Harri Hirvi on musiikkiharrastaja, jonka tietokoneella on jopa 500 nimeä – hän on listannut kaikki Suomessa ennen vuotta 1960 äänilevyille päätyneet naiset, sanoittajat ja säveltäjät mukaan lukien
Kirjastossa työskentelevä Harri Hirvi rakastui pikkupoikana Olavi Virtaan, minkä seurauksena hän on metsästänyt jo 20 vuotta tietoja sadoista suomalaisista äänilevyillä esiintyvistä naisista. Vain muutama tieto vielä puuttuu.
Kaikki on tavalla tai toisella äidin ansiota. Tai syytä, miten vain. Harri Hirven, 62, äiti kuuluu nimittäin siihen ikäluokkaan, jonka sydämestä iskelmätähti Olavi Virta valloitti 1950-luvulla pysyvän kortteerin. Äiti piti Virrasta niin paljon, että osti kolmelle pojalleen joululahjaksi kasettisoittimen.
Harri muistaa, että soitin oli kapea yksinkertainen putkilo, jonka toiseen päähän ujutettiin kasetti. Se tuli taloon 1970-luvun alussa, ensimmäisenä omassa kaveripiirissä.
Samana jouluna äiti oli ostanut itselleenkin lahjan, Olavi Virran parhaat laulut. Ja koska se sattui olemaan perheen ainoa kasetti, se soi aamusta iltaan.
Kymmenvuotiaan Harri mieleen jäi erityisesti ensimmäinen kappale, Hernandon salaisuus. Vieläkin, 50 vuotta myöhemmin, hän kuulee korvissaan Virran venyttävän kuulaalla tenorillaan mä tiedän paikan salaisen, voit siellä välttää katsehen.
Jos Harri osallistuisi television suosittuun Elämäni biisi -ohjelmaan, se voisi hyvin olla hänen valintansa.
Lue myös: Riittämättömyyden tunteesta kärsinyt Marion Rung: ”Terapia auttoi ymmärtämään syitä epävarmuudelle”.
Pikkupoikana Harri pääsi työmatkallaan yllättävän keikkabussin kyytiin
1970-luvun alussa Jyväskylän maalaiskunnassa musiikkia ei ostettu yhtenään kaupasta. Vauhtiin päästessään veljekset äänittivät siis kasettinsa itse.
Se tapahtui niin, että kun radiosta tuli Tapani Kansaa, Frediä, Katri Helenaa, Gary Glitteriä tai David Bowieta, kasettisoitin kiikutettiin lähelle radiota ja napsautettiin mikrofoni päälle. Nauhoituksen ajan piti istua hiljaa ja liikkumatta.
Aina se onnistunut. Pasi Kauniston laulama Koitere, Karjalan helmi on jäänyt Harrin mieleen erityisestä syystä.
”Keskellä kappaletta kuuluu, kun isä huutaa vessasta: pistäkää kovemmalle”, Harri muistelee.
Muistot hymyilyttävät. 1970-luvulla musiikkitarjontaa oli vielä niin vähän, että kotona kuunneltiin tyytyväisinä sitä mitä radiosta sattui tulemaan.
Kun Harri pääsi rippikoulun jälkeen kodin lähellä sijaitsevalle Kuikan lavalle myymään pääsylippuja, hän näki nämä kasetilla laulaneet tähdet elävänä. Kuikassa pyörähtivät niin Danny show’t kuin Babitzinin sisaruksetkin.
”Pääsin jopa Babitzinien bussiin, kun olin kävelemässä lavalle. Auto pysähtyi viereen, ja kuski kysyi tietä. Kun kerroin meneväni lavalle töihin, pääsin kyytiin.”
Musiikki vei mennessään koko miehen. Kun Harri sitten 16-vuotiaana haki Kuikalla pidetyissä hirvipeijaisissa pari vuotta vanhempaa naapurin Sirpaa tanssimaan, askeleet osuivat niin hyvin yhteen, että tansseissa ruvettiin käymään kesällä neljänä päivänä viikossa, talvella kahtena. Useita vuosia putkeen.
Enää Harri ei tanssi, tai tanssii, jos sattuu parketille samaan aikaan sellaisen ihmisen kanssa, jota ei tarvitse vetää perässään.
