Kulttuuri

Tämä on ihanin uusi naisen nimi, joka pian löytyy kalenterista! Suosikkinimi tarkoittaa keijua

Vuonna 2025 suomalaiseen almanakkaan lisätään 18 uutta naisen nimeä. Kotilieden lukijoiden suosikkinimi on peräisin skandinaavisesta mytologiasta.

Vuonna 2025 suomalainen nimipäiväkalenteri saa 18 uutta naisen nimeä. Mutta mikä nimistä on kaikkein ihanin? Kotilieden lukijat saivat äänestää omaa suosikkiaan uusista naisten kalenterinimistä. Ääniä tuli vajaan kahden viikon aikana yhteensä 3 634.

Suosituimman nimen paikan nappasi Alva 528 äänellä. Toiseksi kiilasi Amelia 418 äänellä ja kolmanneksi Elea 384 äänellä.

Alva-nimen voitto ei yllätä Helsingin yliopiston nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkalaa. Tällä hetkellä vanhemmat suosivat niin sanottuja uusvanhoja nimiä, jotka ovat olleet käytössä noin sata vuotta sitten.

”Alva on ollut 1900-luvun alkupuolella aika harvinainen nimi. Se alkoi yleistyä vasta 2000-luvun alkupuolella. Huippuvuosi oli 2014, jolloin nimen sai 68 naista”, Saarelma-Paukkala sanoo.

Miten Alva-nimi on keksitty nyt ottaa uudelleen käyttöön? Sitä on tutkijan mukaan vaikea jäljittää. Yhtenä esikuvana voivat olla nimen tunnetut kantajat.

”Tunnettuja Alvoja on Alva Myrdal, joka sai Nobelin rauhanpalkinnon. Hän oli ruotsalaisen sosiaalidemokratian ja ruotsalaisen kansankodin vahva naisvaikuttaja”, Saarelma-Paukkala sanoo.

Toinen syy nimen suosion takana liittyy tämänhetkiseen nimitrendiin. Vokaalialkuiset, erityisesti e- ja a-alkuiset, nimet ovat nyt suosittuja. Alvan lisäksi sellaisia ovat esimerkiksi Eevi, Elli, Emma, Elsa ja Aada.

Lue myös: No nyt on ihania nimiä! Mikä on suosikkisi uusista naisten nimistä, jotka pian löytyvät kalenterista?

Uudet naisen kalenterinimet 2025: Alva-nimi on perua skandinaavisesta mytologiasta

Alva-nimi on tullut suomalaiseen nimistöön länsinaapurista. Se on naispuolinen vastine ruotsinkieliselle miehen nimelle Alf. Alf oli vanhassa skandinaavisessa mytologiassa maan alla asuva henkiolento. Nimi tarkoittaa keijua.

Suomalaisessa almanakassa Alvan nimipäivä on vuodesta 2025 lähtien sama kuin Alvan ja Alfin nimipäivä suomenruotsalaisessa kalenterissa eli 21. helmikuuta. Samana päivänä suomalaisessa nimipäiväkalenterissa vietetään Keijon nimipäivää. Myös nimi Keijo juontaa juurensa nimestä Alf.

”Keijo voi tuntua hassulta käännökseltä keijulle. Yleensä mielikuva keijusta on hento keijukainen. Keijo ei välttämättä vastaa sitä”, Saarelma-Paukkala sanoo.

Tällainen skandinaavisten nimien suomenkielinen versiointi on kuitenkin tyypillistä. Esimerkiksi nimi Siiri on saanut alkunsa ruotsinkielisestä Sigrid-nimestä.

Lapsi keijunsiivet selässä piirtää liiduilla
Kotilieden lukijoiden suosikikseen äänestämä Alva-nimi merkitsee keijua.  © iStockphoto

Lue myös: Vau, mitä uusia miesten nimiä pian lisätään kalenteriin! Äänestä, mikä 15 nimestä on suosikkisi

Näin Alva päätyi suomenkieliseen almanakkaan

Kalenterinimen ehto on nimen yleisyys. Jotta nimi pääsee suomalaiseen almanakkaan, on sen oltava ensimmäisenä etunimenä vähintään 500 suomenkielisellä henkilöllä. Tiedot nimen yleisyydestä perustuvat Digi- ja väestöviraston rekisteriin.

Elokuussa 2023 julkaistujen etunimitilastojen mukaan Alva-nimi on annettu 1 462 naiselle. Ensimmäiseksi etunimeksi sen on saanut 1 124 naista. Tilastot kattavat niin äidinkielenään suomea, ruotsia kuin muitakin kieliä puhuvat Suomen kansalaiset, jotka olivat elossa 1. elokuuta 2023.

Pelkkä 500 suomenkielisen kantajan raja ei takaa automaattisesti nimelle omaa nimipäivää suomalaisessa almanakassa, Saarelma-Paukkala muistuttaa.

”Silloin vasta harkitaan nimen ottamista kalenteriin. Kalenterista on jätetty pois vierasperäisiä nimiä, vaikka 500 kantajan raja on ylittynyt. Esimerkiksi Jenny y-kirjaimella on jätetty pois, koska suomenkielisessä kalenterissa on Jenni i-kirjaimella”, Saarelma-Paukkala sanoo.

Poikkeuksiakin on.

Vuonna 2025 suomalaisesta nimipäiväkalenterista oman nimipäivänsä saavat kansainväliset nimet Jessica ja Camilla. Nimet tulevat kalenteriin c-kirjaimella kirjoitettuina, koska suomen kieleen paremmin istuvat k-kirjaimella kirjoitetut nimimuodot eivät ole rikkoneet yleisyyssäännön vaatimaa 500 nimen rajaa.

Helsingin yliopisto ylläpitää suomalaista ja suomenruotsalaista nimipäiväkalenteria. Nimipäiväuudistus toteutetaan viiden vuoden välein. Vuoden 2025 nimipäiväuudistuksen suomalaisesta nimilistasta vastasi nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkala ja suomenruotsalaisesta nimilistasta filosofian tohtori Leila Mattfolk.

Lue myös Kaksplus.fi: Jumalien nimiä on annettu myös 2020-luvun vauvoille – katso 21 x harvinaisen jumalaiset nimet tytöille ja pojille!

Juttua muokattu 19.9.2023: Korjattu kuvatekstiin lipsahtanut Ylva-nimi Alvaksi.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tämä on ihanin uusi naisen nimi, joka pian löytyy kalenterista! Suosikkinimi tarkoittaa keijua

Lukija447377

Kivasti esitelty nimitrendiä! Viimeisen kuvan tekstissä ei puhuttukaan enää Alvasta, vaan yhtäkkiä Ylvasta. Ylva ei tarkoita keijua, vaan sutta ruotsissa.

Ulla / Kotilieden toimitus

Heippa, erityiskiitos tarkasta luennasta!
Lipsahdus on nyt korjattu kuvatekstistä.

Terkuin Ulla toimituksesta

Lukija331538

Ei kaikki tule Suomeen Ruotsista.

Mitenkäs esim. tämä Thomas Alva Edison? Ei ollut nainen eikä varsinkaan keiju.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.