison askel lyheni eikä hän jaksanut kävellä yhtä pitkiä matkoja kuin ennen. Puoliso alkoi myös kokea kaatumisen tunnetta ollessaan ulkona. Tämän Aino-Maija yhdisti vain korkeaan ikään.

Lue myös: Liki satavuotiaat Timo ja Toini ovat olleet naimisissa 73 vuotta.

Yhtäkkiä mies elikin vuotta 1991

Helmikuisena maanantaina Aino-Maijalla oli menossa kaupunginhallituksen etäkokous. Sitä ennen hän ja Antti olivat juoneet kahvit tavalliseen tapaan. Kohta Aino-Maija löysi puolisonsa työhuoneesta, tuolista alas valahtaneena.

”Kun rupesin hinaamaan häntä ylös, hän valui lattialle kuin keitetty makaroni.”

Ensihoito mittasi miehellä 39 astetta kuumetta. Hänellä todettiin koronatartunta, ja hän joutui sairaalahoitoon. Sairaalassa mies oli sekava eikä tiennyt aikaa eikä paikkaa. Hän kuitenkin kotiutui hyvässä kunnossa.

Elokuussa Aino-Maija lähti ystä­viensä kanssa matkailuautolla Lappiin. Hän oli varannut puolisolleen ruoat poissaolonsa ajaksi, ja he puhuivat puhelimessa joka päivä. Yhtenä iltana mies vaikutti sekavalta, ja Aino-Maija pyysi yhteistä ystävää katsastamaan tämän kunnon.

Aino-Maija seisoo portailla koira sylissään.
”Elämään kuuluu jäähyväisiä. Siihen on saanut tottua”, Aino-Maija Luukkonen miettii. © Johanna Sjövall

”Antti eli vuotta 1991, ja hänet vietiin sairaalan muistiosastolle. Kun menin tapaamaan häntä, hän ei tuntenut minua, vaan luuli minua toiseksi ihmiseksi. Hän oli harhainen ja kuvitteli jo edesmenneiden ihmisten olevan elossa.”

Kävi myös ilmi, ettei Antti ollut syönyt hänelle varattuja ruokia.

Muistitesti kertoi isoista ongelmista. Ajan ja paikan taju olivat hukassa. Antti tarvitsisi apua hygieniassa ja muissa päivittäisissä toiminnoissa.

”Se oli hirveä shokki”, Aino-Maija muistelee.

Aino-Maija Luukkonen: ”Antti ei kaipaa kotiin”

Moderniin kerrostalohuoneistoon noustaan hissillä autotallista. Avoin oleskelu- ja ruokailutila sekä lasitettu parveke avautuvat Kokemäenjoelle ja Kirjurinluodolle. Pari muutti tänne joulukuussa 2019 omakotitalosta.

Aino-Maija nappaa syliinsä puoli­vuotiaan toyvillakoira Onnin, joka on siitä mielissään. He asuvat kaksin, ­sillä Antti siirtyi alkusyksyllä hoivakotiin parin kilometrin päähän.

Päätös oli raskas, mutta Aino-Maija ei pysty liikuttamaan miestään yksin, ja puoliso tarvitsee ympärivuorokautista hoivaa ja turvaa.

”Olen sitä mieltä, että vakavasti muistisairaan ihmisen selviytyminen kotihoidon turvin on arveluttavaa. Ihmistä ei voi lukita omaan kotiinsa, se on epäeettistä. Hoitajamitoituksen sijaan pitäisi miettiä sitä, mikä on kenellekin oikea paikka.”

Hän muistuttaa, ettei kaikilla ole ympärillään ihmisiä, jotka voivat hoitaa hänen asioitaan.

”Pystyn ajamaan mieheni etua. Yleensä puolisot ovat kutakuinkin samanikäisiä, ja omaishoito voi ­olla ­sitä, että huonokuntoinen hoitaa toista huonokuntoista. Tähän sisältyy monia eettisiä kysymysmerkkejä.”

Porissa ollessaan Aino-Maija ja ­Onni-koira vierailevat Antin luona joka ­päivä, ja muulloin he puhuvat puhelimessa. He käyvät autoilemassa ja pyörä­tuoliajeluilla. Mies lukee lehtiä ja seuraa televisiota. Hän tunnistaa Aino-Maijan, mutta ajan ja paikan taju ovat joskus kateissa. Hän puhuu joistakin edesmenneistä kuin elävistä.

Aino-Maija kokee, että Antin on ­hyvä olla hoivakodissa. Jos tämä olisi ahdistunut, se tulisi ilmi heidän keskusteluissaan.

”Hän ei kaipaa kotiin, mikä on hyvä. Koen, että olemme onnellisempia näin. Turvallisuus on tärkeintä. Kenellekään ei ole hyväksi elää epävarmuudessa.”

