Jingfen-ilmiö leviää Kiinassa – nyt halutaan olla ”henkisesti suomalaisia” eli jurottaa rauhassa kotona

Mandariinikiinaan on syntynyt uusi käsite: jingfen. Se tarkoittaa henkisesti suomalaista. Nuoret kiinalaiset ihannoivat nyt epäsosiaalisuutta ja yksin olemista. Miksi?

Stereotypia epäsosiaalisista suomalaisista elää vahvana. Erityisen samaistuttavaan muotoon sen on pukenut Karoliina Korhonen Finnish Nightmares -sarjakuvissaan, joissa seikkailee jutustelua ja suuria väkijoukkoja vihaava tikku-ukko Matti, mahdollisesti kaikkien aikojen stereotyyppisin suomalainen. Matin ujonjuroa luonnetta rakastetaan Kiinassa, ja sille on nimikin: jingfen, henkinen suomalaisuus.

Matille on kauhistus päätyä hissiin yhdessä tuntemattoman tai puolitutun ihmisen kanssa. Jos bussissa joutuu istumaan tuntemattoman viereen, tilanne on Matille painajaismainen. Mikäli itsepalvelukassa ei toimi kaupassa, Mattia alkaa ahdistaa.

Introverttiin suomalaiseen ovat tietenkin rakastuneet suomalaiset itse. Nyt Matti valloittaa maailmaa, sillä myös kiinalaiset ovat ihastuneet Mattiin ja Korhosen sarjakuvissaan kuvaamaan oman tilan haltuun ottamiseen.

Mandariinikiinaan on sarjakuvien räjähdysmäisen suosion myötä syntynyt käsite jingfen. Se tarkoittaa henkisesti suomalaista. Tällä termillä yhä useampi kiinalainen haluaa kutsua itseään.

Lue myös: Yksinäisyys ei ole aina ongelma – 10 yksin olemisen upeaa puolta

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Finn Matti (@finnishnightmaresofficial) jakama julkaisu

Miksi kiinalaisnuoret kokevat olevansa jingfen eli henkisesti suomalaisia?

Kiinalaisessa kulttuurissa yksityisyys on harvinaista herkkua. Kun maassa asuu 1,4 miljardia ihmistä, vain harvassa paikassa voi olla yksin.

Yksin olemiseen liittyy myös poliittisia ulottuvuuksia, sillä yksityisomistuksen lisäksi myös yksityistä tilaa on karsastettu kommunistisessa Kiinassa historian saatossa. Yhteisöllisyys ja jakaminen ovat olleet keskeisiä palikoita kansallisen identiteetin rakentumisessa. Julkisia tiloja pidetään yhteisinä, ja on aivan tavallista, että kiinalainen heittäytyy päiväunille yhtä rennosti omassa olohuoneessaan kuin työpaikalla pöydän ääressä ja museon penkillä.

Kaikki nuoret kiinalaiset eivät kuitenkaan samalla tavalla jaa aikaisempien sukupolvien jakamisen ja yhteisöllisyyden ihanteita. Yhden lapsen politiikan ja sosiaalisen median aikakaudella kasvaneet alle 40-vuotiaat ovat oppineet arvostamaan erilaisia asioita kuin vanhempansa ja isovanhempansa.

Lue myös: Ahdistuneisuushäiriö piinaa työikäisiä: Näin ennaltaehkäiset ja hoidat ahdistusta

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Finn Matti (@finnishnightmaresofficial) jakama julkaisu

Finnish Nightmares -sarjakuvat puolestaan ovat onnistuneet sanoittamaan kaipuun yksityisyydestä ja tekemään yksin olemisesta uudella tavalla hyväksyttävää ja ihannoitavaa. Introverttikin saa nyt ilmaista halunsa omaan rauhaan.

Onhan paljon mukavampaa sanoa: ”En lähde tänään sukujuhliin, koska olen jingfen, henkisesti suomalainen”, kuin ”En lähde tänään sukujuhliin, koska sosiaaliset tilanteet ahdistavat minua.”

Tässäpä siis aihetta ylpeyteen meille kaikille suomalaisille. Olkaamme iloisia siitä, että kyvyssämme ottaa itsellemme tilaa silloin, kun sitä tarvimme, on jotain niin ihailtavaa, että sitä ihannoidaan Kiinaa myöten!

Lähteet: Antroblogi, The Guardian, Sixth Tone

Keskustelu

Kommentoi juttua: Jingfen-ilmiö leviää Kiinassa – nyt halutaan olla ”henkisesti suomalaisia” eli jurottaa rauhassa kotona

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X