Jenny kuvasi alastomien suomalaisten takapuolia – hanke sai heti valtavasti kritiikkiä, jota yritettiin perustella jopa Raamatulla
Jenny Albrecht ja Samuli Arkko kuvasivat ja sanallistivat tavallisten ihmisten alastomia takapuolia ja pyllysuhteita. He huomasivat, että ihmisen pakarat herättävät paljon tunteita.
Mies seisoo housut kintuissa selkä kameraan päin. Miehen kasvot eivät näy, mutta kummastakin pakarasta tuijottaa kaljupäinen partasuu.
Mikkeliläinen Jape on tatuoinut perseeseensä kaksi parasta kaveriaan. Kännissä saatu mutta selvinpäin toteutettu idea paljasti, että tatuoitava alue oli ajateltua arempi paikka – hermoja kun on siellä täällä.
Kuva ja tarina löytyvät vuonna 2022 julkaistusta PERSE-kirjasta, joka on kangasniemeläisten valokuvaaja Jenny Albrechtin ja kirjailija Samuli Arkon käsialaa. Kirjan tavoitteena on näyttää kirjaimellisesti persettä mainoksista, lehdistä, pornosta, urheilukilpailuista ja sosiaalisesta mediasta tutulle silotellulle ja treenatulle pyllykuvastolle.
Jape on yksi 116 henkilöstä, jonka takapuoli on painettu kirjan kansien väliin. Sivuilta löytyy myös järvestä pilkistäviä, heinäpellon keskellä seisovia, traktorin, moottoripyörän tai kitaran kanssa poseeraavia ja metsässä käveleviä takapuolia.
On Eestissä rasvaimussa kuntoon laitetut pakarat. Ja on pylly, jota halkoo toisen pakaran mittainen arpi.
Yhtä aukeamaa koristaa rivi sukulaisia perseet paljaina juhannusfestivaalilla.
Ihmisen pakaralihaksille on monta eri nimitystä. Sellaisia ovat esimerkiksi ahteri, pylly, peppu, takapuoli ja perberi. Tässä jutussa puhutaan perseestä, koska se on sana, jota kirjan tekijät – ja suurin osa kuvattavista – käyttävät.
”Kaikki suomalaiset tunnistavat sanan ja tietävät suurin piirtein, mitä se tarkoittaa. Joidenkin mielestä se on vähän ruma sana, mutta suurin osa kuvattavista oli sitä mieltä, ettei se ole mikään kirosana vaan suomen kielen perussanastoa”, Samuli sanoo.
”Perse on hyvä. Se herättää huomiota – varsinkin, kun se on kirjan kannessa”, Jenny lisää.
Kaksikko on huomannut, että sitä perseet nimenomaan tekevät. Herättävät huomiota ja tunteita.
Kritiikki alkoi heti: ”Taas verorahoja tuhlataan”
Samuli ja Jenny saivat kritiikkiä hankkeestaan ennen kuin yhtäkään persettä oli kuvattu.
Kun Ilta-Sanomat julkaisi kesäkuussa 2021 jutun käynnistyvästä valokuvaprojektista, kommenttikenttä alkoi laulaa. Isoin pala tuntui olevan hankkeen saama 22 000 euron apuraha.
”Rahaa siis löytyy vielä ’kulttuurillekin’ koronasta ja Veikkauksen tuottojen uupumisesta huolimatta.”
”Ajatelkaa, että Suomessa on asunnottomia ja ruokajonoissa seisovia ihmisiä ihan älytön määrä ja johonkin näin älyttömään myönnetään 22k euroa rahaa. Hävettää jälleen kerran olla suomalainen”, lukijat kirjoittivat.
”Kritiikki koski lähinnä projektin typeryyttä ja sitä, että taas verorahoja tuhlataan. Vaikka eiväthän Suomen Kulttuurirahaston rahat mitään verorahoja ole”, Samuli sanoo.
Suomen Kulttuurirahasto on säätiö, joka toimii yksityisin varoin.
Oli myös heitä, jotka kyseenalaistivat Samulin ja Jennyn ideologiset motiivit. Yksien mielestä perseiden kuvaaminen oli ”vihervasemmistolaista kehopositiivisuuspaskaa”. Toiset pitivät sitä ”perussuomalaisena junttitouhuna”.
”Kysyttiin, tätäkö on suomalaisuus – hyi, helvetti”, Samuli muistelee.
