romanikerjäläinen

Romanialainen Niculita tuli Suomeen kerjäämään ja kohtasi täällä ennenkokematonta hyvyyttä: ”Minulla ei ole keinoa osoittaa tarpeeksi kiitollisuutta”

Kun Niculita tuli Romaniasta Suomeen ansaitsemaan rahaa, lähistön asukkaat panivat hänet merkille. Nyt he ovat muuttaneet Niculitan perheen elämää pysyvästi.

Matka oli kestänyt kolme päivää, ja Niculitan, 41, lihaksia kolotti. Öisin pakettiauton perässä nukkuessa paleli, ja kun Niculita ajatteli kolmea lastaan, jotka hän oli jättänyt äitinsä hoiviin, kyynelet nousivat silmiin.

Lue myös: Köyhyydestä on vaikea nousta, myös vauraassa Suomessa – Susanna, Peppi ja Mikael kertovat, millaista on yrittää pyristellä eroon sosiaalituista

Oli marraskuu 2016. Niculita, hänen miehensä Ion, kaksi nuorempaa veljeä ja perheen tuttava olivat päättäneet lähteä Romaniasta. Tuttava oli ollut Suomessa aiemmin ja kertoi, että sieltä voisi löytää töitä.

Niculita ei ollut käynyt aiemmin ulkomailla. Ohi vilahtelevat maisemat ja kaupungit näyttivät vierailta. Aina auton pysähtyessä Niculita ajatteli, että oltaisiin vihdoin perillä, mutta matka vain jatkui. Miten täältä pääsisi ikinä takaisin kotiin?

”En tiennyt mistään mitään ja olin ainoa nainen. Vessaan ja pesulle pääsi vain metroasemille, ja ne olivat usein todella likaisia”, Niculita kertoo kahvilassa Helsingin Herttoniemessä kolme vuotta ja monta edestakaista matkaa myöhemmin.

Kulman takana on Niculitan työpaikka, Alepan edusta. Siellä hän on istunut monta kuukautta pahvinen kahvikuppi kädessään. Kerjäämässä.

Tie kerjäläiseksi

Aluksi Niculita yritti myydä lehtiä. Tuttava kertoi, että Isoa Numeroa voi ostaa viidellä eurolla ja myydä kymmenellä. Niculita osti seitsemän lehteä ja suuntasi Herttoniemeen, sillä siellä ei ollut muita myyjiä tai kerjäläisiä, joiden reviirille ei voisi mennä.

Iltaisin Niculita lämmitteli kirjastossa ja yritti peseytyä tai pestä vaatteita vessassa. Yöksi kaikki viisi Niculitan seurueen jäsentä palasivat pakettiautoon teollisuusalueelle.

”Nukuin vesipullon päällä, jotta sain aamulla pestä kasvot edes vähän lämpimällä vedellä”, Niculita kertoo.

Lue myös: ”Perheet saattavat olla päiviä ilman ruokaa” – ruoka-apua jakava Maria tietää, millaista köyhyys on Suomessa

Kun Niculita oli seisonut K-marketin edessä lähes kahden viikon ajan tarjoamassa lehtiä ohikulkijoille, hän totesi: tästä ei tule mitään, kukaan ei osta. Joku sentään antoi muutaman euron ruokaan.

Niculita luovutti. Hän antoi lehdet miehelleen, joka sai niitä myydyksi toisen kaupan edessä. Itse hän istuutui kerjäämään – ensimmäistä kertaa elämässään. Kuppiin kertyi kymmenisen euroa päivässä. Sekin oli enemmän kuin Romaniassa pystyi hankkimaan.

12 ihmisen kaksio

Kotona romanialaisessa pikkukaupungissa Onestissa pariskunta ei ole enää pitkään aikaan saanut kunnon töitä. Tämä on tuttua monelle syrjittyyn romanivähemmistöön kuuluvalle.

Kaatopaikka, josta he aiemmin keräsivät metalliromua kierrätettäväksi, on yksityistetty ja aidattu. Ionin siivoustyöt kaupungin palveluksessa loppuivat kauan sitten. Silloin tällöin maatiloilta löytyy keikkatyötä, esimerkiksi viinirypäleiden poimintaa, ja joskus Niculita saa myytyä katutapahtumien yhteydessä auringonkukansiemeniä.

