Tarinat

Jaakko Olkinuora koki noviisina rimakauhua munkiksi ryhtymisestä: ”Kun vihkimys tulee, ajatukset rauhoittuvat”

Lapsena Jaakko Olkinuora tanssi balettia, soitti kitaraa, lauloi ja luki. Nyt hän on nimeltään Damaskinos Ksenofontoslainen ja elää munkin elämää Kreikan Athosvuorella ja lapsuudenkodissaan Hämeessä.

Vaikka oli kesä, Ahveniston vanhassa ortodoksisessa puukirkossa oli pimeää. Sade hakkasi kattoa ja ukkonen jyrisi suoraan yläpuolella, mutta kynttilän valossa oli tunnelmallista. 15-vuotias Jaakko Olkinuora kuunteli ensimmäistä ortodoksista jumalanpalvelustaan lumoutuneena.

Rakennusmestari-isä oli palkattu kunnostamaan huonoon kuntoon päässyttä kirkkoa, ja Jaakko oli auttanut maalaamisessa. Kiitokseksi seurakunta kutsui isän ja pojan palvelukseen.

”Se oli minulle käänteentekevä kokemus. Tuli tunne, että täällä tiedetään, mistä rukouksessa on kyse.”

Lue myös: Antti Lindtman liittyi kirkkoon, vaikka eli ennen uskonnottomana

Kaksi kotia, kaksi maata

Valkotiilisen omakotitalon ovi avautuu Janakkalan Lintuvuoressa. Mustaan viittaan ja päähineeseen pukeutunut parrakas mies viittilöi sisään. Hän on ortodoksiksinen pappismunkki isä Damaskinos, 38, entiseltä nimeltään Jaakko Olkinuora, joka palasi lapsuudenkotiinsa Hämeeseen neljä vuotta sitten.

Jos tänne olisi tullut kylään 30 vuotta sitten, isä Damaskinos olisi ehkä ollut lähdössä tanssitunnille tai musiikkiopistolle.

Nyt hän istahtaa kultalehvin koristeltuun nojatuoliin ja alkaa rupatella elämästään munkkina. Vastapäiselle seinälle on ripustettu ikoneita ja 85-vuotiaan igumeni Aleksioksen kuva. Hän on johtaja Kreikan Athosvuorella olevassa Ksenofontoksen luostarissa, joka on isä Damaskinoksen toinen koti.

Ärsyttävä rippikoululainen

Vauvana Jaakko Olkinuora oli saanut luterilaisen kasteen, mutta perhe ei käynyt kirkossa tai rukoillut. Jaakko osallistui kuitenkin seurakunnan toimintaan ja lainasi kirjastosta pinokaupalla kirjoja maailmankulttuureista ja uskonnoista.

Teini-iässä varsinkin idän uskonnot kiinnostivat. Ajatuksissa kävi buddhalaiseksi munkiksi ryhtyminen, mutta perheen Thaimaan-loma muutti mielen.

”Kysyin oppaalta, miksi kaikki ihmiset ovat niin kauniita, missä rumat ihmiset ovat. Hän vastasi, että he ovat ansainneet huonon karmansa eivätkä uskalla tulla ulos.”

14-vuotiaasta Jaakosta se kuulosti kauhealta.

”Ei oppaan sanoma tainnut olla ihan buddhalaisen teologian mukaista, mutta se oli hänen versionsa siitä ja vaikutti ajatteluuni.”

Seuraavan kesän rippileirillä Jaakko kyseli ohjaajilta hankalia kysymyksiä ja kyseenalaisti luterilaisen uskon sanomaa. Iltatee venyi joka ilta parituntiseksi, kun Jaakko halusi väitellä ohjaajan kanssa.

”Olen aina ollut hämäläisen suorapuheinen ja kysynyt häpeilemättä, jos en ole ymmärtänyt jotain. Olin varmasti ärsyttävä, mutta toivottavasti myös mielenkiintoinen rippikoululainen.”