Kaikki alkoi itse asiassa tangoa levyttäneestä Martta Tigeristä
Musiikkia Harri ei ole kuitenkaan hylännyt, päinvastoin. Hän avaa olohuoneensa nurkassa nököttävästä tietokoneesta tiedoston, joka vyöryttää ruudulle valtavan listan nimiä, satoja sivuja.
Lista kertoo siitä, mihin Harri on käyttänyt vapaa-aikansa viimeiset parikymmentä vuotta.
Hän napsauttaa tiedostoa, ja kaiuttumista lähtee soljumaan kirkas sopraano. Se täyttää huoneen vuosikymmenten takaisilla tangorytmeillä.
Laulaja on Martta Tiger, mystinen laulaja, johon törmättyään Harri sai päähänsä aloittaa tolkuttoman urakkansa.
”Musiikkipiireissä keskusteltiin vuosituhannen alussa siitä, mikä on Suomen ensimmäinen levytetty tango. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että se on Ilmari Kainulaisen vuonna 1915 levyttämä Tanko-laulu, mutta samaan aikaan tästä Tango Caritan levyttäneestä Martasta tiedettiin paljon vähemmän”, hän sanoo.
Jyväskylän yliopiston kirjastossa työskentelevä Harri googlasi ja selaili hakuteoksia, mutta ei löytänyt Martasta sanaakaan.
Koska Jyväskylän yliopistolla sattuu olemaan vapaakappaleoikeus eli kirjastosta löytyy yksi kopio kaikesta, mitä Suomessa on julkaistu, Harri laskeutui työpäivän loputtua raput alas kellarin lehtivarastoon.
Vielä 1970-luvulla alussa Suomessa ilmestyi valtava määrä lehtiä.
Harri aloitti aasta, alkoi käännellä järjestelmällisesti sivuja sellaisista julkaisuista kuin Aallokas, Aamu, Aatami, Ahjo, Aika, Aikalainen, Aikamme kuva, Aikamme kuvastin, Airut, Aitta, Ajan sävel, Ajan kuvat, Ajanviete, Alakansakoulu, Allas…
”Ajattelin, että jos kerran tämmöistä hommaan ryhdyn, kerään samalla tietoa muistakin kuin Martasta”, Harri sanoo.
Niinpä nyt ollaan tilanteessa, jossa hänen tietokoneensa uumenista löytyy yksityiskohtaiset tiedot kaikista Suomessa ennen vuotta 1960 levylle päätyneistä naisista, sanoittajat ja säveltäjät mukaan lukien.
Työnimenä on Suomalaiset naiset äänilevyllä. Toistaiseksi kasassa on noin 500 nimeä.
Vuonna 2006 Harri tarttui puhelimeen ja alkoi soitella etsimilleen naisille
Kertoessaan urakastaan Harri on jo tottunut siihen, että keskustelukumppanilta loksahtaa leuka.
Suuresta osasta naisia Harrilla oli aloittaessaan tiedossaan vain nimi. Pikkuhiljaa hän lähti lehdistä tekemiensä muistiinpanojen perusteella selvittämään heidän syntymä- ja kuolinaikojaan, kotipaikkojaan, opinahjojaan ja muita uralle sattuneita vaiheita. Soitteli seurakuntiin ja maistraatteihin.
Vuonna 2006 Harri otti puhelimen käteen ja alkoi soittaa näille naisille itselleen. Jos he olivat jo kuolleet, hän etsi lapsia tai lapsenlapsia.
Harri kertoo soittaneensa lukuisia puheluita ympäri maailmaa, hiljattain esimerkiksi Etelä-Afrikkaan.
”Sieltä etsin Marjatta Väänänen -nimistä henkilöä sen jälkeen, kun olin soittanut ensin samannimiselle ex-ministerille. Hänellä muuten on niin hyvä puheääni, että hän olisi aivan hyvin saattanut nuoruudessaan laulaa. Ministeriä puhelu huvitti suunnattomasti. Kaikenlaista on kuulemma tullut tehtyä, mutta laulaminen on hänellä jäänyt vähemmälle.”
Poliisin rekisteri auttoi rajaamaan joukkoa ja löytämään oikean Seijan
Työ on vaatinut lukemattomia tunteja jalkalihaksia ja seisoskelua kirjaston kellarissa.
Matkan varrella on tullut vastaan muutama kultasuoni, kuten Helsingin kaupunginarkiston tallentama poliisin vanha osoiterekisteri. Se syntyi aikana, jolloin poliisille piti tehdä ilmoitus olinpaikastaan, jos sattui oleskelemaan pitkään kotipaikkakunnan ulkopuolella.
