Helin koira osaa puhua yli 40 sanaa – kerran se väitti olevansa kissa
Löytökoira Väätäisen todennäköisempi elämä olisi mennyt ihan toisia latuja, mutta sillä kävi tuuri. Nyt se asuu Heli Soinin kanssa ja osaa puhua.
Kun me, toimittaja ja valokuvaaja, ajamme Heli Soinin ja hänen puolisonsa Samin pihaan, olemme tietämättämme saaneet uuden nimen.
Nimi on sama, jolla talon koira Väätäinen kutsuu kaikkia tuntemattomia, jotka eksyvät tähän syrjäiseen pihaan. Se on turhan ruma nimi painettavaksi lehteen, joten siistitään vähän. Olemme ”Kuka vi**u”.
Väätäinen on puhuva koira. Olemme tulleet Savitaipaleen takametsiin haastattelemaan sitä. Ei Väätäinen tietenkään oikeasti puhu, koska koirien kurkunpään rakenne estää niitä muodostamasta ihmismäisiä äänteitä. Mutta se kommunikoi painamalla tassuillaan äänipainikkeita. Tätä nykyä Väätäisen käytössä on yli neljäkymmentä painiketta ja sitä kautta yli neljäkymmentä sanaa.
Heli haluaa heti tehdä selväksi, että hän ei luule Väätäisen käyttävän kieltä kuten ihminen. Väätäistä ei liioin pakoteta käyttämään äänipainikkeita, vaan ne ovat yksi lisäelementti perheenjäsenten kommunikaatiossa.
Mutta miksi Väätäinen tuli paiskanneeksi meitä hiukan kyseenalaisella nimellä?
Väätäisen elämän alku on hämärän peitossa
Äänipainikkeita käyttävälle koiralle opetetaan niitä sanoja, joita perheessä muutenkin käytetään.
”En ole kaunopuheinen ihminen”, Heli sanoo.
Koska Helin ja Samin ensimmäiset sanat tuntemattoman vieraan ajaessa pihaan ovat juuri ”kuka vi**u”, samainen tokaisu tallennettiin äänipainikkeeseen. Sami on tallentanut sanat omalla äänellään.
Väätäisen painikevalikoimasta löytyy myös sitä itseään merkitsevä ”Väätäinen”, perheen kissoihin viittaava ”kissa”, Samia tarkoittava ”Sami” ja Heliä tarkoittava ”narttu”.
”Ei tuntunut omalta jutulta kutsua itseäni Väätäiselle Heliksi, eikä liioin mamiksi tai äidiksi. Päätin, että olkoon nimeni narttu, tyttökoira,” Heli selittää.
Väätäinen on neljävuotias rescuekoira Viipurista. Se on aikamoinen onnenpoika, koska paljon todennäköisempää oli, että sen elämä olisi mennyt aivan toisenlaisia latuja.
Väätäisen elämän alku kesäkuussa 2019 on hämärän peitossa. Luultavasti se syntyi Viipurin seudulla. Ihmiset toivat Väätäisen ja sen veljen viipurilaiseen löytökoiratarhaan muutaman viikon ikäisinä. Liekö niiden emo kuollut, kun ne olivat niin laihoja rimppakinttuja. Väätäinen oli luottavaisempi kuin ujo veljensä.
Koiratarhan kautta veljekset tulivat löytökoiria Suomeen välittävän Viipurin Koirat -yhdistyksen tietoon. Yhdistys antoi Väätäiselle nimeksi Hoku. Näin sitä kuvaillaan Viipurin Koirien nettisivulla:
”Liikuttava nappisilmä Hoku ei oikein meinaa uskoa todeksi, että joku haluaisi sitäkin vähän rapsutella. Hoku on kohtuullisen reipas ja oikein ystävällinen pieni miehenalku.”
Helin ja Samin luo Väätäinen pääsi seitsemän kuukauden ikäisenä helmikuun alussa 2020.
Side syntyi heti, kun Heli näki koiran nappisilmät
Väätäinen on 28-vuotiaan Helin elämänmittaisen haaveen täyttymys. Unelma koirasta auttoi etenkin silloin, kun hän joutui kokemaan koulussa kiusaamista.