Aikuisena ortodoksiksi

Ahveniston jumalanpalveluksen jälkeen Jaakko alkoi osallistua Hämeenlinnan ortodoksisen seurakunnan toimintaan. Hän maalasi ikoneja, kävi palveluksissa laulamassa, kuunteli bysanttilaista musiikkia ja luki yhä vaikeampia ortodoksisia tekstejä.

Pyhiinvaellusmatkoilla Venäjälle sekä Valamon ja Lintulan luostareihin Jaakosta alkoi tuntua, että luostari voisi olla hänenkin paikkansa. 18-vuotiaana hän liittyi ortodoksiseen seurakuntaan.

Ylioppilaslahjaksi Jaakko pyysi vanhemmiltaan rahaa matkaan Athosvuorelle. Se on Kreikkaan kuuluva autonominen alue ja yksi ortodoksien merkittävimmistä hengellisistä paikoista ja bysanttilaisen kulttuurin säilyttäjistä.

Tuttu munkki oli lähdössä ryhmän kanssa tutustumaan niemimaan luostareihin ja kysyi Jaakkoa mukaan. Ensimmäinen yösija oli Ksenofontoksen luostarissa.

Lue myös Anna.fi: Eero Huovisen tytär oli ”hirveä teini” – niin vaan tuli Laurastakin pappi

Luostari oli rakkautta ensisilmäyksellä

Syyskuun päivä oli lämmin ja Egeanmeri hohti sinisenä. Aivan merenrantaan rakennettu Ksenofontoksen luostari oli vaikuttava jo lautalta nähtynä vuoristoa vasten.

Jaakko ihasteli yli tuhannen vuoden taakse ulottuvia perinteitä, jotka näkyivät eri aikoina rakennetuissa luostarin osissa, säännöissä, musiikissa, vaatteissa ja ruoassa.

Pääkirkko kullattuine esineineen, taidokkaine maalauksineen ja suitsukkeen tuoksuineen oli ällistyttävä. Munkit vaikuttivat iloisilta ja tulivat kreikkalaiseen tapaan puristelemaan nuorta vierailijaa poskista. Se kaikki teki Jaakkoon vaikutuksen.

”Athosvuorella sanotaan, että se luostari, johon ensin päädyt, on se mihin jäät. Niin kävi minullekin.”

Varsinaiset suhteet Ksenofontoksen luostariin Jaakko solmi neljä vuotta myöhemmin, kun hän päätyi viettämään sinne pääsiäisviikon. Hän oli silloin Kreikan Thessalonikissa opiskelijavaihdossa opiskelemassa teologiaa ja bysanttilaista musiikkia.

Jaakko ihastui Ksenofontokseen ja sen 60 munkkiin. Säädelty yhteisöllinen elämä ja luostarin johtaja Aleksioksen tapa puhua vetosivat häneen.

”Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Harkitsin jääväni sinne saman tien, mutta luostarin johtaja kehotti tekemään opinnot loppuun.”

Perhe hyväksyi munkkiuden, vaikka se olikin heille outoa

Lopullinen päätös munkiksi ryhtymisestä oli oikeastaan helppo. Vuonna 2013 Jaakko oli jälleen Kreikassa, kun luostarin johtaja kutsui hänet kirkon sivuhuoneeseen.

”Hän sanoi, että ramppaaminen luostarin ja ulkomaailman välillä riittää ja on aika päättää, ryhdynkö munkiksi vai valitsenko maallikon elämä. Hän lupasi auttaa vaimonkin etsinnässä, jos valitsen ulkomaailman.”

Noviisiaikana moni yritti taivutella Jaakkoa päättämään toisin, mutta hänelle munkiksi ryhtyminen oli jo selvää.

”Vanhemmat ja kaksi vanhempaa siskoani ovat ottaneet sen hyvin, vaikka onhan se heille tietysti outoa.”

Isä Damaskinos pitää yhteyttä perheeseensä ja tapaa heitä aika ajoin, vaikka munkkien ei tule pysyä liian läheisinä perheenjäsenilleen. Ennen vanhaan munkkien oli tapana katkaista välit perheeseensä.

