Tarinat

Kyllä nolottaa! Katsotko sinäkin salaa näitä tv-sarjoja?

Tunnusta pois: sinullakin on lempisarjoja, joiden katsominen nolottaa. Ei se mitään, niitä on meillä kaikilla. Katso nämä tunnustukset ja kauhistu!

Kun kysytään, ihmiset kertovat yleensä katsovansa televisiota tosi vähän. Eihän se ole sivistyneen ihmisen harrastus!

Ja jos jotain sieltä katsotaan, niin uutiset ja luontodokumentit. Ehkä joskus laatuelokuva Teemalta. Tai ruokaohjelma, koska reseptit. Tai laihdutusreality, koska… no…

Oikeastihan televisio on illan lempihetki. Herkut eteen, viltti syliin, kroppa ja nuppi lepoasentoon. Siinä sitten kaukosäädin kourassa kliksahdetaan vahingossa Paratiisisaarelle, Miljonäärimammojen matkaan tai kyllä, Kauniiden ja rohkeiden seuraan.

Tässä tunnustuksia siitä, mitä aikuiset, ihan tosi fiksut ihmiset katsovat oikeasti:

Naiivia ja hyveellistä

Joskus ennen oli ehkä paremmin. Ihmiset olivat hyviä, paha sai palkkansa ja jokainen jakso päättyi sopuun ja kömpelöön yhteisnauruun.

Näiden sarjojen avulla pääsee pakoon pahaa maailmaa:

”Pieni talo preerialla on ikisuosikkini. Niin naiivi, niin hyveellinen ja aina itkettävä. Sen katsottua olo on puhdistunut, kuin olisi kirkossa käynyt.”

”Katsoin ”vahingossa” Hart of Dixien kaikki kolme kautta Viaplaylta parissa kuukaudessa. Sarjassa seurataan Zoe Hartia, joka lähtee New Yorkista lääkäriksi pieneen etelävaltiolaiseen Bluebellin kylään. Kommelluksilta ei vältytä, kun kaupunkilaistohtori yrittää sopeutua pikkukylän hitaaseen elämäntyyliin. Sarja on tavattoman siirappinen ja ennalta-arvattava, mutta koukutti silti täysin. Hahmoihin kiintyi huomaamattaan, joten heidän kohtalonsa oli seurattava loppuun asti. Joskus on vain ihanaa katsoa sarjaa, joka päättyy aina hyvin, ja jonka draama on niin pientä, että se ei oikeastaan edes ole draamaa.”

”Kaikki ne ihkut viattomat brittisarjat: Sydämen asialla, Naapureita ja ystäviä… onhan ne vähän naiiveja mut eivät kyllä noloja. Hyvä voittaa aina.”

”Itsehän katson vain laatusarjoja, mutta mun mies on käsittämättömällä tavalla koukussa Ylen Uusi päivä -sarjaan. Pyysin selitystä: ”Se vaikuttaa niin kömpelöltä ja viattomalta. Jotenkin on ihana katsoa sellaista normaalia elämää televisiosta.  Ja sitten kun se on niin maalainen, niin tulee myös oma lapsuus mieleen.””

”Olen aivan koukussa tanskalaiseen Badehotellet Kylpylähotelli -sarjaan. Ostin sarjan tanskalaisen ystävättären neuvosta ensin cd:llä, ja yksi kesäloma meni miehen kanssa mökillä tiiratessa sarjaa tietsalta silmät putkella. Aina kun yksi romppu loppui, kysyimme toisiltamme: Katotaanko vielä? Ja sitten taas katsottiin. Nyt hotelli menee Teemalla kakkoskaudessa ja minä tietenkin killitän joka jakson jo toiseen kertaan. Sarja on ihanan aurinkoinen, naiivi ja hupaisia karrikoituja tyyppejä täynnään. On herrasväkeä, jonka asema välillä romahtaa ja on palkollisia, jotka onnistuvat nousemaan kapitalisteiksi, on salarakkaita, piilohomoja, pikkutärkeitä elostelijoita, nuoria, keski-ikäisiä ja vanhoja ynnä ihanat hiekkarannat ja 20-30-luvun vaatteet, miljööt ja autot.”

”Olen keski-ikäinen koulutettu nainen, joka katsoo televisiosta vain uutisia ja luontodokumentteja – ja Korpelan kujanjuoksua, maaseutusarjaa, jossa hölmöillään, petetään ja naidaan.” 

Klassikko kelpaa aina

On sarjoja, jotka pyörivät aina vaan. Tarvitseeko niiden ”hyvyyttä” muulla todistaa?

”Pakko myöntää, että aikojen alussa tuli tapitettua Kauniita ja rohkeita. Mutta ei enää vuosikausiin. Näytetty meillä vuodesta 1992 ja edelleen samat tyypit menee toistensa kanssa vuoron perään naimisiin. Nolottaa jo ajatus, että sitä vielä katsoisi.”

”Olen aina jotenkin ihaillut Neiti Marplea. Dvd-kokoelman lisäksi katson kaikki jaksot Yle Areenasta. Luulen, että oikeassa elämässä olisimme hyviä ystäviä. (Kuinka sairasta tämä on?) Minusta olisi ihana käydä sunnuntaisin hänelle kylässä ja nauttia kello viiden teetä tai ginit ja kuulla viimeisimmät juorut ja murhatutkimusten käänteet.”

”Olen kaikenlaisten ”pukudraamojen” ystävä. Joskus toivoisin, että olisin elänyt 20-luvulla Tanskassa ja työskennellyt Rantahotelli-sarjan täyshoitolassa. Keittiökohtaukset ovat parhaita ja kelaan ne aina moneen kertaan ja ihailen maalaisromanttista keittiötä. En kuitenkaan haluaisi sellaista kotiini tai muutenkaan mitään maalaisromanttista sisustusta.”

