Kulttuuri

Tainaronin kirjoittanut Leena Krohn: ”Mielikuvituksen puute vie ihmiseltä inhimillisyyden”

Kansallisteatterissa näytelmäksi taipunut Tainaron oli Leena Krohnin läpimurtoteos. Sen maailma on kaunis ja haikea, mielikuvituksellinen ja arvoituksellinen. Mitä Krohn ajatteli luodessaan maailmaa? Miksi hän tuntee itsensä ulkopuoliseksi? Kotiliesi sai kirjailijalta sähköpostihaastattelun.

Tainaron kuvaa maailmaa, jonne kirjan kertoja on saapunut. Hän ei muista, miksi tai miten. Kertoja potee koti-ikävää, mutta lumoutuu myös uuden asuinpaikan eläjistä, jotka muistuttavat hyönteisiä. Kertoja lähettää rakastetulleen toiseen maailmaan kirjeitä, joissa hän kuvaa tapahtumia ja olemistaan Tainaronissa. Tarinassa voi nähdä vertauskuvia, mutta mitä Krohn itse ajatteli kirjoittaessaan teosta?

Lue myös: Kirjailija Laura Lindstedt: ”Minut on rakastettu vahvaksi”

Mikä innoitti sinua Tainaronin maailman kuvaamisessa?

”Kirjoitin 1983 tai -84 novellin, jonka nimi oli muistaakseni Sepeliä ja savea ja joka julkaistiin Ilta-Sanomien kirjallisuusliitteessä. Sen päähenkilö oli hyönteinen, ja se oli Tainaronin alku, vaikka novelli ei sisällykään itse kirjaan. Tainaron oli eräänlainen siihenastisen elämäntuntemukseni ja maailmankuvani yhteenveto. Siihen tiivistin kokemukseni surusta, rakkaudesta, yksinäisyydestä ja kuolemasta, ja siihen olen sisällyttänyt käsitykseni ihmislajin ominaislaadusta ja toisaalta sen samankaltaisuudesta kaiken muun orgaanisen elämän kanssa.”

 Täällä voit törmätä tuntemattomaan, ja hän tulee luoksesi kuin vanha tuttava ja alkaa muistella jotain taannoista hupaisaa sattumaa, jonka muka olette yhdessä kokeneet. Kun kysyt: – Milloin? hän nauraa ja vastaa: – Silloin kun olin toinen. – Leena Krohn: Tainaron

Tainaronissa kertoja kohtaa hyvin omalaatuisia olentoja. Miten sinusta meidän olisi hyvä lähestyä uutta ja outoa?

”Joskus uusi ja outo, kuten vaikkapa kuolema, joka omakohtaisena on jokaiselle uutta, lähestyy meitä emmekä me sitä. Ei siihen aina voi suhtautua pelotta, mutta usein kuitenkin kunnioittavasti.”

Kysyin, mikä oli ollut vaikeinta elämässä, ja kassi vastasi: – Se että kaikki toistuu ja aina joutuu palaamaan ja samat kysymykset tehdään aina uudelleen. – Leena Krohn: Tainaron

 Tunnetko itsesi ulkopuoliseksi?

”Kirjailija on ikään kuin luonnostaan ulkopuolinen ja sivullinen, koska kirjoittaminen alkaa tarkkailusta ja havainnoinnista. Kirjailija on enemmän todistaja kuin osallistuja.

Tämä aika alkaa muistuttaa 1970-lukua, jolloin poliittinen korrektius, tosin muista syistä kuin nykyään, oli syytä ottaa huomioon kaikissa julkisissa kannanotoissa.”

Hän katsoi minua epäuskoisena. Mitäkö mitattavaa? hän kysyi.  Mutta silloinhan oli toinen aika ja toiset mitat. Emme suinkaan minä ja isoisäni ole samaa kokoa, mitä luulette. – Leena Krohn: Tainaron

Miten ruokit omaa mielikuvitustasi?

”Ei mielikuvitus ole kotieläin eikä sitä tarvitse ruokkia kuten kissojani. Mielikuvitus on ajattelukyvyn olennainen ominaisuus. Se on rationaalisuuden ehto. Mielikuvituksen puute on sokeutta tai kuuroutta paljon kohtalokkaampi vajavaisuus, sillä se vie ihmiseltä inhimillisyyden.”

Silloin tiedän, etten koskaan unissani ole tavoittava samaa päivän hehkua eikä milloinkaan ilma, jota hengitän, ole siellä virtaava niin raikkaana soluissani, enkä ole näkevä niin terävästi enkä niin kauas, ja minä uskon taas, että se mikä on totta, sen voivat nähdä kaikki, kaikki. – Leena Krohn: Tainaron

Pitäisikö ihmisen muistaa, että todellisuus tai mieli ovat yhä mysteerisiä?