Päätöstään hän ei ole katunut eikä usko katuvansakaan.

”Tietysti noviisiajalla tulee rimakauhua, kun miettii lupaustaan olla koko loppuelämänsä munkki, luopua omaisuudestaan, olla kuuliainen luostarin johtajalle ja elää selibaatissa. Kun vihkimys tulee, ajatukset rauhoittuvat.”

”Tuntui vapauttavalta, kun johtaja määräsi mihin tulisi keskittyä”

Päätös oli myös helpottava. Siihen asti Jaakko oli ollut hyperaktiivinen jokapaikanhöylä. Lapsena hän tanssi, soitti kitaraa, selloa, pianoa ja lauloi kahdessa kuorossa. Lisäksi hän harrasti judoa, pesäpalloa ja kuvataiteita.

”Kysyin aina äidiltä, mitä teen huomenna, ja kun hän kertoi, kysyin, mitä muuta teen. Aina piti olla täysi päiväohjelma. Kun ei ollut muuta, luin.”

Lukion ja ensimmäisen Athosvuoren matkan jälkeen Jaakko aloitti musiikkiopinnot Sibelius-Akatemiassa ja seuraavana vuonna kreikkalaisen filologian opiskelun Helsingin yliopistossa.

Tehdessään siviilipalvelusta Valamon luostarin kanttorina hän käynnisti vielä kolmannet opinnot, teologiaa ja kirkkomusiikkia Joensuun yliopistossa.

Munkiksi ryhtyessään hän oli suorittanut niistä kaikista maisterin tutkinnon ja oli jo aloittanut teologiaan liittyvää väitöskirjaa. Toisaalta häntä houkuteltiin Ranskaan tekemään barokkimusiikkia.

”Se alkoi jo käydä raskaaksi. Tiesin olevani suhteellisen hyvä monissa asioissa ja tajusin, kuinka paljon minun olisi tehtävä työtä, että pysyisin niissä kaikissa hyvänä.”

Isä Damaskinoksesta tuntui vapauttavalta, kun luostarissa johtaja määräsi, mihin hänen tulisi keskittyä ja mikä lopettaa.

”Vaikeimmalta tuntui jättää barokkimusiikki, vaikka tietysti kuuntelen sitä edelleen.”

Munkin elämää kahdessa kulttuurissa

Jääkaappia koristavat ikonimagneetit ja viikon työlista. Ylimpänä on koulukuva isä Damaskinoksen kummitytöstä. Kahvikoneen päällä on termosmukeja ja kuva luostarin johtajasta.

Keittiön ikkunasta näkyy pihan tsasouna. Isä Damaskinos laittaa suitsukkeen palamaan ja siunaa pöydällä nousemassa olevan ehtoollisleivän.

Oikeastaan isä Damaskinoksen pitäisi asua luostarissa, mutta koska hänelle tarjottiin munkiksi ryhtymisen aikoihin työtä systemaattisen teologian ja patristiikan yliopistonlehtorina, luostarin johtaja päätyi poikkeusjärjestelyyn.

Isä Damaskinos opettaa Itä-Suomen yliopistossa ja elää muun ajan Suomessa munkkina. Aina kun mahdollista, hän on Athosvuorella.

”Vanhus Aleksios tunsi minut vuosien ajalta ja luotti siihen, että pystyn elämään näin.”

Lapsuudenkotiinsa isä Damaskinos päätyi, kun hänen aiempi asuntonsa alkoi tuntua pieneltä. Palvelusten pitäminen ja synninpäästöjen kuunteleminen oli kerrostalokolmiossa hankalaa. Samoihin aikoihin hänen äitinsä oli luopumassa talostaan.

Neljä palvelusta päivässä

Isä Damaskinos sytyttää kynttilöitä tsasounan kattokruunuun ja hirsirakenteinen tila muuttuu tunnelmalliseksi. Karjalaistyylinen tsasouna siirrettiin Janakkalaan kesällä 2020 Orivedeltä. Sitä ennen isä Damaskinos piti palveluksia yhdessä talon huoneista.