”Kiusaaminen romutti itsetuntoni. Olin jatkuvasti varuillani ja mietin, kuulostanko tyhmältä ja miten päin olisin, että kukaan ei yhtäkkiä naureskelisi minulle.”
Kavereita pienellä Helillä ei juuri ollut. Omien sisarusten kanssa oli kivaa, mutta se ei poistanut ulkopuolisuuden tunnetta suhteessa muihin samanikäisiin.
”Kaipasin ystävää ja tunnetta siitä, että kuulun porukkaan.”
Heli oli varma, että koira olisi tuonut tämän tunteen, sillä koirat hyväksyvät ihmisensä ehdoitta.
”Ne eivät koskaan naura sinulle ja ovat aina puolellasi.”
Lapsuudenperheeseen koiraa ei kuitenkaan voitu hankkia. Heli otti tavoitteekseen ottaa koira heti, kun muuttaa omilleen. Mutta sitten tulivat opiskeluvuodet ja pienet asunnot, joihin koira ei sopinut. Kun he Samin kanssa muutama vuosi sitten muuttivat yhteen, elämään tuli tilaa koiralle.
He pohtivat, mikä rotu heidän kaltaisilleen ensikertalaisille kävisi parhaiten. Sitten parille juolahti mieleen, että mihin he rotukoiraa tarvitsivat. Eivätkö he voisi antaa kotia koiralle, jolta se puuttuu?
Viipurin Koirien nettisivuja selatessa Heli tuli kotia etsivän Väätäisen kohdalle. Se katsoi nappisilmillään tietokoneen ruudulta, ja Helin sydän jäi siihen. Side koiraan syntyi heti.
”Ensimmäiseksi laitoin Väätäisen kuvan puhelimeni taustakuvaksi.”
Korva kertoo rohkeudesta
Ne pari kuukautta, jotka he joutuivat odottamaan Väätäisen saapumista, tuntuivat Helistä vuodelta. Niiden aikana tutkittiin heidän sopivuuttaan löytökoiran omistajiksi. Väätäinen puolestaan rokotettiin, madotettiin ja hoidettiin luovutuskuntoon.
Luovutus tapahtui Suomessa, Sipoossa. Aidatussa tarhassa kasvanut Väätäinen oli ensikohtaamisella niin arka, että se ei uskaltanut kävellä Helin ja Samin autoon. Sami kantoi sen takapenkille Helin viereen. Väätäinen työnsi päänsä Helin selän ja selkänojan väliin niin, että se ei nähnyt mitään. Sillä tavoin se matkusti koko matkan uuteen kotiinsa.
Kotona Heli kiinnitti huomiota Väätäisen korviin. Oikea oli pysty, mutta vasen luppa. Kun Väätäinen innostui tai rohkaistui, luppakorva nousi pystyyn. Rohkeuskorva. Sellaiseksi Heli kutsuu Väätäisen vasenta korvaa.
Nykyisin vasen korva on aina urheasti pystyssä, mutta epävarma pentuaika kuultaa Väätäisen käytöksessä.
”Se on edelleen harkitseva ja aluksi hiukan varautunut muita koiria kohtaan, kunnes lämpenee. Ihmisiä se rakastaa.”
Nyt Väätäinen tuijottaa Heliä, koska sillä on asiaa. ”Sano”, Heli kehottaa. Väätäinen tassuttelee painikematon luo ja kävelee yhden painikkeen yli. ”Sami” kuuluu painikkeesta. Heli ei ole varma, oliko painallus tahaton vai aito valinta.
”Sami on töissä. Mitä Väätäinen haluaa”, Heli kysyy.
Väätäinen ryhtyy tuijottamaan pöydällä olevaa koirannamipussia ja rauhoittuu, kun saa muutaman.
Tavallisen fiksu koira
Missä vaiheessa Heli huomasi, että Väätäinen on erityisen välkky ja voisi oppia kommunikoimaan äänipainikkeilla?