Pisimmälle kritiikissä meni eräs kuntavaaliehdokas, joka jakoi ihmisten postilaatikkoihin ja kauppojen ilmoitustauluihin lehtisiä, joissa hän kertoi, että perseen näyttäminen on häpeällistä ja Raamatun vastaista.
Sitä mukaa, kun projekti eteni, Samuli ja Jenny ymmärsivät, että perse on paljon muutakin kuin vain perse. Siihen latautuu rutkasti erilaisia merkityksiä.
”Suhtautumisia ja näkökulmia perseeseen on yhtä paljon kuin on ihmisiäkin”, Samuli sanoo.
Kuva takapuolesta oli niin ruma, että kuvattava vetäytyi hankkeesta
Jenny kuvasi ja Samuli haastatteli kirjaa varten 120 henkilöä. Eräs reilu seitsemänkymppinen mies oli pihallaan alasti valmiina odottamassa. Kun kuvaus oli ohi, mies puki vaatteet päälleen.
Toisilla perseen paljastamiseen liittyvä epämukavuus paistoi jo kehonkielestä. Kun vaatteet lähtivät, kädet ohjautuivat vartalon suojaksi ja lihakset jännittyivät.
Neljä kuvista jäi julkaisematta – jokainen eri syistä. Yksi kirjasta pois jättäytyneistä henkilöistä oli seitsemänkymppinen eläkeläinen, joka kuvattiin julkisella paikalla. Haastattelussa henkilö oli puhunut siitä, kuinka ikä muuttaa vartaloa. Se oli tosiasia, jonka hän kertoi hyväksyvänsä.
Sitten kuvattava näki takapuolensa valokuvassa. Perse haaleine suonikohjuineen näytti hänen mielestään siinä niin rumalta, ettei moista näkyä saisi kirjaan painaa edes nimettömänä.
”Hän käsitteellisesti ymmärsi, että ei sillä ole minkäänlaista merkitystä, minkä näköinen perse on ja miksi tätä kirjaa teemme. Kuvallisella todellisuudella oli kuitenkin suurempi painoarvo”, Samuli kertoo.
Ulkonäköpaineet alkavat jo lapsena
Eräs kirjan haastateltavista kertoi yhdeksänvuotiaasta pojastaan, joka oli sitä mieltä, että hänellä kuuluisi olla isommat lihakset.
Se kuulosti Jennystä tutulta.
Hän alkoi vertailla takapuoltaan isosiskojen muuttuneisiin vartaloihin 10-vuotiaana. Ensin pyllyä tuli peilailtua ja korostettua vartalonmyötäisillä farkuilla, sitten piilotettua löysien hiphop-henkisten vaatteiden alle.
Mielessä ovat yhä entisen poikaystävän sanat rannalla: ”Onpa sun perse levinnyt.”
Kun Jenny synnytti toisen lapsensa, hän ajatteli itse samoin katsoessaan peilistä kuvaa itsestään verkkokalsareissa: Kaikki paikat roikkuvat, hyi hitto.
Myöhemmin hänen itsetuntonsa kasvoi sitä mukaa, kun hän muokkasi kehoaan ja kilpaili body fitnessissä. Kauniiksi hän on alkanut kutsua vartaloaan vasta projektin aikana.
”En ole ollut aiemmin tarpeeksi vahva vastaanottamaan sitä, mitä ulkopuoliset ovat kehostani sanoneet. Oma kehonkuvani on välillä ollut todella vääristynyt”, Jenny sanoo.
Pakaroiden tehtävä on liikuttaa kehoa
Jennyn ja Samulin mukaan ei ole ihme, että ihmisillä on ulkonäköpaineita. Asioiden estetisoiminen on ominaista nykykulttuurille. Sosiaalisessa mediassa leviävät kyykkäämällä tai Photoshopilla muokatut kuvat kauniista pyllyistä kannustavat vertailemaan.
Ongelma ei kuitenkaan ole sosiaalisessa mediassa tai edes yhteiskunnassa, vaan siinä, miten ihmiset suhtautuvat sieltä vastaanottamaansa informaatioon, kaksikko väittää.
”Ajatellaan, että olisi kiva, että asiat ovat kauniita ja nättejä. Mutta onko se tarkoituksenmukaista? Perseen ja pakaroiden funktio ei minun mielestäni ole olla kaunis, vaan palvella kehoa kokonaisuutena”, Samuli sanoo.