”Pyrin Suomessa samanlaiseen elämään kuin Athoksella, mutta en tietenkään pysty pitämään yksin samanlaisia palveluksia kuin luostarissa, jossa meitä on 60. Suomessa elämä muistuttaa enemmän erakkomunkin elämää.”

Useimpina aamuina luostarissa herätään yhden–kahden aikoihin rukoilemaan ja aloitetaan sitten useita tunteja kestävä jumalanpalvelus. Aamuvarhaisella munkit ottavat parin tunnin unet, ennen kuin nousevat syömään lounasta kello 8.

Ruokavaliossa ei ole lihaa, mutta kalaa ja muita mereneläviä syödään paljon, samoin hedelmiä. Viini kuuluu jokaiselle aterialle, paitsi paastopäivinä.

Myöhemmin on vielä kaksi palvelusta. Ensin ehtoopalvelus, jonka jälkeen munkit syövät päivän toisen aterian ja sen päälle puolen tunnin jumalanpalvelus.

Luostarissa veljestö kokoontuu auringonlaskun jälkeen käsittelemään virallisia asioita, juomaan kahvia ja jutustelemaan ennen nukkumaanmenoa. Sitä ennen on vapaa hetki.

Kreikassa isä Damaskinos pistäytyy usein rannalla kävelemässä. Suomessa hän saattaa edistää työn alla olevaa toista väitöskirjaansa.

”Luostarissa en käytä puhelinta omassa huoneessani”

Aamun ja iltapäivän palvelusten välissä munkit tekevät töitä, kaikkea luostarin ylläpidosta puutarhatöihin ja ikonimaalauksesta huonekalujen tekemiseen. Damaskinoksen työ on usein kirjallista.

Hän on opiskellut viittätoista kieltä ja tekee siksi käännöksiä, sihteerin töitä ja tulkkaa. Suomen, ruotsin, englannin, ranskan ja saksan lisäksi hän puhuu viroa ja kreikkaa sekä lukee latinaa, hepreaa, syyriaa, koptia ja kirkkoslaavia.

Lintuvuoressa isä Damaskinos hoitaa kasvimaata, siivoaa, käy kaupassa ja laittaa ruokaa. Lisäksi hän ylläpitää Lintuvuoren kotisivuja ja päivittää sen Facebook-tiliä.

Luostarin munkeista vain niillä, jotka liikkuvat ulkomaailmassa, on puhelin. Teknologiaan suhtaudutaan Athoksella varauksella, eikä edes uutisia seurata. Jos jotain tärkeä tapahtuu, luostarin johtaja kertoo siitä veljestölle.

”Teknologian käyttö vaatii itsekuria. En pidä puhelimessa koskaan ääniä päällä ja teen verkossa vain sen, mikä minun pitää tehdä. Luostarissa en koskaan käytä puhelinta omassa huoneessani.”

Munkin viitassa ei ole koskaan näkymätön

Pian yliopiston lukukausi loppuu ja isä Damaskinos lähtee kaksi päivää kestävälle matkalle kohti Athosvuorta. Se, milloin on hänen aikansa jäädä sinne pysyvästi, on luostarin johtajan päätettävissä.

Munkkeuden alkuaikoina ulkomaailmassa liikkuminen jännitti. Munkin viitassa ei ole koskaan näkymätön.

Suomessa huutelu on vähäistä, vaikka ihmiset tuijottavatkin. Varsinkin Janakkalassa, jossa monet tuntevat hänet pikkupojasta asti, ihmiset suhtautuvat munkkiin luontevasti.

Kreikassa jotkut ohikulkijat saattavat sen sijaan haukkua ja olla töykeitä, jotkut käydä käsiksikin. Jerusalemissa isä Damaskinoksen päälle on jopa syljetty.

”Sellaiseen turtuu, eikä Kristus luvannut evankeliumissa, että kaikki olisi helppoa.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 10/2024.