Aino-Maija Luukkonen selvitti Antin iän

Syksyllä 1985 Aino-Maija valittiin 26-vuotiaana Harjavallan mielisairaalan apulaistalouspäälliköksi. Hän muutti sairaalan asuntolaan seuranaan iso Untamo-nalle, joka istuu yhä parvekkeella. Pian perässä muutti kerrynterrieri Nancy ja myöhemmin labradorinnoutaja Muri.

Antti Koskinen oli hänen esihenkilönsä, 51-vuotias perheellinen mies.

”Kun huomasin, että välillämme on tunteita, selvitin Antin iän. Ensin ajattelin, että kauheaa. Kenelläkään kaverillani ei ollut niin paljon vanhempaa miestä. Lisäksi hän oli naimisissa.”

Aino-Maijaa vetivät puoleensa miehen elämänkokemus ja varmuus.

”Hän oli kunnollinen mies. Varmasti mukana oli myös turvallisuushakuisuutta. Hain isähahmoa, koska menetin oman isäni varhain.”

Alussa he sopivat salaisia tapaamisia.

”Varmasti tilanne oli se, että me kuvittelimme, ettei kukaan tiedä mitään. Kaikki kuitenkin tiesivät.”

Antti oli pienellä paikkakun­nalla tunnettu ihminen, toiminut kaupunginjohtajana ja politiikassa. ­Suhde herätti puheita ja juoruja. Se päätti myös miehen avioliiton.

Puoliso oli tärkein tuki myrskyisässä työssä

Aino-Maija muutti Poriin vuonna 1992, ja ­sinne perustettiin myöhemmin yhteinen koti. Hän työskenteli sittemmin Vaasassa, Turussa ja Lohjalla, joten etäsuhde tuli tutuksi. Porin kaupunginjohtaja hänestä tuli 2004.

Antti oli demari, ja Aino-Maijakin otti SDP:n jäsenkirjan.

”Ilman Anttia en olisi sitä ottanut, eikä minusta ilman sitä olisi tullut ­Porin kaupunginjohtajaa.”

Tuolloin puoliso oli ollut eläkkeellä jo vuosia. Työstä luopuminen oli ollut hänelle vaikeaa. Tuska helpotti, kun pari hankki omakotitalon. Siitä tuli Antille pieni metsä- ja klapityömaa. Hän innostui myös ruoanlaitosta.

Aino-Maija kuvaa liittoaan tasa-arvoiseksi. Puoliso oli hänen tärkein taustavoimansa työssä, joka oli välillä myrskyisää. Hänet haluttiin erottaa useampaan kertaan, ja mediassa uutisoitiin johtajuus- ja ilmapiiri­ongelmista. Erottamiseen johtanutta enemmistöä ei syntynyt koskaan.

Aino-Maija ihmettelee itsekin, miten hän osasi pitää siviiliminänsä itsellään ja ottaa töihin etäisyyttä.

”En ole valvonut öitäni. Tärkein asia oli, että oli juttukaveri kotona. Antille saatoin puhua avoimesti ja rehellisesti ja luottaa häneen.”

Viime talvena Aino-Maijan kaupunginjohtajuus sai poikkeuksellisen käänteen. Porin kaupunki teki mainoskampanjan, jonka pääosassa on Joonas Nordmanin esittämä Porisuhdeneuvoja Luukkonen. Hulvattomia videoita on katsottu YouTubessa yli puoli miljoonaa kertaa.

Aino-Maija nauttii niistä suuresti.

”Ostin idean viipymättä, kun tiesin, mihin Joonas parhaimmillaan pystyy.”

Lue myös Seura.fi: Ville muuttui yhdessä yössä aviopuolisosta omaishoitajaksi

Vanhempien varhaiset kuolemat kasvattivat Aino-Maijasta itsenäisen

Aino-Maija sanoo, että työturbu­lenssi ei tuntunut miltään, kun hän vertaa sitä lapsuutensa kokemuksiin. Ne opettivat hänet kestämään koettelemuksia.

Pyhämaassa syntynyt Aino-­Maija oli kahdeksanvuotias, kun hänen ­äitinsä kuoli vain 53-vuotiaana pitkään sairastettuaan. Kalastajana ja veneenrakentajana työskennellyt isä menehtyi syöpään vajaata vuotta myöhemmin 60-vuotiaana.

Aino-Maija on viidestä sisaruksesta nuorin. Vanhin poika kuoli alle vuoden ikäisenä suolisolmuun. Myös sisar ja vanhempi veli ovat kuolleet.

Aino-Maijalla on vanhemmistaan vain muutamia tuokiokuvia.