Hänen käsityksensä perseestä muuttui, kun istumatyö alkoi tehdä tuhojaan. Pakaralihakset surkastuivat, ja lonkan nivelkapseli pääsi muljahtamaan paikaltaan. Samuli ymmärsi, miten tärkeää perseestä huolehtiminen on koko kehon hyvinvoinnin kannalta. Hänelle perse on fyysinen möhkäle, joka mahdollistaa liikkumisen ja olemisen maapallolla.
Myös osa haastateltavista suhtautui takapuoleen lähinnä käytännönläheisenä työkaluna. Eräs haastateltavista kuvailee kirjassa näin: ”Perse kantaa ja tukee meitä. Perse on tärkeä osa kehoa, se on istuma-alusta ja hyvä asia.”
Alastomuudesta on tullut seksualisoitua
Joitain alaston perse myös kiihottaa. Se näkyi siinä, miten haastateltavat ottivat puheeksi pornografian ja sen, että tykkäävät katsella kivan näköisiä pyllyjä.
Useampi mainitsi senkin, että alaston perse voi joutua seksualisoiduksi omistajansa tahtomatta.
Ehkä siksi etenkin tytöt opetetaan nuorena laittamaan pyyhe päälle, kun saunaan tulee miehiä, Jenny pohtii. Luonnollisesta tulee jotakin häpeällistä ja suojeltavaa.
Osa haastateltavista koki, että asennoitumisemme perseeseen on muuttunut, koska suhde alastomuuteen on muuttunut. Alastomuudesta on tullut tabu.
”Yli 50-vuotiaat mallit sanoivat, että heidän mielestään suomalaisten suhtautuminen alastomuuteen oli ennen vapaampaa ja rennompaa, koska aiemmin on ollut normaalia olla sukulaisten kesken alasti saunassa. Enää näin ei välttämättä heidän mielestään ole”, Samuli sanoo.
Vielä 1950-luvulla yleinen sekasauna oli suosittu peseytymispaikka, johon ihmiset jonottivat. Nykyään ihminen saunoo lähinnä oman kumppaninsa tai samaa sukupuolta olevien ystäviensä tai perheenjäsentensä kanssa – tai yksin.
Sana sauna mainitaan kirjan persetarinoissa yli 70 kertaa. Siksi onkin luontevaa, että juuri saunasta koko projekti sai alkunsa.
Perseet kiinnostavat – valokuvanäyttelyt ovat olleet yleisömenestyksiä
Samuli istui saunassa tammikuun viimeisenä torstai-iltana vuonna 2021 ja mietti päivällä käymäänsä keskustelua. Valokuvausta opiskellut Jenny oli kertonut kuvanneensa tavallisia jyväskyläläisiä alastonkalenteriin ja haaveestaan maalata perseellään tauluja.
Keskustelu nosti Samulin mieleen reilun kymmenen vuoden takaisen idean persettä käsittelevästä valokuvakirjasta.
Saunan jälkeen Samuli kirjoitti apurahahakemuksen luonnoksen ja lähetti Jennylle sähköpostiviestin: Lähtisitkö kuvaamaan tavallisten suomalaisten paljaita perseitä?
Jenny vastasi: Kaikki käy.
Vaikka kirja valmistui vuonna 2022, on projekti yhä aktiivinen. 17 persekuvaa ja -tarinaa on kiertänyt gallerioita eri puolilla Suomea. Syyskuussa 2023 Suuri persenäyttely saapuu Valokuvakeskus Nykyaikaan Tampereelle. Neljä aiempaa näyttelyä ovat olleet yleisömenestyksiä.
Tekijöiden mukaan se kertoo siitä, tällaiselle nyky-Suomen arkirealismille on tarvetta – oli perseistä sitten mitä mieltä tahansa.
”Ihan senkin takia, että ihmiset oppisivat arvostamaan itseään sellaisina kuin ovat”, Jenny sanoo.
Suuri persenäyttely on esillä Valokuvakeskus Nykyajassa Tampereella 9.9.–9.10.2023.
Lue myös Seura.fi: Suomalaisnaisten Älä mahdu muottiin -taideprojekti vei kehopositiivisuuden sanomaa New Yorkiin – ”Amerikassa alastomuus on edelleen tabu”
Kommentoi
Kommentoi juttua: Jenny kuvasi alastomien suomalaisten takapuolia – hanke sai heti valtavasti kritiikkiä, jota yritettiin perustella jopa Raamatulla