”Tietysti lasten jättäminen Romaniaan on kamalaa, mutta meidän on kokeiltava jotain”, Niculita sanoo.

Kun hän päätti kolme vuotta sitten lähteä Suomeen, perhe eli ränsistyneessä talossa. Katto ei sentään vuotanut, mutta muuten kivestä ja kierrätetyistä rakennusmateriaaleista mummon vanhan talon päälle kasattu rakennus nitisi liitoksissaan.

Niculitan perhe

Vanhassa talossa oli vain 30 neliötä 12 henkilölle. Niculitan lapset, hänen hoidossaan olevat siskonpojat ja veljen tytär ovat oppineet huolehtimaan toisistaan, kun vanhemmat ovat Suomessa.

Yhdessä huoneessa oli kamiina ja eteisessä kaasuliesi. Sillä lämmitettiin myös vettä peseytymistä varten. Pesulle piti mennä ulos, pakkasellakin.

Myös tilaa olisi tarvittu lisää. Niculitan ja Ionin lisäksi 30-neliöisessä talossa asuivat heidän kolme lastaan, Niculitan äiti, kaksi veljeä, toisen veljen vaimo ja lapsi sekä Niculitan siskon kaksi lasta, jotka sisko oli jättänyt Niculitalle pari vuotta aiemmin lähtiessään Italiaan.

”Ehkä elämä olisi helpompaa, jos osaisi lukea ja kirjoittaa ja ymmärtäisi englantia ja vaikka suomea. Töitä löytyisi helpommin”, Niculita pohtii.

Koulu jäi kesken

Lapsena Niculita aloitti kolmena syksynä ensimmäisen luokan, ja yhtä monena syksynä se jäi kesken. Köyhällä perheellä ei ollut koulutarvikkeita, ja äiti tarvitsi häntä kotona. Niculitalla oli nuorempi sisko, ja myöhemmin perheeseen syntyi vielä kaksi poikaa.

”Kysyin kerran äidiltä, voisiko lapsilisäni käyttää koulutavaroiden ja repun ostamiseen. Äiti vastasi, ettei voinut. Rahalla ostettaisiin maitoa.”

Niculita jäi mummon kanssa kotiin. Kun vanhemmat olivat töissä ja sisarukset koulussa, Niculita siivosi ja laittoi ruokaa. Mummo istui sängyn laidalla ja kertoi, miten leikata sipulit ja kuinka paljon lisätä vettä kattilaan. 12-vuotiaana Niculita oli jo parempi ruoanlaittaja kuin äitinsä.

”Ei minulla ole paljoakaan kauniita muistoja lapsuudestani. Äiti oli ankara eikä antanut mennä mihinkään. Isä oli empaattisempi.”

17-vuotiaana Niculitan mitta täyttyi. Hän oli ollut jalkapallokentällä viettämässä aikaa kavereidensa kanssa. Paikalla oli myös pari vuotta vanhempi Ion, johon Niculita oli ihastunut. Nuori pari oli jäänyt juttelemaan salaa. Yhdessä ei voinut näyttäytyä, sillä romaniperinteessä se olisi ollut häpeä.

Kotona äiti huusi Niculitalle ja varoitti, että raskaana kotiin ei olisi tulemista. Niculitaa ärsytti. Seuraavana päivänä hän kertoi tapauksesta Ionille.

”Ion sanoi, että jos äitisi on vihainen, muuta luokseni. Niin minä tein.”

Nyt pariskunta on ollut naimisissa 24 vuotta.

Lapset jäävät luokalle

Niculitan omat lapset käyvät koulua. 15-vuotias poika on kahdeksannella luokalla. 14-vuotias käy viidettä luokkaa, vaikka hänen pitäisi olla jo seitsemännellä.

Niculitaa harmittaa, että romanilapset jäävät muita useammin luokalle. Lukutaidottomien vanhempien on hankala tukea lapsiaan, ja vaikka koulu on ilmainen, köyhän perheen on vaikea löytää rahaa vaatteisiin ja koulun keräämiin remontti- ja muihin maksuihin. Lisäksi monet vanhemmat matkustavat paljon.

”Luokkien uudelleen käyminen on turhauttavaa ja saa lapsen tuntemaan itsensä tyhmäksi. Joskus lasta kiusataankin, koska hän on luokkakavereitaan isompi”, Niculita kertoo.