Tämä rekisteri auttoi Harria löytämään esimerkiksi oikean Seija Laitisen.
”Voit kuvitella, miten monta heitä Suomessa on”, Harri huomauttaa.
Hän rajasi ensin syntymäajan perusteella joukosta pois liian vanhat ja nuoret Seijat. Jäljelle jäi 17 naista, joille Harri sai väestörekisteristä uudet osoitteet ja puhelinnumerot.
”Nyt ihmiset ovat ryhtyneet salaamaan puhelinnumeroitaan, mutta vielä muutama vuosi sitten numerot sai ja niihin myös vastattiin. Rupesin soittamaan Seija Laitisille, ja muistaakseni kahdeksas heistä sattui olemaan oikea”, Harri kertoo.
Rahaa on palanut, mutta onnekseen Harri on saanut muutaman apurahan
Loputtomien puheluiden ohella Harrilta on mennyt rahaa, koska hän on lähettänyt jokaiselle tavoittamalleen naiselle kirjeen, pyytänyt lainaksi kuvaa ja liittänyt mukaan vastauskirjeen ja postimerkin.
”Pelkästään virkatodistuksiin on palanut 3 500 euroa”, hän laskee.
Onnekseen Harri on hakenut ja saanut työnsä kustannuksiin neljä apurahaa. Hän on saanut myös muunlaista apua, sillä moni Suomessa levyttänyt nainen on sittemmin kadonnut maailman tuuliin.
Äskettäin hän otti yhteyttä kokeneeseen sukututkijaan jäljittäessään Viipurissa syntynyttä Aino Siviä Caloniusta , joka levytti 1910-luvulla, opiskeli Berliinissä, asui hetken Puolassa ja eli viimeiset vuotensa tiettävästi Köningsbergissä, nykyisessä Kaliningradissa.
Amerikan mantereelta Harri tavoitteli Grace Divine -nimistä laulajaa ja löysi heitä yllätyksekseen kaksi. Toinen Grace oli muuttanut sittemmin Kiinaan, toisen tyttären Harri tavoitti Missisipistä.
”Tämä Grace oli naimisissa suomalaisen Jean Theslöfin kanssa, jonka kanssa hän myös levytti. Tämä Theslöf oli sittemmin myös taidemaalari ja maalasi tiettävästi Hooverin, Eisenhowerin ja Nixonin viralliset muotokuvat”, Harri kertoo.
Enää muutama nimi on hukassa, ja osa niistä saattaa jäädä selvittämättä
Nyt Harrin urakasta puuttuu enää 13 tunnistamattomaksi jäänyttä sanoittajaa ja 8 laulajaa.
Laulajista hän etsii yhä tietoa muun muassa Sirkka Einosta ja kahdesta Kareesta, Tertusta ja Kaarinasta.
Amerikansuomalaisista laulajista ovat kateissa Aino Heikkinen ja Lilja Pikkarainen, sanoittajista Sirkku Hemming, Pirkko Mäki, Sirkka Pennanen, Helvi Salminen ja Onerva Äikäs.
Tunnistamattomiksi he saattavat jäädäkin, koska ihmistä on hankala jäljittää, jos tiedossa on vain hänen etunimensä, kuten Sirkka-Liisa.
”Olen soitellut erinäiselle määrälle Sirkka-Liisoja, joiden tiedän joskus laulaneen jotain”, Harri huokaisee ja hymyilee itselleen.
”Täydellisyyteen en tässä hommassa pääse, sen tiedän.”
Työnsä ohessa Harri on tehnyt kiinnostavia havaintoja Suomen kulttuurihistoriasta.
Jo kauan ennen nykyisiä laulukisoja, kuten Voice of Finlandia tai Idolsia, säveltäjä, tuottaja Toivo Kärki järjesti ympäri Suomea iskelmälaulukilpailuja, joiden voittajat pääsivät laulamaan koelevyille.
Näitä levyjä tehtiin 14. Suurin osa laulajista jäi täysin unholaan, mutta sieltä nousi myös sellaisia laulajia kuin Eino Grön, Ritva Mustonen, Eila Pellinen ja Eila Pienimäki.
