Ihmiset

"Jos kasvainta ei olisi löydetty ajoissa, alaraajani olisivat halvaantuneet" – näin Kati Tervon toipuminen leikkauksesta on sujunut

Toipuessaan selkäydinkasvaimen leikkauksesta vuonna 2020 Kati Tervo eli kauheaa vaihetta. Kivut olivat niin kovat, ettei hän jaksanut juuri kirjoittaa. Hiljattain Katilta ilmestyi henkilökohtainen romaani, jossa hän kirjoittaa nuoruutensa kipeistä asioista kuten mielenterveysongelmista. Tässä jutussa kirjailija kertoo, mitä hänen elämänsä tärkeiden numeroiden taakse kätkeytyy.

Kun kirjailija Kati Tervo muuttaa elämänsä käänteitä numeroiksi, tulokseksi tulee tärkeitä päivämääriä, toimivia desilitroja ja arkea rytmittäviä kellonaikoja. Nykyisin Katin tavoitteena on kävellä 4000 askelta päivässä, koska se on tärkeää hänen kuntoutumisena kannalta. Vuonna 2020 hän sairastui vakavasti, kun hänen selkäytimestään löytyi kasvain, ja arki muuttui toisenlaiseksi. Hän iloitsee siitä, että voi yhä kirjoittaa ja hiljattain ilmestyikin hänen 8. romaaninsa nimeltä Tyttö, joka olin (Otava). 

2,5 dl vettä tarvitaan joka-aamuiseen kaurapuuroon

”Olen vanhemmiten oppinut syömään aamupuuron. Tarvitsen sitä varten 2,5 dl mitan mitatakseni lautaselle desin kaurahiutaleita ja 2,5 desiä vettä. Mitta ei saa olla kadoksissa ja Elovenaa pitää olla kaapissa, koska arvostan rutiineja ja säännöllistä päivärytmiä. Yhdeksän aikaan syödystä mikropuurosta saan energian, jolla jaksan lounaaseen asti.

Kysyn Jarilta joka aamu, että otatko sinäkin puuroa. Useimmiten hän ottaa. Joskus pilkon puuron päälle hedelmiä tai laitan hillosilmän, joskus puolitan kananmunan. Koiramme Ukko tykkää nuolla lautaseni.

Syön puuron myös mökillä. Hotellissa en enää aamupalaa syö, koska emme nykyisin matkustele. Liikun kepin kanssa ja pelkään kaatumista.”

17 senttiä on älykellon rannekkeen mitta

”Mittasin ranteeni ympäryksen, kun tilasin älykellooni rannekkeen. Kello on kiva kaveri, kun se mittaa askeleita, muistuttaa seisomaan nousemisesta ja lääkkeiden ottamisesta sekä kertoo unen määrästä ja laadusta, sykkeestä ja hengityksen tiheydestä.”

20.12. on hääpäivä, jonka juhlinta tuppaa unohtua

”Hääpäivämme on joulukuussa ja meinaa usein jäädä joulun jalkoihin. Monta kertaa se on jäänyt viettämättä. Välillä olemme onnistuneet juhlistamaan sitä ulkona syömällä.

Meidän tarinamme alkutaipaleeseen liittyy ravintola Kosmos ja siellä söimme myös 30-vuotishääpäivänä. Otimme Kallen mukaan ja kutsuimme myös hänen ukrainalaisen tyttöystävänsä, mutta häneltä puuttui silloin vaadittu koronapassi.

Meidät vihittiin vuonna 1991 Pasilan maistraatissa, koska halusimme pienesti naimisiin. Minulla oli kuusenvihreä, samettinen housupuku ja Jarilla tumma puku. Kävelimme räntäsateessa poliisitalolle, jossa maahanmuuttajat jonottivat oleskelulupia. Todistajina olivat siskontyttäreni ja kirjailija Kari Hotakainen. Menimme sitten syömään ravintola Lehtovaaraan, jossa kanta-asiakkaat kävivät meitä onnittelemassa. Minulle sanottiin: ’Otan osaa’.

Hääpäivä on tärkeä, koska olemmehan pitäneet kauan yhtä. Nykyisin tiedän jo Jarin nenänpään asennosta, missä mennään. Jari on ollut tosi turvallinen kanssaihminen.”

Lue myös Seura.fi: Kati Tervon kipujen taustalla olikin kasvain – leikkaus ja pitkä toipuminen mullistivat myös Jarin elämän: ”Tämä ei ole tarinamme päätös”

8 kertoo Kati Tervon pitkistä sormista

”Käsineitteni kokonumero on 8. Minulla on pitkähköt sormet. Sormillani on mukavaa, kun ne sujahtavat sopivan kokoiseen hanskaan. Nykyään muistan jopa rasvata käsiäni tarpeeksi usein. Sormeni ovat näppärät pilkkomaan kasviksia ja kuorimaan juureksia.”

Kello 13 laitetaan lounasmusat soimaan

”Syömme laittamani lounaan joka päivä yhdeltä. Jos minulla on kiireitä, tilaamme ruoan kotiin. Syödessä työt taukoavat Jarillakin. Hän laittaa lounasmusiikkia soimaan. Mitäs tänään haluaisit kuulla, hän kysyy. Viimeksi taisin toivoa Cat Stevensiä. Istumme nokikkain ruokapöydässä emmekä puhu kirjoittamisesta vaan ruoasta.

Ruoanlaitto on minulle parhaimmillaan luova tapahtuma. Teen paljon kala-kasvispeltejä, joissa on myös silmänruokaa. Jari älyää kehua valmistamaani ruokaa ja hän leipoo meille sämpylöitä.