”Homo sapiensin todellisuus on oman mielemme luomus. Jokaisella lajilla on omat todellisuutensa, jotka vain osin ja hetkittäin sivuavat toisiaan. Absoluuttinen todellisuus on meille tuntematon.

Ilman tietoisuutta ihminen ei ole mitään eikä hänellä ole mitään: ei tietoa, ei tunteita, ei minää eikä sinää, ei suhdetta ympäristöön eikä itseensä.

Inhimillinen tietoisuus oli vuosikymmeniä psykologian ja psykiatrian sivuttama tutkimuksen kohde. Kummallista kyllä, vasta teoreettisen fysiikan, esimerkiksi Roger Penrosen, ja toisaalta tekoälyn tutkimuksen kautta se on tullut yleisemmin hyväksyttäväksi aiheeksi.

Sen kiinnostavampaa objektia tieteelle tuskin onkaan.”

Lue myös: Miksi aika juoksee? Kyky hahmottaa aikaa on yksilöllistä.

Kerran sinä sanoit voihkaisten: – Minä rakastaisin sinua, vaikka olisit joku toinen. Olet mieletön! Ja miten se sana vakuuttikaan minut, miten rauhalliseksi se minut tekikään. – Leena Krohn: Tainaron

Sinulla on vankka ihailijakunta, olet saanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja ja vuonna 2015 Yhdysvalloissa julkaistu kokoelma Leena Krohn: The Collected Fiction sai suuren suosion. Seuraatko kirjoistasi käytävää keskustelua?

”Käydäänkö kirjoistani jossain keskustelua? Jos käydään, ei se ole minun asiani. Minkä kirjoitin, sen kirjoitin, ja se tulkitaan, miten tulkitaan. Olen lukenut joitakin akateemisia tutkimuksia kirjoistani, mutta harvoin nykyään enää kritiikkejä. Ne on tarkoitettu mahdollisille lukijoille, ei kirjailijalle.”

Lue myös: Kirjailija Audrey Magee: Vaikuttava natsiajan kuvaus

Eivät hyönteiset, jotka tyydyttävät siellä omia pyyteitään, tiedä, että ne täyttävät samalla kukkien salaisen tahdon, enempää kuin kukat ymmärtävät, että hyönteisille, joita ne pitävät orjinaan, ne itse ovat elämä ja elinkeino. Siten jokaisen henkilökohtainen itsekkyys toimii kedolla kaikkien onneksi. – Leena Krohn: Tainaron

Kirjallisesta tuotannostasi on tehty kaksi akateemista tutkimusta. Onko niissä selvinnyt jotakin itseäsi yllättävää tai sinulle uutta?

Juha Raipolan väitöskirja Pereat munduksesta on opettanut minulle paljon uusia asioita, esimerkiksi sen, mitä tarkoittaa posthumanismi ja mitä on ekokriittinen kirjallisuudentutkimus.

Pirjo Lyytikäisen tutkimuksen ja esseiden Pilviä maailmanlopun taivaalla huomiot ovat selventäneet minulle myös omaa kirjailijanlaatuani ja sen taustoja. Yhä selvemmin ymmärrän, miten usein se, mitä pidän omanani, on perintöä maailmankirjallisuudesta tai heijastuksia ajan hengestä.

Lyytikäinen esimerkiksi huomauttaa, kuinka Kaunosielu-novellini päähenkilö muistuttaa Joris-Karl Huysmansin romaanin Vastahankaan onnetonta sankaria tai viittaa runoilija Gérard de Nervaliin, elokuvaohjaaja Lars von Trieriin ja filosofi Julia Kristevaan kuvatessaan melankolian kokemuksia kirjoissani.”

Toiset muuttuvat huomaamatta, vähä vähältä, toiset nopeasti ja kerta kaikkiaan, mutta kaikki muuttuvat, ja sen tähden on turha kysellä, kenen osa on paras. – Leena Krohn: Tainaron

Kansallisteatterissa saa ensi-iltansa Tainaronin pohjalta tehty näytelmä. Millaisia odotuksia sinulla on näytelmästä, luuletko että Tainaron taipuu hyvin näyttämölle?

”Olen utelias eikä minulla ole ennakko-odotuksia. Kirjoitin kirjani luettavaksi, teatterissa Tainaron muuttuu esitykseksi. En ole koskaan kuvitellut sitä näyttämölle, mutta hauskaa, että joku muu on. Kirjailijalla ei tarvitse olla sananvaltaa teatterilaisten tulkintaan.”

Tainaron Kansallisteatterissa, ensi-ilta 28.8.2018.