Jukka Kuoppamäki

Miten rakastettu lauluntekijä Jukka Kuoppamäki päätyi papiksi Saksaan 30 vuodeksi? Seura-lehti kertoo hämmentävän tarinan vaiheet

Tuntematon pariskunta ilmestyi Jukka ja Sirpa Kuoppamäen oven taakse 1970-luvulla. Kohtaamisesta käynnistyi tapahtumasarja, jonka seurauksena Kuoppamäet muuttivat Saksaan ja Jukka lähti opiskelemaan papiksi, Seura-lehti kirjoittaa. 

Jukka Kuoppamäki, 79, tunnetaan ennen kaikkea rakastettuna lauluntekijänä. Jukan kynästä on syntynyt muun muassa suomalaisia jo vuosikausia liikuttanut Sininen ja valkoinen -laulu.

Jukka on ehtinyt uransa aikana kirjoittaa paitsi yli 2000 laulua myös toimia pappina Saksassa 30 vuotta. Kuinka ihmeessä Jukka päätyi Kristiyhteisön papiksi? Seura kertoo, miten Jukka löysi itselleen sopivan hengellisen yhteisön ja muutti perheensä kanssa Saksaan.

Motellista löytynyt kirja innoitti kirjoittamaan Valtatie-laulun

Tarina alkaa ruotsalaisesta motellista, jossa Jukka yöpyi keikkamatkallaan loppukesällä 1972. Pöytälaatikosta löytyi kirja, jonka Jukka avasi puolihuolimattomasti sattumanvaraiselta sivulta.

Sieltä silmiin osui lause: ”Sinulla ei ole pysyvää sijaa maan päällä, mutta jossakin sinua koti odottaa.”

Sanat innoittivat Jukan kirjoittamaan laulun Valtatie. Siitä tuli yksi Jukan tunnetuimmista levytyksistä 1970-luvulla. Monelta meni kuitenkin ohi, että laulu kertoo jälleensyntymästä.

Laulun ilmestymisen jälkeen eräänä päivänä nuori pariskunta ilmestyi Jukan ja hänen vaimonsa Sirpan ovelle. Pariskunta oli oivaltanut Valtatie-laulun sanoman.

”Myös me olemme totuuden etsijöitä”, pariskunta sanoi.

Ystäväpariskunta löysi sopivan hengellisen yhteisön

Sirpa ja Jukka Kuoppamäki ystävystyivät pariskunnan kanssa. Nelikko alkoi tutustua yhdessä eri seurakuntiin ja hengellisiin liikkeisiin. He kävivät myös selvännäkijöiden ja meedioiden luona. Mikään yhteisö ei kuitenkaan tuntunut omalta ennen kuin ystäväpariskunta kuuli Kristiyhteisön kirkosta.

”Ystävämme tulivat keikalleni kertomaan löytäneensä jotain, joka poikkeaa kaikista muista. Kirkkoon voisi mennä tutustumaan aamulla kello 10. Oli jo puoliyö ja minulla oli vielä yksi setti laulettavana. Herätys ei houkutellut”, Jukka muistelee Seurassa.

Sirpa-vaimo sai kuitenkin Jukan vakuuttuneeksi siitä, että kirkkoon kannattaa lähteä tutustumaan. Oli vuosi 1975. Silloin oma seurakunta löytyi.

Kaksi vuotta myöhemmin Jukka ja Sirpa muuttivat Saksan Stuttgartiin. Siellä Jukka aloitti opinnot Kristiyhteisön pappisseminaarissa. Valmistuttuaan Jukka työskenteli pappina paitsi Stuttgartissa myös Wuppertalissa ja Dortmundissa.

Vähältä piti, ettei perhe muuttanut Saksasta Austraaliaan. Sieltä tarjottiin Jukalle virkaa. Jukka ja Sirpa joutuivat kuitenkin toteamaan, että matka Australian ja koti-Suomen välillä oli liian raskas. Myös Sirpan rakkaus eurooppalaista joulunviettoa kohtaan vaikutti siihen, ettei Australiaan jääty.

”Kysyin joltain sikäläiseltä, että minkälaiset heidän joulutraditionsa ovat. Vastaus ’sampanjaparty uima-altaalla’ ei vastannut joulukuvitelmaani”, Sirpa sanoo Seurassa.

Sirpa ja Jukka Kuoppamäki 

Sirpa ja Jukka Kuoppamäki ovat asuneet Saksassa 45 vuotta. Kuva: OM-arkisto

Sirpa ja Jukka Kuoppamäki asuvat nuorimman poikansa perheen kanssa Saksassa

Jukka jäi eläkkeelle papin virasta 10 vuotta sitten. Kuoppamäet asuvat edelleen Saksassa. Vuoden verran he ovat asuneet Kölnin keskustassa olevassa kerrostaloasunnossaan yhdessä nuorimman poikansa Aarnin kanssa. Saman katon alla asuvat myös miniä Vanessa ja lapsenlapsi Neo. Kolme sukupolvea viihtyy samoissa neliöissä hyvin.

”Eihän meillä voi olla valittamista, me olemme porukasta ne pitkästyttävimmät”, Sirpa sanoo Seurassa.

Omia lapsia Sirpalla ja Jukalla on seitsemän, ja lapsenlapsiakin on ehtinyt siunaantua jo monta. Oikean määrän muistaminen tosin tuottaa välillä Jukalle vaikeuksia.

”Luulisin, että heitä on seitsemän”, Jukka pohtii Seuran haastattelussa.

”Aivan päin seiniä. Heitä on kymmenen”, Sirpa korjaa.

Saksasta on tullut 45 vuodessa Kuoppamäille rakas paikka. Parasta Kölnissä on lyhyt matka muualle Eurooppaan ja iloinen ilmapiiri. Kotimaata Kuoppamäet eivät kuitenkaan ole unohtaneet.

”Suomi ja suomalaisuus ovat vuosi vuodelta tärkeämpiä”, sanoo Jukka Seurassa.

Lue myös Seura.fi: Nuori pariskunta koputti Jukka ja Sirpa Kuoppamäen ovelle – Alkoi matka, joka vei vuosiksi ulkomaille, mutta ikävä Suomeen ei koskaan lakannut

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Miten rakastettu lauluntekijä Jukka Kuoppamäki päätyi papiksi Saksaan 30 vuodeksi? Seura-lehti kertoo hämmentävän tarinan vaiheet

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X