Perheen kolmas lapsi on vasta viisivuotias eikä vielä ole koulussa.

”Tyttäremme pärjää koulussa varmasti. Hän oppii kaiken nopeasti. Minullekin on jälkikäteen sanottu, että jos olisin ehtinyt oppia lukemaan, olisin menestynyt koulussa hyvin.”

Yllättävä lahjoitus

Valo paistoi kerhohuoneen ikkunoista Herttoniemen pimeälle kadulle. Ovella tuoksui kahvi ja pulla.

Niculita katsoi epäuskoisena huonetta reunustavia pöytiä ja niille aseteltuja tavaroita. Käytettyjä, hyväkuntoisia vaatteita, leluja, kodintekstiilejä ja urheiluvälineitä, pesuaineita ja säilyvää ruokaa. Mitään niistä hänen perheellään ei ollut varaa ostaa, ja nyt tämä kaikki oli tarkoitettu hänelle.

”Tiesin kyllä, että perheelleni kerätään jotain, mutta ajattelin, että kyse on parista kassillisesta vaatteita.”

Kolme viikkoa aiemmin herttoniemeläinen Hilkka Helsti ja hänen tuttavansa Airi Markkanen olivat tulleet kadulla Niculitan luokse. Airi tervehti romaniaksi, ja sitten naiset kutsuivat hänet pizzalle.

Hilkka ja Airi selittivät, että Herttoniemen asukkaat olivat huomanneet Niculitan kerjäämässä ja halusivat auttaa. He kyselivät Niculitan perheestä ja heidän tarpeistaan. Niculitasta tuntui mukavalta, että joku kuunteli häntä. Sitten hän istuutui jälleen kadulle kerjäämään.

Niculita ja Hilkka

Hilkka pysähtyy tervehtimään Niculitaa kotimatkallaan. Niculita myöntää, että Suomessa on välillä vaikeaa. ”Mutta se, että voin lähettää lapsille rahaa, tekee onnelliseksi.”

Kun Niculita, Ion ja Niculitan veljet kävivät läpi lahjoitettuja tavaroita, oli valittava, mitä ottaa. Kaikki ei mitenkään mahtunut pakettiautoon. Etusijalla olivat lastenvaatteet.

”Pian sen jälkeen lähdimme takaisin Romaniaan. Se oli perheemme paras joulu. Oli lahjoja ja kaikkea yllin kyllin”, Niculita muistelee.

Hän rutistaa vieressään istuvaa Hilkkaa.

”Minulla on nykyisin kaksi äitiä. Toinen Romaniassa, toinen Suomessa. Sattumalta he ovat samanikäisiäkin.”

Hilkka hankki töitä

Kun Niculita on Suomessa, hän ja Hilkka tapaavat lähes joka päivä. Hilkka tervehtii Niculitaa kotimatkallaan ja antaa joskus rahaa tai särkylääkettä, sillä kylmässä istuminen saa Niculitan hartiat kolottamaan.

Hilkka kutsuu Niculitaa ja hänen perheenjäseniään syömään kotiinsa ja antaa heille töitä. Viime keväänä hän onnistui saamaan Niculitan englantia osaaville veljille kausitöitä rengasasentajina, ja tänä syksynä työnantaja palkkasi veljet uudestaan.

Noin 2 000 euron kuukausipalkka on luksusta, sillä Romaniassa keskipalkat ovat 500 euroa kuussa. Romaniassa veljien tienaama rahat käytetään koko talouden hyväksi.

Kun tulee puhe Hilkasta, Niculita on pitkään hiljaa.

”Minulla ole mitään keinoa osoittaa tarpeeksi kiitollisuutta”, hän sanoo lopulta.

Hilkan ja muiden herttoniemeläisnaisten vaikutus Niculitan perheen elintasoon on ollut valtava. Erilaisia keräyksiä on järjestetty kolmen viime vuoden aikana säännöllisesti, ja naiset myös lähettävät rahaa Romaniaan. Lisäksi kerjäämällä saadut tienestit ovat kasvaneet, sillä Niculita on tullut herttoniemeläisille tutuksi.

Oma kylpyhuone!

