”Vanhemmat eivät voi rakastaa lapsia samalla tavalla – aina on sorrettuja ja lellivauvoja”

"On kauhean murheellista, että nelikymppiset, viisikymppiset, kuusikymppiset ihmiset parkuvat vanhempiensa rakkaudettomutta." Tätä teemaa pohdittiin suorasanaisesti Kotiliedessä vuonna 1991. Lue ajankuvaa vuosikymmenten takaa.

Mitä ihmettä vanhemmat meille tekivät, kun meidän pitää heidän peräänsä itkeä?

Tätä kysyi toimittaja Inkeri Apila-Salo Kotilieden jutussaan ”Aina on ollut ja tulee olemaan sorrettuja ja lellivauvoja, sillä vanhemmat eivät voi rakastaa samalla tavalla” vuonna 1991.

”Jos he olisivat olleet huonoja vanhempia, mutta he eivät olleet. He olivat aivan tavallisia ihmisiä, jotka yrittivät parhaansa, että lapsilla olisi hyvä.

Mutta kun he eivät olleet tasapuolisia. He eivät rakastaneet meitä lapsia yhtä paljon. Yksi oli aina rakkaampi muita, joku isälle, toinen äidille.

Ei meitä ruoskittu, ei ruokittu leipäkursällä, ei puettu lellivauvaa silkkiin ja samettiin – mutta siitä huolimatta meillä on minä hetkenä tahansa antaa miljoonia esimerkkejä 45 vuoden takaa siitä, että äiti tai isä ei pitänyt minusta.

Emme varmasti tee samoja virheitä lastemme kanssa kuin omat vanhempamme. Me teemme aivan ikiomat virheemme”, Inkeri Apila-Salo kirjoittaa vuoden 1991 Kotiliedessä.

Onko oma lapsuutesi herättänyt sinussa tämänkaltaisia ajatuksia?

Äiti vastasyntyneen vauvan kanssaInhimilliset tekijät vaikuttavat

Ennen lapsia vain syntyi, jopa niin, että sitä itsekin ihmeteltiin. Niitä syntyi toivomatta ja tahtomattakin.

Nykyään lapset ovat pääsääntöisesti toivottuja ja odotettuja, jolloin heillä on hyvät edellytykset kasvaa hellyyden, tasapuolisuuden ja rakkauden ilmapiirissä.

”Lapset syntyvät kahdesta ihmisestä ja saavat geeninsä sukupolvien pitkästä ketjusta. Täytyy uskoa siihen, että jokainen normaali ihminen haluaa olla lapsiaan kohtaan tasapuolinen ja rakastaa heitä yhtä paljon.”, Inkeri Apila-Salo toteaa.

Kuitenkin aivan yllättävät ja hyvin yksinkertaiset asiat aiheuttavat pitämistä ja pitämättä jättämisiä.

”Vanhemmat ovat tällaisten pitämisten kanssa aika avuttomia ihmisyytensä edessä. Tunteita, joita ei ole, ei voi tekemällä tehdä eikä tunteitten tuntemista voi estää.”

Vanhemmuuden vastuu on kuitenkin aina kannettava.

Sielun sukulaisuus lähentää omaa lasta

On helpompi lukea lasta, jossa on tuttuja piirteitä – vai liekö se vain omahyväisyyttä?

”Sielun sukulaisuus omassa lapsessa on merkillisen hellyttävää. Vaikka kuinka ponnistelee, ettei sitä näyttäisi muille lapsille, sitä ei voi olla huomaamatta”, Apila-Salo kirjoittaa.

Hänen mukaansa vanhempien ja lasten välillä pelaavat samat lait kuin esimerkiksi ystävien valinnassa. Ihminen valitsee ystäväkseen sen, jonka kanssa tuntee läheisyyttä ja sielun sukulaisuutta, mutta saattaa pitää hyvinkin paljon ihmisestä, jonka sielun rakenne on aivan erilainen kuin oma.

Ja täytyyhän niiden geenien vaikuttaa niinkin päin, että toinen vanhemmista on lapselle tutumpi kuin toinen.

”Mistä johtuu, että hän mieluummin on isän kuin äidin kanssa? Koska hän ymmärtää isää. Vaikka vanhemmat kuinka raataisivat ollakseen tasapuolisia, välissä on aina tämä vierauden tai tuttuuden tunne.”

Vanhemmuuden ja lapsuuden analysointi

Mistä johtuu, että miehet niin paljon naisia vähemmän analysoivat suhdetta isäänsä, ja poikiinsa ja tyttäriinsä? Mistä johtuu, että näissä suhteissa – myös tyttären suhteessa isään – ei ole samaa kuluttavaa kaunaa kuin suhteessa äitiin, Apila-Salo kysyy tekstissään.

Tytöt hoivaavat, syöttävät ja panevat nukkumaan. Pojat seikkailevat, sinkoutuvat ja putoavat jyrkänteiltä. Joskus äideistä tuntuu, että he eivät tunne poikiaan.

”Äidin ja tyttären on ehkä aikuisuudessa helpompi lähestyä toisiaan kuin äidin ja pojan. Koska naisen kieli, jota he puhuvat, on samanlainen”, Inkeri Apila-Salo jää jutussaan pohtimaan.

Inkeri Apila-Salon juttu on julkaistu Kotiliedessä 20/1991

Keskustelu

Kommentoi juttua: ”Vanhemmat eivät voi rakastaa lapsia samalla tavalla – aina on sorrettuja ja lellivauvoja”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X