Kaikki menneiden aikojen tähdet eivät päässeet levyille. Ennen sotia nauhoituksia tehtiin Suomen lisäksi maailmalla, esimerkiksi Berliniissä, Riiassa ja Lontoossa. Jos laulaja sattui olemaan nauhoitusten aikaan muualla, levytystä ei syntynyt.
Koska Harri haluaa tehdä oikeutta niille, joiden olisi hänen mielestään pitänyt päästä levylle, hän on kerännyt oman listansa myös heistä.
Klassisen musiikin laulajista levylle on päätynyt murto-osa esiintyjien määrään verrattuna.
Kevyen musiikin puolelta Harri mainitsee esimerkiksi Marion Rungin äidin Rosa Rungin, joka keikkaili 1940-luvulla Olavi Virran kanssa.
”Näitä levylle päätymättömiäkin naisia on sellaiset 2 500 nimeä.”
Harria surettaa, että aikojen saatossa levyjä ja nauhoituksia on tuhottu
Vuosien aikana Harri on käynyt läpi viisi miljoonaa lehden sivua.
Tuttaviltaan hän saa kuulla usein olevansa tärähtänyt. Hänelle itselleen on kuitenkin selvää, miksi tällainen valtava urakka kannattaa tehdä.
”Minusta ketään ei pitäisi unohtaa, se on lähtökohta”, hän sanoo.
”Osa näistä naisista on lähtenyt maailmalle opiskelemaan, olleet maailmanluokan tähtiä, tehneet hienon uran, mutta nyt kukaan ei enää muista heitä. Minusta se on sääli.”
Hän mainitsee esimerkiksi Alma Fohströmin, joka esiintyi ensimmäisenä suomalaisena Metropolitan-oopperassa, mutta on jäänyt jälkipolville täysin tuntemattomaksi.
Kulttuurin taltioijana Harria surettaa, että menneinä vuosikymmeninä ehdittiin tehdä paljon tuhoa. Vanhoilla savikiekoilla ei nähty 1960-70-luvun taitteessa mitään arvoa, kun markkinoille tulivat lp-levyt omine kierrosnopeuksineen.
”Ylekin tuhosi valtavasti nauhoituksia äänittämällä päälle, koska nauha oli kallista.”
Lehtiä selatessaan Harri on huomannut senkin, miten Suomi muuttui 1960-luvulla.
”Politisoituminen näkyy kulttuurialan lehdissä selvästi. Lehdistä tuli kauhean pelkistettyjä ja jopa tylsiä, jutuista negatiivisia. Myönteisyys Neuvostoliittoa kohtaan alkoi näkyä todella selvästi, ja minusta on edelleen hämmästyttävää, miksi niin tapahtui. Lapsena sitä aikaa eläneenä tällaista ei huomannut”, Harri sanoo.
Levyjen ja musiikin ystävä on myös vanhojen dekkareiden ystävä
Harri on itsekin matkalla muuttunut. Hän tokaisee ensin, että musiikkimaku on kehittynyt, mutta peruu sitten sanansa.
”Sanotaan, että se on laajentunut klassisen musiikin suuntaan, ettei kukaan vain ajattele, että kevyt musiikki olisi jotenkin huonoa.”
Menneen maailman lumo näkyy myös Harrin muissa harrastuksissa.
Musiikin ohella hän on ankara dekkareiden ystävä ja on tallentanut koneelleen luonnollisesti myös 1 600 lukemansa dekkarin kannet, oman aikansa kuvataidetta.
Yksi ehto tässä harrastuksessa tosin on. Harri ei lue tarinoita, joissa jahdataan sarjamurhaajaa tai joissa päähenkilöllä on alkoholiongelmia tai pulmia ihmissuhteissaan.
Eikö tällainen rajaus rajaa pois 90 prosenttia tarjonnasta?
”Kyllä. Parhaat dekkarit on kirjoitettu ennen 1970-lukua. Tai noh, tehdään niitä toki nykyäänkin, mutta vähemmän.”
Lue myös Seura.fi: Herrasmiesjätkät Eino Grön ja Heikki Paavilainen kertovat syvästä ystävyydestään, joka karistaa kiireen ja tuo mielenrauhaa: ”Olemme tasavertaiset”.
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 6/2023.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Harri Hirvi on musiikkiharrastaja, jonka tietokoneella on jopa 500 nimeä – hän on listannut kaikki Suomessa ennen vuotta 1960 äänilevyille päätyneet naiset, sanoittajat ja säveltäjät mukaan lukien