”En ajattele, että Väätäinen olisi mikään erityistapaus. Se on ihan tavallisen fiksu koira. Koirat ovat yleensä älykkäitä.”
Jo alussa Heli huomasi, että Väätäinen kuuntelee tarkasti. Se myös haluaa saada ihmisensä ymmärtämän, mitä se kulloinkin tarvitsee.
Noihin aikoihin hän törmäsi Instagramissa Bunny- ja Stella-nimisiin koiriin, jotka oli opetettu käyttämään lapsille tarkoitettuja äänipainikkeita.
Lue myös: Kolme pienituloista kertoo, miksi tinkivät vaikka omasta ruoastaan lemmikkinsä hyväksi
”Päätin heti kokeilla painikkeita Väätäisen kanssa. Halusin antaa sille tällaisen kommunikointivälineen, jos oli pienikään mahdollisuus, että se oppisi käyttämään niitä.”
Ja Väätäinenhän oppi, kuten tiedämme.
Mutta miten ihmeessä koira oppii käyttämään nappuloita?
Periaatteessa samalla tavalla, millä koira ylipäätään oppii asioita. Toistojen kautta se hahmottaa, että tietty sana ja konkreettinen asia liittyvät yhteen. Esimerkiksi sana ”istu” tarkoittaa sitä, että se laskee peräpäänsä maahan. Tai ”ulos” tarkoittaa sitä, että se pääsee ulkoilemaan.
Sitten Heli opetti sen koskettamaan pyynnöstä eri asioita kuten kättä tai lelua.
Painikkeet otetaan yhtälöön mukaan askel askeleelta. Ensin Väätäiselle esiteltiin painike, johon ei vielä ollut äänitetty mitään.
”Kun se koski tassullaan painiketta, se sai herkun palkaksi. Kun tätä toistettiin, painamisliike tuli tutuksi.”
Nyt muutamaan painikkeeseen tallennettiin Väätäiselle tuttuja sanoja. Jos Väätäinen ilmaisi koirakielellä haluavansa ulos menemällä oven eteen, Heli toisti sille sanaa ”ulos” ja painoi painiketta, josta kuului sama sana. Sitten hän päästi Väätäisen pihalle. Nopeasti se hoksasi pelin hengen ja alkoi painaa painiketta itse.
Nykyisin Väätäinen painelee niitä oma-aloitteisesti tai silloin, jos Heli kysyy siltä jotain. Vain kerran Väätäinen on painanut painiketta yksin kotona ollessaan.
Tämä tapahtui silloin, kun he asuivat edellisessä kodissaan ja Väätäinen huomasi pihalla vuokraisännän, josta se piti kovasti. ”Ulos”, painoi Väätäinen, koska se halusi päästä vuokraisännän luo.
Mistäkö Heli tämän tietää, kun ei ollut kotona? Painikkeiden vieressä on videokamera, jossa on liiketunniste. Se alkaa kuvata aina, kun Väätäinen liikkuu painikematolla.
Valmis, narttu
Silloin tällöin Helille sanotaan, että hän inhimillistää Väätäistä ja näkee siinä asioita, joita ei oikeasti ole. Tai että hän peilaa omia tunteitaan koiraan ja tulkitsee sitä itsensä kautta.
”En kuvittele, että Väätäinen ajattelee samalla tavalla kuin ihminen. Se on koira, ja sillä on koiran tarpeet.”
Eläimissä on Helin mielestä kuitenkin paljon samaa kuin ihmisessä. Esimerkiksi tunne-elämä.
”Eläinten tunteet eivät ehkä ole yhtä monimutkaisia tai tule samoista asioista kuin ihmisillä, mutta silti niitä on.”
Tässä vaiheessa haastattelua Väätäinen on ollut pitkään hiljaa. Nyt se kävelee äänimaton luo ja painaa kahta painiketta.
”Kuka vi**u lepää, lepää”, se viestittää.
Tosiaan, onhan tässä jo istuttu turisemassa.