”Viikon päätteeksi kun aivotoiminta on nollassa sopii perjantai-iltaan pizzan ohella Hauskat kotivideot. Omassa kodissa, piilossa muilta. Onhan se noloa.”

Nuorisolaisten hömppää

Ikä on vain asenne. Nuorisomusiikkikin uppoaa keski-ikäisiin, miksei sitten nuorisosarjat? Ei siinä ole mitään noloa, kaikkihan me ollaan nuoria oltu. Ja sitä paitsi, nuoretkin katsovat silmät tapissa aikuisten sarjoja ennen kuin edes saisivat. Kiinnostaahan se, toisten elämä.

”Teinimusikaalisarjat on ihan parasta. Kuten Glee, jossa lauletaan ja tanssitaan niin että itsekin energisoidun. High schoolin käytävillä ruoditaan elämän perusasioita: Kelpaanko tällaisena? Pääsenkö yliopistoon/töihin/naimisiin? Voittaako meidän jengi kuorokisan/futismatsin/tanssiskaban? Noloa on se, että omista teiniajoista on noin 35 vuotta.”

”Mua hävettää se, että katson säännöllisesti Sinkkuelämää. Olen katsonut sekä televisiosta että Netflixistä, joitain jaksoja useita kertoja. Sarjan ”juoni” ja käsikirjoitus on todella banaali. Oma elämäni ei todellakaan pyöri miesten tai ulkonäön ympärillä, ja Sinkkuelämässä se on keskeistä. Vastustan myös älytöntä kuluttamista, mitä sarjassa tehdään siis koko ajan. Ja päähenkilön itsekeskeisyys on ihan jumalattoman ärsyttävää!! Mikä hemmetti siinä sitten koukuttaa? En tiedä. Ehkä se, että sarjan ympäristö on New York. Se on esteettisesti kiehtova (muijilla joka kuvassa eri kledjut päällä) ja jollain lapsellisella tasolla aiheet ovat kuitenkin melko samastuttavia. Siis seksi.”

”Rillit huurussa. Noloa nörttihuumoria, mutta puree muhun. Siinä on niitä tohtorinörttejä, jotka tykkää sarjakuvista, niitähän on oikeasti olemassa. Ja blondeja, jotka ovat aina ihan kuutamolla ja seurustelevat näiden kanssa.”

Tositeeveetä kääk!

Tämä on yksiselitteisesti nolointa kaikkien mielestä. Eihän fiksu ihminen voi tuijottaa rikkaiden rouvastelua tai parikymppisten parinvaihtoa. Mutta jos ei muuta, voi ainakin tuntea itsensä vähän paremmaksi kuin ne siellä ruudussa sekoilevat.

”Neljät häät Amerikassa. Toinen toistaan karmeampia morsiushulluja arvostelemassa toistensa häitä, tarjoiluja, juhlapaikkoja ja koristeluja. Hävettää ja nolottaa, koska se on niin kevyttä höttöä. Kaikessa hiljaisuudessa kuitenkin kauhistelen ja arvostelen itsekin mielelläni jenkkidaamien övereitä morsiuspukuja. Ihanaa ”aivot narikkaan” -ajanvietettä.”

”Say Yes to the Dress: naiset, joilla ei ole pikkurahasta puutetta, metsästävät amerikkalaisesta hääpukuliikkeestä unelmiensa hääpukua, jonka hintalappu keikkuu yleensä 5 000 ja 20 000 dollarin välillä. Monen unelma tuntuu olevan erityisesti Nina Paninan suunnittelema mekko, jossa ei säästellä röyhelöitä tai esimerkiksi höyheniä. Parasta on, kun morsiamen seurueella on vahva näkemys siitä, millainen puku olisi paras – näkemys ei useinkaan vastaa morsiamen omia toiveita. Niin dramaattista, niin turhaa!”

”Ruotsin miljönääriäidit! Rakastan muutenkin kaikkia sellaisia törkyisiä tosi-tv-ohjelmia, jotka kertovat rikkaiden elämästä. Tykkäsin salaa myös brittisarjasta, jossa seurattiin Englantiin muuttaneita ökyrikkaita venäläisiä. Mua hävettää ihan hirveästi näiden katsominen, koska ohjelmien tähdet ovat aina aivan aivottomia bimboja ja ajattelen, että tällaisia ohjelmia seuraavat vain koulujakäymättömät urpot, eivät siis kaltaiseni sivistyneet akateemiset ihmiset. Mutta en voi itselleni mitään, jotain tyydytystä saan siitä, että saan kauhistella ja paheksua tällaisia ihmisiä ja tällaista elämänmenoa. Usein sarjat on myös kuvattu kivoissa paikoissa, esim. aurinkoisessa Kaliforniassa, joten niitä on kiva katsoa senkin takia (mutta siinä puolessa ei ole mitään häpeämistä).”

”Täydelliset naiset, oli ne sitten OC:n, New Yorkin, Beverly Hillsin. Nolottaa, koska jos tykkää realitystä on pakko olla vähän tyhmä.”

”Noi nuorten realityt on kyllä… ne on niin ilkeitä ja kauheita. Kauheaa on myös se, että niitä voi oikeesti juuttua katsomaan. Näin Paratiisihotellin mainoksessa tyypin, jonka tiedän. Sitten olikin pakko katsoa, mikä se sarja on… ja lopulta katsoinkin monta jaksoa. Nolottaa, sillä en mitenkään haluaisi rohkaista tuollaisia sarjoja.”