Nuorempana söimme molemmat hirveän epäterveellisesti. Minäkin harrastin kermaa, pekonia ja voita. Emme harrasta enää.”

Lue myös: Kati Tervo paljastaa, mikä ruoka hurmaa Jarin aina – ota ohje talteen!

3 vuotta sitten Kati Tervo tapasi Ukon

”Kolme vuotta sitten huhtikuussa kävelimme Katajanokalla koirapuiston ohi, kun kännykkäni soi. Kennelistä kerrottiin, että Ukko on syntynyt. Se oli sykähdyttävää. Kasvattaja suositteli meille borderterrierien pesueesta poikaa. Kun epäilin poikia villeiksi, kasvattaja sanoi, että kaikki hänen poikapentunsa ovat mammanpoikia.

Elämämme heilahti Ukon myötä aivan eri asentoon. Koira oli ollut pitkäaikainen haaveeni, mutta odotin siihen asti, että Jarillakin on elämässään tilaa koiranpennulle. Se tapahtui kun Loiri-kirja valmistui.

Ukon tultua taloon ei mennyt montaa viikkoa, kun selvisi, että minulla oli ollut piilevä sairaus jo kauan. Olin typertynyt. En saisikaan nauttia pennusta täysillä. Kasvaimen leikkauksen jälkeen en voinut ulkoiluttaa Ukkoa kahdeksaan kuukauteen, mutta oli ihana nähdä iloinen pentu siinä lähellä.

Ukko on tuonut elämään ilon lisäksi myös vastuuta ja Jaristakin on tullut ulkoilmaihminen. Lenkitämme Ukkoa vuorotellen kaikkiaan neljästi päivässä.”

Kati Tervo tavoittelee 4 000 askelta päivässä

”Tavoitteeni on kävellä 4 000 askelta joka päivä. En ole ollut leikkauksen jälkeen kovin hyvässä kunnossa ja kävely on helpoin tapa voimistaa itseään. Talven huonoilla keleillä sain nippa nappa 2 500 askelta päivässä. Onneksi tulee kesä, koska mökillä tulee harrastettua hyötyliikuntaa.

Lääkärit sanoivat, että jos kasvainta ei olisi löydetty ajoissa, alaraajani olisivat halvaantuneet. Minulle olisi ollut hyvin vaikeaa tulla toisista riippuvaiseksi.

Kuljin aluksi viisi kuukautta rollaattorilla ja laajensin reviiriäni kortteli korttelilta. Edelleenkään en kanna mitään painavaa. Olen oppinut muistamaan omat rajani. Haaveilen silti jopa 5 000 askeleesta päivässä.”

44 vuotta tarkoittaa äidiksi tuloa

”Tulin äidiksi 44-vuotiaana. Se oli haaveideni täyttymys. Minulle oli tärkeää, että lapsen isäkin haluaa lapsen eikä se ole yksin minun projektini. Jari on minua neljä vuotta nuorempi ja lähestyessäni neljääkymppiä tajusin, että kohta lapsen saanti on myöhäistä. Kävimme syvällisiä keskusteluja ja lopulta me molemmat halusimme kovasti lasta. Se ei kuitenkaan heti onnistunut.

Olimme jo menossa adoptioneuvontaan, kun Kalle ilmoitti tulostaan toukokuussa 1998. Pian raskausuutisen jälkeen lähdimme Dubliniin. Siellä puistot olivat täynnä punatukkaisia lapsia, joita katsellessa minulle tuli tosi hyvä olo. Jarillahan on punatukkaisuutta suvussa.

Kalle syntyi 10. helmikuuta 1999 keisarinleikkauksella. Tuntui aivan ihmeelliseltä, kun hänet nostettiin sermin yli rinnalleni. Olin ensimmäisenä yönä perhehuoneessa ihan kierroksilla ja katselin, kuinka Kalle nukkui vauvansängyssä ja Jari omassaan. He olivat niin samannäköisiä.”

8. kirja kertoo Katin nuoruudesta

”Uusin romaanini Tyttö, joka olin on kahdeksas kirjoittamani kirja. Kun esikoisteokseni ilmestyi 15 vuotta sitten, en voinut kuvitella, että minusta tulisi näin tuottelias. Ensimmäisen käsikirjoituksen valmistuttua aloin miettiä kirjan kokoisia aiheita ja kirjoittamisesta tuli minulle elämänsisältö.

Toipuessani selkäydinkasvaimen leikkauksesta vuonna 2020 elin kauheaa vaihetta. En jaksanut kirjoittaa kuin pieniä muistiinpanoja, koska kivut yläselässäni olivat niin kovat. Minua pelotti hirveästi, että jos en voi enää koskaan kirjoittaa.

Tyttö joka olin on henkilökohtaisin romaanini. Se kertoo nuoruudestani, jossa oli kipeitäkin asioita, kuten mielenterveysongelmia ja väkivaltainen parisuhde.

Istuin kirjoittamassa entisessä Kallen huoneessa, jota nykyään kutsumme merihuoneeksi. Tuntui kuin hana olisi auennut ja tekstiä alkoi vain syntyä.”

882939 on lankapuhelinnumero

”Minun on vaikea muistaa numerosarjoja, mutta lapsuuskodin puhelinnumero on kuin tatuoitu muistiini. Sitä en unohda koskaan. Asuimme äidin ja isän kanssa Espoon Suomenojalla omakotitalossa kouluvuoteni.

Isäni oli temperamenttinen hyvässä ja pahassa. Jännitin usein silloin, kun hän oli kotona. Äiti oli tasoittava välittäjä. Kun vanhemmat olivat matkoilla, pidin bileitä ja nautin vapaudesta.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 10/2023