Viime talvena Niculitan perhettä kohtasi suru. Ionin velipuoli, joka asui Romaniassa heidän kanssaan samassa pihapiirissä, kuoli yhtäkkiä vain 36-vuotiaana.

Lopulta tragediasta seurasi jotain hyvääkin. Ionille ja Niculitalle tarjoutui mahdollisuus ostaa veljen talo. Nyt he maksavat leskelle taloa pienissä erissä. 6 500 euron hintaisesta talosta on maksettu jo melkein puolet.

”Olemme sopineet, että maksamme sen, mitä milloinkin pystymme, mutta joskus lesken alkoholisoitunut isä tulee humalassa perimään velkoja,” Niculita kertoo.

Uusi talo ja varsinkin sen kylpyhuone ja pesukone ovat ylpeyden aiheita. Talo on paremmassa kunnossa ja suurempi kuin vanha. 12 henkilölle on tilaa nyt noin 60 neliötä. On kolme makuuhuonetta ja olohuone-keittiö, jossa on oikeat keittiökalusteet ja juokseva vesi. On piironkeja ja vaatekaappeja.

romani Niculitan talo Romaniassa

Niculitan laaja perhe on onnistunut muuttamaan parempaan taloon. Pihalla tepsuttelee herttoniemeläisten lahjoittamia kanoja.

Vessa on edelleen ulkona. Romanitapojen mukaan sitä ei tuoda sisälle.

”Varsinkin kylpyhuone ja pesukone ovat tuoneet paljon iloa. Aiemmin kaikki pyykki pestiin käsin ulkona. Minulla oli aina ranteet haavoilla.”

Viime talvena Ion rakensi talon ympärille aidan, jotta kulkukoirat eivät enää pääse syömään herttoniemeläisten lahjoittamia kanoja. Lasten kaveritkin ovat olleet pihalla leikkimässä. Aiemmin lapset eivät kehdanneet kutsua heitä kylään.

”Vanhassa talossa asuu nyt enoni. Jos sinne pitäisi mennä asioille, lapset eivät halua lähteä, niin paljon he taloa inhoavat,” Niculita kertoo.

Haaveena vakityö

Haastattelua seuraavana päivänä Niculita ja Ion ovat taas lähdössä kotiin Romaniaan – paitsi jos yön aikana ilmaantuu kunnon töitä.

Suomessa Niculita on päässyt Diakonissalaitoksen keikkapoolin kautta siivoamaan ihmisten koteja ja tekemään puutarhatöitä. Hilkan kautta hän ja Ion ovat tehneet myös maataloustyötä ruokaosuuskunnassa ja toisinaan siivonneet Hilkan ja tämän tuttujen pihoja.

Romaniassa tällaiset työt eivät ole Niculitan ulottuvilla. Valtaväestö ei luota romaneihin.

Suomessa ihmisten asenne on erilainen.

”He luottavat minuun eivätkä kuvittele, että varastan,” Niculita pohtii.

Niculita ja puoliso

Nykyisin Niculita ja hänen puolisonsa Ion voivat yöpyä Diakonissalaitoksen hätämajoituksessa. Siellä pääsee suihkuun ja voi pestä vaatteita ja säilyttää tavaroita. Kesällä hätämajoitus on kiinni.

Suomalaisista, tai ainakin herttoniemeläisistä, Niculitalla on vain hyvää sanottavaa. Ihmiset hymyilevät ja tervehtivät, ja koululaiset lähettävät lentosuukkoja.

”Vanhemmat selvästi opettavat lapsilleen, että toisia on tärkeä auttaa.”

Mieluummin Niculita olisi kuitenkin perheensä keskellä Romaniassa. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole muuta vaihtoehtoa kuin käydä tienaamassa Suomessa.

Kun Niculita ostaa viiden euron puhelinkortin ja soittaa Romaniaan, koko perhe haluaa puhua. Ensin äänessä ovat lapset. Seuraavaksi puhelimeen tulee Niculitan äiti. Häneltä Niculita kysyy: Riittävätkö rahat vielä? Mitä kotona tarvitaan kaikista kipeimmin?

Juttu on julkaistu Kotilieden numerossa 25/2019. Tilaa lehti nyt tarjoushinnalla tai hanki digilehden lukuoikeus täältä!

Avainsanat

X