”Minulla oli mielikuvitushahmot, pikkuoravat Tiku ja Taku. Kun menin kouluun, äiti kysyi, voisivatko Tiku ja Taku jäädä pois. Sanoin, että eivät voi. Kun isä teki veneitä, hääräsin hänen kanssaan ja laitoin nauloihin kittiä.”

Aino Maija oppi tulemaan toimeen yksin ja elämään itsenäisesti.

Vanhempien kuoltua hän muutti veljensä perheeseen Uuteenkaupunkiin. Tämän puoliso opiskeli Tampereella, ja perheeseen kuului kaksi pientä poikaa. Veljellä oli alkoholi­ongelma, ja 13-vuotias Aino-Maija joutui pitämään huolta pojista.

”Päiväkodista soitettiin, ettei lapsia ollut haettu, ja juoksin hakemaan heitä pää kolmantena jalkana. Kaverini kanssa myös veimme poikia päiväkotiin.”

Pojat olivat Aino-Maijalle kuin omia lapsia. Hän iloitsee, että sai hoitaa heitä, kun omia lapsia ei sittemmin tullut.

Uudessakaupungissa Aino-Maijan turvana oli isän sisar, Mimmi-­täti, ­joka asui vanhainkodissa. Täti osti hänelle rippijuhlavaatteetkin.

”Kun nyt käyn hoivakodissa, se ei ole minulle uutta. Kävin nuorena paljon vanhainkodissa, jossa täti kertoi Uuraasta ja Viipurista, josta suku oli tullut länsirannikolle.”

Veljen erottua Aino-Maija muutti kuusitoista vuotta itseään vanhemman Eila-siskon luokse Nurmijär­velle ja kävi siellä lukion.

Kun tuli aika lähteä opiskelemaan, lapsuudenystävä ehdotti pyrkimistä Åbo Akademiin. Aino-Maija opiskeli ruotsiksi valtiotieteitä lisensiaatiksi asti. Hän arvostaa sitä, että sai opiskella, mutta ei heittäytynyt valtiotieteisiin.

”Olen seurannut valinnoissani ­aina enemmän velvollisuutta kuin into­himoa.”

Tohtori nimeltä Onni

Kun Antti oli siirtynyt hoivakotiin, Aino-Maijan alkushokki kesti pari viikkoa. Oli opittava tulemaan tyhjään kotiin ja luotava rutiinit uudelleen aamukahvin keitosta alkaen, ­sillä sen oli hoitanut Antti.

Onneksi on Onni-koira, joka tuli syyskuussa. Puoliso vastusti koiraa ensin, koska edellisen koitan menetys oli ollut suuri suru. Nyt Onni alkaa olla emäntäänsä odotetumpi vieras hoivakodissa.

Aino-Maija pitää sylissään pientä villakoiraa.
Porissa ollessaan Aino-Maija ja Onni-koira käyvät tapaamassa ­Antti-puolisoa hoivakodissa päivittäin. ”Nyt Antti ei enää saa munkkeja aamukahvin kanssa kuten kotona, mutta me ­ niitä hänelle.” © Johanna Sjövall

”Onni on sellainen tohtori, joka pitää elämässäni rakenteen. Ilman koiraa olisin jäänyt voivottelemaan kotiin ja aamulla sänkyyn makaamaan.”

Onnin kanssa Aino-Maijalle on tullut myös uusi sosiaalinen elämä. Hän on tutustunut villakoiransa kasvattajaan ja ihmisiin koirakoulun pentuluokalla, puistoissa ja kaduilla.

Hän naurahtaa, ettei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Koira ja Antin siirtyminen hoivakotiin irrottivat hänet työstä. Puolison kanssa käymäänsä analyyttistä vuoropuhelua yhteiskunnallisista ilmiöistä ja ihmisistä hän kaipaa.

”Kun hoivakodissa puhun jostakin Antille, saatan sanoa, että muistaksää sen ja sen asian tai ihmisen. Aina hän ei muista.”

Onneksi Aino-Maijalla on aina ollut oma, vahva elämä ja ystäväpiiri. Ne kantavat myös nyt.

Tiistaisin on pubivisa. Seniorigolffareilla on padelia ja kuntosalia. Vastikään hän kävi neulontaretriitissä Punkaharjulla. Seuraavana päivänä hän lähtee Dubliniin tapaamaan ystävää. Joulun alla Aino-Maija ja Onni lentävät Málagaan ja palaavat pyhiksi kotiin. Joten yksinäiseksi Aino-Maija ei itseään tunne.

Juttu on julkaistu Kotilieden numerossa 24/2022.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Aino-Maija Luukkosen 25 vuotta vanhempi puoliso muutti hoivakotiin, kun muistisairaus eteni: ”Koen, että olemme onnellisempia näin”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.