Heli arvelee, että Väätäinen on itse valmis lepohetkeen ja pyytää sen viereensä sohvalle loikomaan. Kohta koira jo ummistaa silmänsä.
Sen ymmärryksen yli menee ihmisten kyky istua loputtoman pitkään paikallaan ja puuhata jotain, mikä ei sen näkökulmasta ole kiinnostavaa. Esimerkiksi Helin työnteko harmittaa sitä. Heli on toimittaja ja tekee välillä etätöitä tietokoneen ääressä kotona.
”Valmis, narttu”, Väätäinen on silloin monesti ilmoittanut painikkeilla. Välillä se on ryydittänyt viestiä ”Mitä helve**iä” -painikkeella, joka ilmaisee turhautumista.
Katso videolta, kun Väätäinen kehottaa toimittajaa lepäämään
Väittää olevansa kissa
Asia, josta Väätäinen ehkä eniten kommunikoi äänipainikkeilla ovat ruoka ja herkut. Se rakastaa herkkuja, jotka sen kielellä ovat ”nam nam”. Niinpä se usein kertoo: ”Rakastaa nam nam”.
Väätäinen kuolaa myös kissanruoan perään, mutta Heli ei sitä anna, vaan selittää sen olevan kissoille. Kerran Väätäinen asteli painikematolle ja ilmoitti: ”Väätäinen kissa-Väätäinen”
Kun Heli aloitti äänipainikkeiden käytön Väätäisen kanssa, hän oli ensimmäisiä Suomessa.
”Olisin toivonut, että meitä olisi ollut enemmän, koska tämä on niin uusi ilmiö. Aluksi jouduin aika yksin rakentamaan ymmärrystä siitä, miten tämä toimii.”
Tuekseen Heli löysi netistä englanninkielisen yhteisön, josta oli apua. Nyttemmin hän on perustanut oman äänipainikeryhmän Facebookiin, kun kiinnostus aihetta kohtaan on kasvanut Suomessa. Jäseniä ryhmässä on 1 400.
Lue myös Anna.fi: Vapaaehtoisesti lapseton June ei voisi enää kuvitella elämää ilman koiraa: ”King on minulle saman arvoinen kuin ihminen”
Katso videolta, kun Väätäinen väittää olevansa kissa
Sama se mitä muut ajattelevat
Koiran kanssa eläminen on osoittautunut juuri niin mullistavaksi kuin Heli jo pienenä toivoi.
”Väätäinen tehnyt minusta onnellisemman ihmisen. Olen oppinut pitämään itsestäni enemmän sen ansiosta.”
Se johtuu siitä, että Väätäisen kanssa ei tarvitse olla varuillaan ja miettiä, kuulostaako tyhmältä tai onko sen mielestä naurettava. Vaikutus menee niin pitkälle, ettei Heli ei enää välitä, vaikka jotkut naureskelisivat hänelle.
”Olen päästänyt irti siitä, mitä muut minusta ajattelevat. Vain se kiinnostaa, mitä meillä on Väätäisen kanssa, ja mitä voin oppia koirasta lajina.”
Myös Väätäinen on muuttunut heille tultuaan. Se on saanut varmuutta ja kotiutunut syvästi. Helin mielestä äänipainikkeet ovat olleet yksi väline siinä, että Väätäinen on rohkaistunut.
Vaikka yhteistä elämää on takana jo paljon, yksi asia ei ole muuttunut.
”Väätäinen on minulle suuri ihme. Olen kolme vuotta katsonut sen nukkumista kuin tuore äiti vauvaansa. Miten se osaakin nukkua niin suloisesti!”
Juttu julkaistu Kotiliedessä 19/2023.
Juttua on muokattu 12.9. klo 10:09: Juttuun lisättiin jälkimmäinen video.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Helin koira osaa puhua yli 40 sanaa – kerran se väitti olevansa kissa
Väätäinen tuli Heli Soinin elämään seitsenkuisena pentuna kolme ja puoli vuotta sitten. Hienoa kuinka koirien kahlitsijat muotoilee sen kuinka he ovat ottaneet eläimen orjakseen . Tuli elämään… 😂